Ero sivun ”Kulttielokuva” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p välimerkit
Rivi 13:
[[Sisältöanalyysi|Sisältöanalyyttinen]] lähestymistapa määrittelee kulttielokuvan analysoimalla sitä. Se korostaa elokuvan sisällön ja yleisön välisen kommunikaation monimutkaisuutta, etenkin elokuvan [[alluusio]]iden käyttöä, joita osaavat katsojat tunnistelevat ilokseen. Muita kulttiyleisön tällä tavoin etsimiä liioiteltuja käsitteitä ovat ”nostalgia”, ”ironia” ja ”camp”.<ref name="ms-7" />
 
Esteettisessä tutkimuksessa korostetaan eksotiikkaa, harvinaisuutta, [[Elokuvagenre|genre]]ä, normien rikkomista ja laatua. Siinä keskitytään usein genreihin kuten [[giallo]], [[anime]], [[taistelulajit]], [[vampyyrielokuva]]t tai [[törkyelokuva]]t, ja sen kautta voidaan määritellä ne elokuvien tyylilliset piirteet, jotka aiheuttavat innostusta, poikkeavia reaktioita tai toistuvaa uudelleenkatselua. Esteettinen analyysi korostaa usein etenkin kulttielokuvien representatiivisia ja tyylillisiä ylettömyyksiä. [[Umberto Eco]]n mukaan kulttielokuvakokemukseen sisältyy ”arkkityypillinen vetovoima”, joka aiheuttaa ”voimakkaan tunne-elämyksen ja epämääräisen deja-vu-kokemuksen, joka houkuttelee katsomaan sitä uudelleen”.<ref name="ms-7" />
 
Mathijs ja Sexton (2012) yhdistelevät kulttielokuvan määritelmässään eri näkökantoja. Heidän mukaansa kulttielokuvaa määrittävät huomattavan epätavalliset katsojareaktiot, jotka painottavat katsomiskokemuksen fenomenaalista tekijää, jotka järkyttävät perinteisiä katsomistapoja, jotka ovat syrjässä valtavirrasta, ja joiden vastaanottotaktiikat muistuttavat vähemmistöjen vastarintaa ja lokeroiden ([[niche]]) korostusta massakulttuurissa. Joskus elokuvasta tulee kulttielokuva ennalta odottamatta. Toisaalta jotkut elokuvantekijät ovat tietoisesti sisällyttäneet elokuviensa kerrontaan ja tyyliin kulttiyleisöjen kaipaamia norminvastaisia, eksoottisia, loukkaavia, nostalgisia tai intertekstuaalisia piirteitä.<ref>Mathijs & Sexton 2012, s. 8.</ref>