Ruotsissa vuoden 1626 ritarihuonejärjestys jakoi aatelin kolmeen luokkaan: ensimmäiseen eli herraluokkaan ({{k-sv|herreklass}}) kuuluivat kreivit ja vapaaherrat, toiseen luokkaan eli ritaristoon (''riddarklass'') sitä alemmat [[valtaneuvos]]suvut ja kolmanteen luokkaaneli asemiesluokkaan (''svenneklass'') loput tavalliset aatelissuvut. Aatelissäädyn kokouksissa jokainen luokka äänesti erikseen, ja aatelin luokkajako toimi vastaavalla tavalla myös valtiopäivien yhteisissä valiokunnissa. Koska suurin osa aatelissuvuista kuului kolmanteen luokkaan, tämä järjestely lisäsi määrällisesti pienemmän ylhäisaatelin painoarvoa päätöksenteossa. Kun suurin osa valtaneuvossuvuista korotettiin suurvalta-aikana kreiveiksi ja vapaaherroiksi, toinen luokka supistui niin pieneksi, että luokkajako päätettiin lakkauttaa vuonna 1719, eikä se ollut käytössä [[vapauden aika]]na. [[Kustaa III]] kuitenkin palautti sen vuonna 1778, nyt siten, että toiseen luokkaan korotettiin automaattisesti kolmannen luokan 300 vanhinta sukua sekä kuninkaallisten ritarikuntien[[Miekkaritarikunta|Miekkaritarikunnan]] ja [[Pohjantähden ritarikunta|Pohjantähden ritarikunnan]] komentajat jälkeläisineen eli nk. komentajasuvut (''kommendörsätt''). Tämä järjestelmä periytyi myös Suomen aateliin, jossa ritaristoon kuuluivat aateliset suvut numerot 1–73 eikä siihen enää voinut tulla uusia sukuja. Luokkajakoa käytettiin Suomessa valtiopäivätyöskentelyssä [[Porvoon valtiopäivät|Porvoon valtiopäivillä]] 1809 sekä vuosien 1863–1864 ja 1867–1868 valtiopäivillä. Aatelin luokkajako lakkautettiin Suomessa vuoden 1869 [[Ritarihuonejärjestys|ritarihuonejärjestyksellä]]. Ruotsissa se oli kumottu jo 1810.<ref>Johanna Aminoff-Winberg (toim.): ''Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut'', s. 19–20. Minerva, Helsinki 2013.</ref><ref>Alex Snellman: ''Suomen aateli – yhteiskunnan huipulta uusiin rooleihin 1809–1939'', s. 44–45. Helsingin yliopisto 2014.</ref>
