Ero sivun ”Hugo Simberg” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tynkästatus pois.
UVF
Rivi 44:
Simberg aloitti työnsä tuomiokirkossa syyskuussa 1904. Urakka vei vajaat kaksi vuotta. Simberg maalasi kirkkoon muun muassa koko lehterikaidetta kiertävän koristeen, jossa on köynnöstä kantavia poikia (''[[Köynnöksenkantajat]]''), ja kattomaalaukset kiemertulevine käärmeineen. Hän maalasi myös kaksi seinämaalausta, version ''Haavoittuneesta enkelistä'' ja ''[[Kuoleman puutarha]]n'', jossa on kasvimaata hoitavia luurankohahmoja.<ref name="KruskopfKB"/> Maalaukset eivät olleet tavanomaista kirkkokoristelua, mutta lasimaalauksissa Simberg noudatti perinteistä kristillistä tyyliä ja arvomaailmaa. Lehterikaiteen ”Köynnöksenkantajat” alastomine poikineen oli sen sijaan ennen näkemätön, ja se aiheuttikin paljon kohua.
 
Suomen taide koki kovan kolauksen [[Pariisi]]n taidenäyttelyssä vuonna 1908, kun sitä moitittiin tylsäksi ja värittömäksi. Monet taiteilijat etsivät uusia suuntia, mutta Simberg pysyi symbolismissaan, joka koettiin aikansa eläneeksi. Simberg päätti esiintyä näyttelyissä ulkokohtaisena [[Naturalismi (taide)|naturalistina]] ja [[kolorismi|koloristina]], jopa [[impressionismi|impressionistina]], mutta pysyi perusluonteeltaan pienimuotosten [[fantasia]]kuvien tekijänä. Vuonna 1912 hän järjesti näyttelyn, jossa hän esitteli joukon piirustuksiaan ja [[akvarelli|pienoisakvarellejaan]]. Teoksissa ilmeni jälleen Simbergin mielikuvituksellinen satumaailma, johon hän näytti sitoutuneen pysyvästi. Muille taiteilijoille symbolismi oli ollut ohimenevä vaihe, mutta Simbergille se oli luontevin ilmaisutapa. Myös graafikkona Simberg on sangen arvostettu.<ref name="Otavan Iso Fokus, s. 3814"/>.
 
Simberg teki myös tilaustöitä. Yksi tunnetuimmista on Simbergin 1899 ja 1901 luoma [[UPM|UPM Kymmenen]] "Aarnikotka", joka on vanhin Suomessa yhä käytössäoleva yritystunnus.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://kouvolansanomat.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/f7a625e7-adde-4556-be91-1ad8b5e909aa|nimeke=Suomen vanhimmalla yritystunnuksella on Kuusankoskella yli satavuotinen perinne|tekijä=Kouvolan Sanomat|julkaisu=Kouvolan Sanomat|ajankohta=17.5.2018|julkaisija=|viitattu=}}</ref>
 
[[Tiedosto:Hugo Simberg Grave.JPG|thumb|Hugo Simbergin ja tämän vaimon Annin hautakivi.]]
Simberg kuoli aivoverenvuotoon 11. heinäkuuta 1917 Sarkolan talossa Ähtärin Peränteen kylässä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-9663309 | Nimeke = Hugo Simbergin kuolemasta 100 vuotta – muistomerkki paljastettiin kuolinpaikalla Ähtärissä | Julkaisu = Yle Uutiset | Ajankohta = 11.6.2017 | Tekijä = Leiwo, Hanne | Viitattu = 12.6.2017}}</ref> Simberg on haudattu Helsinkiin [[Hietaniemen hautausmaa]]lle: V3-1-12.
 
=== Yksityiselämä ===
Hugo Simberg meni vuonna 1910 naimisiin Anni Bremerin kanssa. He saivat kaksi lasta Tomin ja [[Uhra-Beata Simberg-Ehrström|Uhra-Beatan]].<ref name="KruskopfKB"/> Uhra-Beata Simberg-Ehrström tuli tunnetuksi [[ryijy]]taiteen uudistajana.<ref>{{VerkkoviiteKansallisbiografia | Osoite id= http://www.kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8384| Nimeke nimi= Simberg-Ehrström, Uhra| Tekijä(1914–1979) = Päikki Priha| Tiedostomuototekijä = |Priha, Selite = Studia BiographicaPäikki 4| Julkaisu osa=9 Kansallisbiografia-verkkojulkaisu| Ajankohta = 1997–| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura| Viitattu sivu=13 23.6.2017}}</ref>
 
