Ero sivun ”Ensimmäinen sortokausi” versioiden välillä

Suomi kohtasi sortokauden myöhempään kuin monet muut sotien kautta Venäjään liitetyt alueet. Venäläistämistoimenpiteet olivat olleet jo pidempään käynnissä [[Ukraina]]ssa, [[Valko-Venäjä]]llä, [[Puola]]ssa ja [[Itämerenmaakunnat|Itämerenmaakunnissa]], ennen kuin niitä alettiin toteuttaa Suomessa.<ref>Homén, Passiivinen vastarintamme, s. 130-131130–131</ref><ref>Klinge, Keisarin Suomi, s. 248</ref><ref>Cowles, s. 220</ref>

Baltian maiden erityisasemaa vastaan hyökättiin lehdistön ja kirjojen kautta. [[Juri Samarin]]in kirjoittama teossarja ''Venäjän rajamaat'', jonka ensimmäinen osa käsitteli Itämerenmaakuntia, ilmestyi Berliinissä v. 1867. Kirjoittaja hyökkäsi voimakkaasti Itämeren maakuntien erityisasemaa vastaan. Samarin syytti baltteja tahallisista käännösvirheistä tärkeimpien asiakirjojen teksteissä, sama syytös kuultiin myöhemmin Suomen jouduttua yhtenäistämistoimenpiteiden kohteeksi. Riikalainen historian­tutkija [[Carl Schirren]] kirjoitti teoksen ''Liivinmaalainen vastaus Herra Juri Samarinille'', jossa hän puolusti maakuntien erikoisasemaa historiallisten asiakirjojen avulla.<ref>Torvinen, s. 18-2118–21</ref>

Venäjän kieli määrättiin v. 1870 Baltian virkakieleksi ja venäläinen [[asevelvollisuus]] astui voimaan. Carl Schirren oli ennustanut vuonna 1869, että seuraavaksi Baltian valtakunnallistamisen jälkeen tulee Suomen vuoro.<ref>Torvinen, s. 21</ref> Baltian maat olivat menettäneet erityisasemansa 1870-luvun kuluessa, ja niistä oli tehty tavallisia venäläisiä maakuntia.<ref>Kansakunnan historia 2, s.</ref> Oikeauskoisen [[ortodoksinen kirkko|ortodoksi­kirkon]] toiminnan vahvistamiseksi Itämeren maakunnissa erotettiin useita luterilaisia pappeja viroistaan ja monet heistä karkotettiin Venäjälle.<ref>Hyvämäki, Ennen routaa, s. 173-174173–174</ref>

[[Tammikuun kansannousu|Puolan kapinan]] kukistamisen jälkeen suoritettiin [[Nikolai Miljutin|N. A. Miljutin]]in, ruhtinas [[Vladimir Tšerkasski]]n ja [[Juri Samarin]]in johdolla talonpoikaisreformi, jonka avulla oli tarkoitus herättää Puolan kansan alemmissa kerroksissa myötätuntoa Venäjää kohtaan. Puolassa otettiin venäjän kieli käyttöön virkakielenä ja sekä venäläinen hallinto. Tällä tavoin Puolan erityisoikeudet poistettiin ja maasta tehtiin tavallinen venäläinen maakunta.<ref>Platonov S. F, s. 445-446445–446</ref><ref>Hytönen, s. 135</ref>

22. ja 23. helmikuuta [[1863]] alkanut [[Tammikuun kansannousu|Puolan kapina]] sai Venäjällä aikaan suurten yhteiskunnallisten uudistuksien lopettamisen. Suomessa vuosina [[1856]] ja [[1863]] aloitettuja uudistuksia saatiin kuitenkin jatkaa sillä edellytyksellä, että kaikesta [[separatismi]]sta luovuttaisiin. Ensimmäinen murhayritys keisaria vastaan tehtiin vuonna [[1866]].<ref>Klinge, Keisarin Suomi, s. 211-211211–211, 243</ref>

Venäläisnationalistit saivat esikuvaa [[Saksa]]n puolalaisalueilla noudatetusta politiikasta.<ref>Homén, Passiivinen vastarintamme, s. 131</ref> Keisari [[Aleksanteri III (Venäjä)|Aleksanteri III]] oli vanhoillisten nationalistien johdatettavissa ja hyväksyi heidän toimintansa pääpiirteittäin.<ref name="lop">Pentti Virrankoski: Suomen historia 1–2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, 2001, osa 2, s. 576-578576–578</ref><ref name="gowles219" >Cowles 1972, s. 219.</ref><ref>Hedenström, s. 94-9594–95</ref><ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta 1, s. 15</ref>

