Ero sivun ”Plootu” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Aiheesta muualla: linkki poistettu: on jo käytetty lähteenä
Rivi 13:
1600-luvun puolivälissä kuparia tuotettiin Ruotsissa 3000 tonnia vuodessa, mikä oli puolet maailman tuotannosta.<ref name="ts" /> Ruotsissa oli kuparin ylituotantoa, mutta [[merkantilismi|merkantilististen]] näkemysten mukaan ylituotanto ja siitä seurannut markkina-arvon alentuminen ei ollut vahingollista, kunhan tullimaksut ja valmistusvero sekä muut veromaksut päätyivät valtiolle. Ylituotannon hillitsemiseksi etsittiin kuitenkin lieventävää keinoa, ja sellaiseksi kehittyi plootujärjestelmä. Ylimääräinen kupari rationalisoitiin käyttämällä kolikoihin enemmän raaka-ainetta. Vuonna 1660 [[Tukholma]]an perustettiin Ruotsin ensimmäinen pankki, ''Stockholms Banco'', joka myönsi talletusseteleitä valtavia plootuvarastoja vastaan. Näin Ruotsissa oli käytössä ensimmäisenä [[Eurooppa|Euroopan]] historiassa [[seteli]]raha.<ref name="lappalainen" /><ref name="NBB"/>
 
Plootujen käyttöön Ruotsissa liittyi Euroopan ensimmäisen setelirahan käyttöönotto siksi, että plootuja oli suuren koon ja painon seurauksena hankala käyttää rahoina.<ref name="lappalainen" /><ref name="NBB">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.nbbmuseum.be/en/2008/04/cradle-european-banknote.htm | Nimeke = The cradle of the European banknote stood in ... Sweden | Tekijä = Ingrid Van Damme, Ingrid | Julkaisu = Museum of the National Bank of Belgium | Ajankohta = 2008 | Viitattu = 6.6.2019 | Kieli = {{en}} }}</ref> Plootujen käyttöönottoa seuranneet setelit olivat luottoseteleitä, joilla oli metalliarvoon rinnastettu kate.<ref name="Fredrikson_2004"/>
 
Kuparin käyttäminen rahassa loi kuparille kysyntää ja kuparin maailmanmarkkinahintaa kyettiin tukemaan korkeammaksi. Turun Sanomien artikkelissa plootua nimitetään kuparintuottajien nerokkaaksi keksinnöksi. Maailmalla kuparista plootua ihmeteltiin alusta alkaen.<ref name="ts" />
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Plootu