Ero sivun ”Kraftwerk” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
luettelomaiset kohdat kappaleen loppuun selkeyden vuoksi
→‎Tärkeimmät levyt (1974–1981): monotoninen, verkkainen rytmi oli myös krautrockin tavaramerkki. ja olihan tätä jo edellisellä levyllä hiukan (esim. kappale "airwaves")
Rivi 32:
== Tärkeimmät levyt (1974–1981) ==
[[Kuva:Kraftwerk by Ueli Frey (1976).jpg|thumb|left|Krafwerk vuonna 1976.]]
Yhtye tuli kuuluisaksi ''[[Autobahn (albumi)|Autobahn]]''-levyn myötä vuonna 1974. Levyn A-puolen täyttävästä nimikkoraidasta miksattiin muutaman minuutin pituinen [[single]]-versio, joka saavutti menestystä listoilla. Kappaleessa on varsin yksinkertainen melodia, jota tuetaan paikoin myös akustisilla soittimilla. Levyn B-puolella oli kokeellisempaa musiikkia, jossa melodia oli jätetty vähemmälle. Seuraavana vuonna ilmestyi ''[[Radio-Aktivität]]'', joka oli vielä edeltäjäänsä elektronisemman kuuloinen, koska yhtye jätti nyt akustiset soittimet kokonaan pois. Kyseinen levy voidaan nähdä kaksi teemaa sisältävänä teema-albumina, joka käsittelee toisaalta [[radio]]a ja toisaalta [[Radioaktiivisuus|radioaktiivisuutta]]. Merkittävä käänne oli seuraava levy, vuoden 1977 ''[[Trans-Europa Express]]'', jossa krautrock-yhtyeille sekä [[Disko (musiikinlaji)|disko]]musiikille tyypillinen monotoninen, suhteellisen verkkainen rytmi yhdistyi entistä vahvemmin [[syntetisaattori]]lla tehtyihin melodioihin. Kappaleen nimiraidalla melodia oli jätetty varsin vähiin, ja se ennakoi vahvasti myöhempää [[tekno]]musiikkia. [[Afrika Bambaataa]]n kappale Planet Rock sämpläsi rankasti Trans Europe Expressiä ja muodostui [[hiphop]]in kanssa rinnakkain kehittyneen [[electro]]n kulmakiveksi.
 
Seuraavaksi ilmestynyt levy, ''[[Die Mensch-Maschine]]'' (1978), jatkoi tasaisten rytmien linjalla. Levy tunnetaan esimerkiksi singlenä julkaistusta kappaleesta ”Das Modell”, jonka sanat käsittelevät ironiseen sävyyn [[Malli (ammatti)|valokuvamallia]], sekä kappaleesta ”Die Roboter”, jossa ”[[Robotti|robotit]]” laulavat vocoder-äänellä. Parin vuoden tauon jälkeen vuonna 1981 ilmestyi levy ''[[Computerwelt]]'', jonka teemana olivat [[tietokone]]et. Edeltäjiensä tavoin levy esitteli joukon elektronisiin äänimaisemiin liittyviä uudennuksia, jotka muut musiikin tuottajat omaksuivat.