Isänmaallisten venäläisten [[panslavismi|panslavistien]] keskuudessa oli jo Serbian sodan aikana 1876-1877 selvät suunnitelmat Suomen valtakunnallistamisesta. Turkissa ja Balkanilla sotinut suomalainen eversti [[Waldemar Becker|Evert Gustav Waldemar Becker]] oli tutustunut venäläisiin panslavisteihin ja heidän Suomea koskeviin suunnitelmiinsa, jotka vain odottivat otollista hetkeä tullakseen toteutetuiksi.<ref>Becker, s. 120-121120–121</ref> Becker kirjoitti ranskalaisessa aikakauslehdessä ''Le contemporain'' vuonna 1880 kirjoituksen ''Riippumaton ja puolueeton Suomi'', jossa hän määritteli Suomen aseman Venäjän valtakunnassa, todeten Suomen merkityksen Venäjälle olevan lähinnä strateginen, pääkaupunki [[Pietari (kaupunki)|Pietarin]] turvaamiseksi hyökkäyksien varalta. Becker kirjoitti myös tulevista sortotoimenpiteistä 20 vuotta ennen niiden alkamista, kuvaten yksityiskohtaisesti valtakunnallistamistoimenpiteitä, jotka myöhemmin toteutettiin. Becker kirjoitti myös aseellisesta vastarinnasta, Suomen irtaantumisesta Venäjästä ja maan itsenäistymisestä. Kirjoitus herätti Suomessa ja Venäjällä paheksuntaa ja sen pelättiin vaarantavan Suomen hyvät suhteet Venäjään.<ref>Becker, s. 153-158, 294-348</ref>

Vuodesta 1883 lähtien monet venäläislehdet alkoivat kritisoida Suomen erityisasemaa. Venäjän ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]] välille kehittyi konflikti [[Afganistan]]issa vuonna 1885, mikä Suomessa herätti pelkoa rannikon ja kauppalaivaston joutumisesta sotatoimien kohteeksi, niin kuin [[Krimin sota|Krimin sodan]] aikana oli tapahtunut.<ref>Cowles, s. 198-200198–200</ref><ref>Hedenström, s. 138-140138–140</ref><ref>Puntila, s. 63</ref><ref>Torvinen Taimi, s. 1-21–2</ref> Krimin sodan aikana suomalaiset olivat ottaneet hyvin vastaan Suomea puolustamaan lähetetyt venäläiset joukot. Sotilaille oli tarjottu voileipiä, piirakoita ja viinaryyppyjä. Suomalaiset lääkärit tarjoutuivat hoitamaan maksutta venäläisiä haavoittuneita ja sairastuneita.<ref>Kansakunnan historia 2, s. 143, 210-211210–211</ref>

Helsingfors Dagbladin päätoimittaja, kiihkeä [[liberalismi|liberaali]] [[Anders Herman Chydenius]] esitteli lehdessään 15. huhtikuuta 1863 ajatusta Suomen julistamisesta puolueettomaksi.<ref name="polvinen44" /><ref>Paasivirta, s. 227-228227–228</ref> Ajatuksen takana oli huoli siitä, että [[suomenruotsalaiset]] joutuisivat sotimaan suomalaisia vastaan, jolloin Suomen puolueettomuus estäisi "veljessodan." <ref name="sinkko22" /><ref name="juva8-5054" /><ref>Klinge, Keisarin Suomi, s. 210</ref> Ilmeisesti Dagbladetin aineiston perusteella brittilehti [[Daily News]] julkaisi jutun, jossa väitettiin suomalaisten poliitikkojen esittäneen, että Suomi ja Venäjä ovat kaksi eri valtiota ja toivoneen Suomen julistautuvan sodan syttyessä puolueettomaksi.<ref name="sinkko22" /><ref name="juva8-5054" /><ref>Kansakunnan historia 2, s. 172-173172–173</ref><ref>Torvinen Taimi, s. 28</ref> [[fennomania|Fennomaani]] [[J. V. Snellman|Snellman]] otti kantaa puolueettomuus­keskusteluun

[[Litteraturbladet]]issa heinäkuun alussa v. 1863 kirjoittamassaan ''Sota vai Rauha'' kirjoituksessaan. Hänen lähtökohtanaan oli fennomaanien korostama lojaalisuus keisaria kohtaan. Hän tuomitsi Suomessa esiintyneen spekuloinnin ja tilanteen johdosta syntyneet epärealistiset toiveet Suomen aseman muuttumisesta. Kirjoitus oli selvä vastaus liberaalien puolueettomuusteesille.<ref>Paasivirta, s. 230-231230–231</ref>

