Ero sivun ”Tapio Markkanen” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p lk
Elo (keskustelu | muokkaukset)
p Typo
Rivi 3:
 
== Tutkimus ja opetustyö ==
Markkanen kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta 1961, valmistui filosofian kandidaatiksi (maisteri) pääaine tähtitiede 1968, filosofian tohtoriksi 1977 Helsingin yliopistosta. Tähtitieteen dosentiksi hän tuli 1977. Markkanen on julkaissut tutkimuksia muun muassa Linnunradan magneettikentistä, tähtien synnystä ja tähtitievälisentähtienvälisen kaasun ja pölyn pilvistä. Hän suunnitteli 1970-luvun alussa Helsingin yliopiston [[Metsähovi]]n observatorion. Markkanen on opettanut tähtitiedettä useimmissa maamme yliopistoissa ja ohjannut opinnäytetöitä monissa niistä. Hän on myös luennoinut tieteellisestä tutkimuksesta ja korkeimmasta opetuksesta Suomessa ulkomaisille opiskelijoille. Hän on esiintynyt monilla tieteen päivillä ja yliopistojen studia generalia -sarjoissa.
 
Markkanen on myös tutkinut ja opettanut tähtitieteen historiaa sekä luonnontutkimuksen ja taiteiden kulttuurihistoriallista vuorovaikutusta. Hän on julkaissut tutkimuksia tähtitieteen historiasta ja kirjoittanut aiheesta myös yleistajuisesti. Hän on pitänyt luentoja yleisölle, järjestänyt näyttelyitä sekä tehnyt radio- ja televisio-ohjelmia. Yhdessä Hannu I. Miettisen ja Tytti Sutelan (nyk. Varmavuo-Häikiö) kanssa Markkanen käynnisti 1982 tiedekeskushankkeen, jonka tuloksena tiedekeskus [[Heureka]] avattiin Vantaan Tikkurilassa 1989.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.heureka.fi/yleista-heurekasta/ | Nimeke = Historia | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Heureka | Viitattu = 7.2.2017 }}</ref> Markkanen toimi 1988–1989 matemaattis-luonnontieteellisen perussivistyksen komitean pääsihteerinä.<ref name="TOIM">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedeviestintapalkinto-2014-tapio-markkanen/ | Nimeke = Professori Tapio Markkaselle Tiedeviestintäpalkinto 2014 | Tekijä = Niinikangas, Vesa | Ajankohta = 2014 | Julkaisu = Suomen Tiedetoimittajain Liitto | Viitattu = 7.2.2017 }}</ref>
Rivi 60:
*Fysik, astronomi och geofysik Forskning i Finland genom tiderna (Päiviö Tommila och Aura Korppi-Tommola). Helsingfors 2007. ISBN 951-570-628-9
*Agricolan ajan luonnontieteellinen maailmankuva. Tieteessä tapahtuu n:o 5/2007.
*Toimituskunnan jäsen ja kirjoittaja kirjassa, Meritie – navigoinnin historia (Donald S. Johnson & Juha Nurminen). Helsinki 2007, ISBN 978-952-9745-22-7, julkaistu myös englanniksi. saksaksi, portugaliksi, espanjaksi ja ranskaksi.
*Artikkelit Argelander, Friedrich Wilhelm August; Donner, Anders Severin; Gyldén, Johan August Hugo, Tuominen, Jaakko Vilhelmi. Biographical Encyclopedia of Astronomers I – II (Eds Thomas Hockey & Virginia Trimble) New York, 2001 and 2014. ISBN 978-0-387-35133-9
*Paratiisista katsoen. Tähtitaivaan karttojen historiaa. Jyväskylä 2009. ISBN 978-952-5329-80-3
Rivi 73:
 
== Oppikirjoja ==
*Luvut Tähtijoukot ja assosiaatiot, Linnunrata ja Tähtitieteen historiaa Tähtitieteen perusteet (toim. H. Karttunen, P. Kröger, H. Oja ja M. Poutanen). Helsinki 1984. Uudet laitokset 1995, 2000, 2003, 2010, 2016, englanniksi Fundamental Astronomy 1987, ISBN 951-859367-1; 1994, 1996, 2003, 2007, saksaksi Astronomie – eine Einführung 1990, koreaksi Kipon chon-mun-hak 2008.
*Luvut Tähtitiedettä sekä Energiatalous ja energialähteet Luonnontiedettä luokanopettajille. Kemiaa, fysiikkaa ja tähtitiedettä (Marjatta Virrankoski, Kari Hänninen ja Tapio Markkanen), 4. uudistettu laitos. Vammala 2002. ISBN 951-26-4637-4