Ero sivun ”Muistokirja” versioiden välillä

1 154 merkkiä lisätty ,  3 vuotta sitten
+
[katsottu versio][katsottu versio]
(Kielitoimiston sanakirjalle on nykyään täällä oma malline.)
(+)
'''Muistokirja''' (tai '''-vihko''' tai '''-albumi''', myös '''muistikirja''' tai '''ystäväkirja''') on kirja tai vihko, johon kootaan ystävien ja läheisten kirjan omistajalle osoittamia muistorunoja eli ”värssyjä”, [[kiiltokuva|kiiltokuvia]] eli ”muisteja” ynnä muuta sellaista. Muistokirjan pito on ollutoli erityisesti 1900-luvun alkupuolen koulutyttöjen harrastus.<ref>{{Kielitoimiston sanakirja|muistokirja}} Viitattu 1.7.2019.</ref><ref name=ollila78>{{Lehtiviite | Tekijä =Ollila, Kaija | Otsikko = Muistovärssy ilman kiiltokuvaa ei kelvannut Viipurin tytöille| Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 1978-01-04 | Sivut =15 | www = https://www.hs.fi/lehti/hsarchive/1978-01-04/15| www-teksti = Näköislehden aukeama (tilaajille)}}</ref><ref name=elo16>{{Verkkoviite | Osoite = https://ls24.fi/raumalainen/muistokirja-kertoi-ystavyydesta | Nimeke = Muistokirja kertoi ystävyydestä| Tekijä = Elo, Anu| Ajankohta = 14.2.2016 | Julkaisu = | Viitattu = 1.7.2019 }}</ref>
 
Muistokirjaperinne tunnetaan jo keskiajalta aatelissukujen piiristä. Saksassa albumeista käytettiin nimeä Stammbuch, ja tarkoituksena oli alun perin koota hovissa ja muissa tapaamisissa lyhyitä muistolauseita ja tervehdyksiä lähinnä sukulaisilta. Kuvitukseksi saatettiin piirtää tai maalata kirjoittajan vaakuna tai muu kuva, tai kiinnittää oma hiuskiehkura tai prässätty kukka. Suomalaisetkin nuorukaiset tutustuivat muistokirjakulttuuriin 1500-luvun lopulla kierrellessään Keski-Euroopan yliopistoissa. Varhaisimmat jälkipolville säilyneet suomalaisnaisten muistokirjat ovat [[Ingeborg Tott]]in ja [[Agneta Horn]]in albumit 1600-luvun alusta.<ref name=elo16/>
Muistokirjaperinne tunnetaan jo keskiajalta, mutta yleisemmin 1800-luvun alkupuolelta alkaen teini-ikäisten harrastuksena. Koulujen antaman luku- ja kirjoitustaidon yleistymisen myötä harrastus levisi yhä laajemmalle ja nuorempiin ikäluokkiin, ja nykyisin muistokirjoja pitävät innokkaimmin juuri lukemaan oppineet alakoululaiset.<ref name=ollila78/>
 
MuistokirjaperinneSuosioon tunnetaanmuistokirjan jopito keskiajalta, muttaalkoi yleisemminnousta 1800-luvun alkupuolelta alkaen teini-ikäisten harrastuksena. 1860-luvulta alkaen niiden suosituksi kuvitustavaksi tulivat valmiit kiiltokuvat. Koulujen antaman luku- ja kirjoitustaidon yleistymisen myötä harrastus levisi yhä laajemmalle ja nuorempiin ikäluokkiin, ja nykyisin muistokirjoja pitävät innokkaimmin juuri lukemaan oppineet alakoululaiset.<ref name=ollila78/> 1930-luvulla Suomen puolustusvoimat jakoi varusmiehille Sotilasmuistokirjoja, joihin saattoi kerätä kirjoituksia ja piirroksia armeijakavereilta.<ref name=elo16/>
 
1900-luvun koululaismuistelmissa kuvataan, miten muistokirjoihin haluttiin värssyjä ja kiiltokuvia vain parhailta ystäviltä, ei esimerkiksi kaikilta saman luokan oppilailta. Säännöt vaihtelivat: toisen perinteen mukaan värssyjä saivat kirjoittaa myös aikuiset sukulaiset ja tuttavat sekä opettajat. Tärkeinä asioina saatettiin pitää koulussa opittua huolellista [[kaunokirjoitus]]ta [[mustekynä]]llä tehtynä, mutta mustetahra oli paha virhe. ”Muisteja” ei joskus hyväksytty, ellei kirjoittajalla ollut antaa myös kiiltokuvaa. Saatettiin myös vaatia, ettei sama värssy saanut toistua samassa muistokirjassa, vaan piti keksiä tai löytää uusi.<ref name=ollila78/><ref>{{Lehtiviite | Tekijä =Kurikka, Sinikka | Otsikko = Kiiltokuva – satavuotias ja silti nuori| Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 1975-12-27| Sivut = 13| www =https://www.hs.fi/lehti/hsarchive/1975-12-27/13 | www-teksti = Näköislehden aukeama (tilaajille)}}</ref>
117 527

muokkausta