Venäläinen keisarillinen hovimestari, historian ja valtio-oikeuden harrastaja [[K. F. Ordin|Kesar Filippovitš Ordin]] käänsi teoksen venäjäksi varustaen käännöksen ankaralla kritiikillä. Teos käännettiin vuonna 1889 myös saksan ja englannin kielelle. Vuonna 1889 ilmestyi Ordinin kaksiosainen teos ''Pokorenije Finljandij'' (Suomen valloitus), jossa oli noin 950 sivua, joista 310 sivua liitteinä olleita lähinnä poliittisia kirjeitä. Siinä hän esitti syytöksensä Suomen erityisasemaa vastaan.<ref>Klinge, Keisarin Suomi, s. 308, 316-317</ref><ref>P. E. Svinhufvud 1, s. 85</ref><ref>Hytönen, s. 186-187186–187</ref><ref>Hyvämäki, Ennen routaa, s. 106-107106–107</ref>

[[Johan Richard Danielson-Kalmari|J. R. Danielson]] suhtautui Ordinin kirjaan hyvin vakavasti ja tutki sen perusteellisesti ja kirjoitti sen johdosta v. 1890 kirjan ''Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan'' jonka sivuilla hän kumosi useimmat Ordinin väitteet ja osoitti hänen historian tuntemuksensa varsin heikoksi. Danielsonin kirja sai osakseen hyvin myönteisen suhtautumisen, myös muutamat venäläiset, kuten kansainvälisen oikeuden tutkija F. Von Martens, kiittivät ''erinomaisesta tutkielmasta, joka koskee Suomen historiaa sen suhteessa Venäjään''. Kirjan levittäminen Venäjällä kiellettiin sensuurikomitean vaatimuksesta, sisäasiainministerin lausunnon perusteella, joka totesi, että kirja sotii Venäjän nykyistä sisäpolitiikkaa vastaan.<ref name="Svin1-86" /><ref>Torvinen Taimi, s. 31, 41, 52-5452–54</ref><ref>Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, s. 1-2041–204</ref>

Venäläinen professori Nolde oli [[valtio-oikeus|valtio-oikeutta]] koskevassa tutkimuksessaan osoittanut, että Ordin oli Aleksanteri I:n ranskankielisiä lausuntoja venäjänkieleen kääntäessään väärentänyt tekstiä asettamalla sanojen ''konstituutio'' ja ''perustuslait'' tilalle aina jotakin muuta.<ref>Torvinen, s. 89-9089–90</ref>

Vuonna 1889 Mechelin julkaisi saksaksi kirjoituksen, jonka mukaan keisari [[Aleksanteri I (Venäjä)|Aleksanteri I]] oli [[Porvoon valtiopäivät|Porvoon valtiopäivillä]] antanut vakuutuksen, että Suomi oli Venäjästä erillinen, sen kanssa [[reaaliunioni]]ssa oleva valtio.<ref>Klinge, Keisarin Suomi, s. 316-317316–317</ref>

Santarmilaitos kuului virallisesti venäläiseen sotaväkeen, eikä se ollut Suomen lakien alainen. Se oli vasta Bobrikovin aikana aloittanut laaja-alaisemman Suomen oikeuksia loukkaavan toiminnan, josta oli v. 1900 valtiopäivillä annettu tuomitseva lausunto. Vuonna 1903 santarmit saivat uuden ohjesäännön, jonka jälkeen ne osallistuivat moniin laittomiin tekoihin, kotirauhan rikkomiseen, passien tarkastamiseen ym. Vuosien 1904-1905 valtiopäivien jälkeen [[ahvenanmaa]]laiset valtiopäivämiehet joutuivat Turun satamassa venäläisten santarmien ahdistelemiksi, kun heillä ei ollut näiden vaatimia passeja. Tämä välikohtaus aiheutti koko maassa suurta kiihtymystä. Porvarissääty, jota tämä oikeudenloukkaus koski, esitti, että pitää ryhtyä toimenpiteisiin, ettei sellaista vastaisuudessa tapahtuisi. Tämän johdosta säädyt anoivat hallitsijalta, että hän kumoaisi v. 1903 vahvistetun santarmien ohjesäännön ja muut säädökset, '' "ettei santarmeja enää käytettäisi toimissa, jotka koskevat Suomen kansalaisia tahi jotka muuten kuuluvat järjestysvallan tehtäviin tässä maassa." ''<ref>P. E. Svinhufvud 1, s. 291-292291–292</ref>