== Tunnustukset ==
Rivi 70 ⟶ 69:
 
== Lähteet ==
===Kirjallisuus===
* {{Kirjaviite | Nimeke=Otavan iso Fokus, osa 6 | Sivu=3814 | Julkaisupaikka=Helsingissä | Julkaisija=Otava | Vuosi=1974 | Tunniste=ISBN 951-1-01236-3}}
* {{Kirjaviite | Nimeke=Otavan suuriiso ensyklopediaFokus, 8:osa Kemi–Kreikka6 | Sivu=3814 | Julkaisupaikka=HelsingissäHelsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=19781974 | Tunniste=ISBN 951-1-0507101236-03}}
* {{Kirjaviite | Nimeke=Otavan isosuuri Fokus,ensyklopedia osa8: 6 | Sivu=3814Kemi–Kreikka | Julkaisupaikka=HelsingissäHelsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=19741978 | Tunniste=ISBN 951-1-0123605071-30}}
*{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4123| Nimeke = Simberg, Hugo| Tekijä = Kruskopf, Erik| Tiedostomuoto = | Selite = Studia Biographica 4| Julkaisu = Kansallisbiografia-verkkojulkaisu| Ajankohta = 1997–| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura| Viitattu = 23.6.2017}}
* {{Kansallisbiografia | nimi=Simberg, Hugo (1873–1917) | tekijä = Kruskopf, Erik | viitattu = 21.5.2019 | id=4123 | osa=9 | sivu=10–12 }}
 
=== Viitteet ===
Rivi 78:
 
== Kirjallisuutta ==
* Lahelma, Marja: ''Ateneumin taiteilijat: Hugo Simberg''. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2017. ISBN 978-952-7-06751-2.
* Levanto, Marjatta: ''Tonttukuningas kuoleman puutarhassa: Hugo Simbergin kuvia''. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08639-1.
* Malme, Heikki: ''Hugo Simberg – taidegrafiikan taitaja''. Helsinki: Valtion taidemuseo, 2000. ISBN 951-5-32106-9.
* {{Kirjaviite | Tekijä = Ruuska, Helena | Nimeke = Hugo Simberg: pirutPirut ja enkelit | Vuosi = 2018 | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = WSOY | Isbn = 978-951-0-42182-6 }}
* Saarikivi, Sakari: ''Hugo Simberg – elämä ja tuotanto''. Porvoo: WSOY, 1948.
*Levanto {{Kirjaviite | Tekijä=Stewen, Marjatta:Riikka ''Tonttukuningas| kuolemanNimeke=Hugo puutarhassaSimbergHugounien Simberginmaalari kuvia''.| Julkaisupaikka=Helsinki: | Julkaisija=Otava, 1985.| Vuosi=1989 | Tunniste=ISBN 951-1-0863910455-1. }}
*{{Kirjaviite | Tekijä=Stewen, Riikka | Nimeke=Hugo Simberg – unien maalari | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1989 (4. painos 2004) | Tunniste=ISBN 951-1-10455-1|Sivu=}}
*Malme, Heikki: ''Hugo Simberg – taidegrafiikan taitaja''. Helsinki: Valtion taidemuseo, 2000. ISBN 951-5-32106-9.
*Lahelma, Marja: ''Ateneumin taiteilijat: Hugo Simberg''. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2017. ISBN 978-952-7-06751-2.
* {{Kirjaviite | Tekijä = Ruuska, Helena | Nimeke = Hugo Simberg: pirut ja enkelit | Vuosi = 2018 | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = WSOY | Isbn = 978-951-0-42182-6 }}
 
== Aiheesta muualla ==
{{commonscat-rivi|Hugo Simberg}}
* {{Taiteilijamatrikkeli|419|kokoelma=1900}}
* [http://kokoelmat.fng.fi/app?si=http%3A%2F%2Fkansallisgalleria.fi%2FE39.Actor_350711A5-2CC2-471E-8C8E-29D34C996F0D Hugo Simberg Valtion taidemuseon kokoelmissa.]
* [http://www.lahteilla.fi/simberg/ Hugo Simbergin jäljillä – valokuvia, kirjeitä ja luonnoksia Kansallisgallerian kokoelmista].]
* {{UVF|SimbergHugo Simberg, Hugo}}
 
{{Auktoriteettitunnisteet}}
{{Metatieto}}
{{Auktoriteettitunnisteet}}
 
{{AAKKOSTUS:Simberg, Hugo}}
[[Luokka:Suomalaiset taidemaalarit]]