'''Reunavaltiopolitiikka''' tarkoitti Baltian[[Baltia]]n ententén muodostamista Puolasta[[Puola]]sta, Virosta[[Viro]]sta, Liettuasta[[Liettua]]sta ja Latviasta[[Latvia]]sta sekä [[Suomi|Suomesta]] näiden maiden yhteistyöllä [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] uhan neutraloimiseksi. Yhteistyöhön kuului ulkoisesti tiukka sitoutuminen Kansainliittoon[[Kansainliitto]]on ja kansainväliseen oikeuteen sekä samalla salainen sotilasyhteistyö säännöllisesti vuosittain pidettävin kokouksin.
Neuvostoliitto piti reunavaltiopolitiikkaa itseensä kohdistuvana saartona ja vastusti sitä. Suomessa reunavaltiopolitiikkaa edisti ulkoasiainministeri [[Rudolf Holsti]]. Suomi irtisanoutui julkisesti reunavaltiopolitiikasta vuonna 1935 ilmoittaen kannattavansa [[Pohjoismaat|pohjoismaista]] suuntausta, [[puolueettomuus|puolueettomuutta]], mikä tarkoitti käytännössä sitä, ettei Suomi tue Baltian maita siinä tapauksessa, että nämä joutuisivat sotaan Neuvostoliiton kanssa.
Reunavaltiopolitiikan edellytykset heikkenivät, kun [[Ranska]] ei ollut valmis jyrkkiin Saksan[[Saksa]]n vastaisiin toimiin ja kun Puola teki kansallissosialistisen Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Tätä aikaisemmin raunavaltiopolitiikkaa heikensivät mm. Liettuan ja Puolan väliset vakavat esimielisyydet mm. Vilnan[[Vilna]]n asemasta.