Yksi ensimmäisistä sortotoimenpiteistä tapahtui Suomen kenraalikuvernööri [[Fjodor Logginovitš Heiden|Heidenin]] johdolla, kolmen venäläis-suomalaisen toimikunnan laatima Suomen tulli-, raha- ja postilaitoksen yhdenmukaistamisen hanke vastaavien venäläisten laitosten kanssa.<ref name="Tk64">Parmanen, ''Taistelujen kirja'' 1, s. 64.</ref><ref>Virkkunen, ''Laillisiin oloihin!'', s. 1.<br>Nevalinna, ''Murrosajoilta'', s. 183..<br>Merikoski, ''Taistelu karjalasta'', s. 77.<br>Korhonen, ''Suomen historian käsikirja'' 2, s. 292.<br>Klinge, ''Keisarin Suomi'', s. 309-316309–316.<br>Tommila, ''Venäläinen sortokausi Suomessa'', s. 27, 191.</ref><ref name="juva8-514-517">Juva, 8, s. 514-517514–517.</ref><ref>Puntila, s. 63-6463–64.<br>Platonov, s. 458-459458–459.<br>Hyvämäki, ''Ennen routaa'', s. 93-9493–94.</ref>

Vuonna 1890 oli asetettu kolme suomalais-venäläistä komiteaa käsittelemään posti-, tulli - ja rahakysymyksiä. Kenraalikuvernööri Heiden sai oikeuden valita komiteoiden suomalaiset jäsenet. Komiteoiden yhteisenä puheenjohtajana oli kenraalikuvernööri Heiden. Sekakomissiossa olivat jäseninä ministerivaltiosihteerin apulainen, kenraaliluutnantti [[Woldemar von Daehn|W. v. Daehn]], senaattori Tudeer, Venäjän Posti- ja lennätinlaitoksen Ylihallituksen päällikkö kenraaliluutnantti Bezack ja hänen apulaisensa, kamariherra, todellinen valtioneuvos Skalkovski.<ref>Suomen postilaitoksen historia 1638-1938 1, s. 241-244241–244</ref>

Keisari vahvisti Heidenin ehdotukseen perustuvan postimanifestin, joka määräsi mm. sen että Suomen postilaitoksessa oli noudatettava Venäjän ohjesääntöjä ja taksoja sekä venäläisten viranomaisten antamia ohjeita, venäläiset viranomaiset saivat oikeuden toimittaa tarkastuksia ja osallistua ylempien postivirkailijoiden nimitykseen ja postilaitoksen menosäännön vahvistamiseen. Komiteoiden suomalaiset jäsenet olivat vastustaneet manifestia, pitäen sitä Suomen perustuslain vastaisena.<ref>Kivikataja, s. 8-108–10</ref>

17. lokakuussa 1907 valtiopäivillä säädettiin [[Suomen alkoholin kieltolaki|kieltolaki]]. Vuoden 1900 valtiopäiville oli jätetty 140.000 täysi-ikäisen kansalaisen allekirjoittama anomus yleisen kieltolain puolesta. Kieltolaki astui voimaan vasta myöhemmin.<ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta 1, s. 205-206205–206</ref><ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta 2, s. 32</ref><ref>Teljo, Suomen valtioelämän murros, s. 175-182175–182</ref>

31. lokakuuta 1907 eduskunta päätti maksaa [[sotilasmiljoonat]] vuosilta 1906 ja 1907, yhteensä 20 miljoonaa markkaa.<ref>Paasikiven muistelmia sortovuosilta 2, s. 29</ref><ref>P. E. Svinhufvud 1, s. 392-393392–393</ref><ref>Teljo, Suomen valtioelämän murros, s. 195-199</ref>

* Autio, Veli-Matti: ''Roudan aika. Savo-karjalaisen osakunnan historia III 1888-19051888–1905''. WSOY, Porvoo, 1997. ISBN 951-0-21803-0

* Cederberg, A. R.: ''Suomen uusinta historiaa 1898-19421898–1942''. WSOY, Porvoo, 1943.

* Danielson-Kalmari, J. R: ''Tien varrelta kansalliseen ja valtiolliseen itsenäisyyteen I-IVI–IV''. WSOY 1928-1931.

* Danielson-Kalmari, J. R: ''Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nnella ja 19:nnellä vuosisadalla 1-111–11''. WSOY 1920-33

* Hallintohistoriakomitea: ''Suomen keskushallinnon historia 1809-19961809–1996''. Edita, 1996. ISBN 951-37-1976-6

* Paasikivi, Juho Kusti: ''Paasikiven muistelmia sortovuosilta 1-21–2''. WSOY, 1957.

* Parmanen, Eino I.: ''Taistelujen kirja I-III–II''. Wsoy 1936, 1937

* Sinkko, Erkki:, ''Venäläis-Suomalainen lehdistöpolemiikki 1890-18941890–1894''. Tampereen yliopisto, 1976. ISBN 951-44-0467-X

* Teljo, Jussi: ''Suomen valtioelämän murros 1905-19081905–1908'', Wsoy, Porvoo, 1949