Versio 4. huhtikuuta 2019 kello 16.17 muokkaa Kekkone (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 13 643 muokkausta →‎Äänen havaitseminen: kaiutinsuositukset eivät kuulu aiheeseen ← Vanhempi muutos		Versio 23. huhtikuuta 2019 kello 13.01 muokkaa kumoa 62.44.242.113 (keskustelu) Ei muokkausyhteenvetoa Uudempi muutos →
Rivi 17: Ihminen prosessoi korviensa välittämää ääntä monin tavoin niin, että äänestä erotetaan [[informaatio]]ta ja ääntä tulkitaan ihmisen havaintomaailman perusteella, yhdistäen muistikuviin ja opittuun tietoon. Ihmisen kuuloalue on noin ~~20–20~~16–20 000 [[hertsi\|Hz]]<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Young & Freedman\| Nimeke = University Physics with Modern Physics, 11. painos\| Kappale = \| Sivu = 592\| Selite = \| Julkaisija = Pearson \| Vuosi = 2004\| Tunniste = ISBN 0-321-20469-7 \| Viitattu = 2.2.2013\| Kieli = {{en}}}}</ref> ja se huononee iän mukana. Erityisesti korkeiden taajuuksien kuuleminen heikkenee ensimmäisenä, jolloin vanhukset voivat todeta muun muassa, että "heinäsirkat ovat kadonneet heidän elämästään". Korkeimpia ääniä kuulevat [[lepakko\|lepakot]] (max. noin 150 kHz) ja matalimpia [[myyrä]]t (min. noin 1 Hz). Äänen suunnan havaitseminen perustuu siihen, että äänellä on oikeaan ja vasempaan korvaan eri matka. Kahden korvan välisen äänen aikaeron ihminen huomaa hyvin, mutta ei kovin pienillä taajuuksilla. Korkeilla äänillä on lyhyt [[aallonpituus]] – muutamasta [[senttimetri]]stä muutamaan kymmeneen –, ja siksi niiden tulosuunta voidaan arvioida varsin tarkasti. Matalien äänien tulosuuntaa ihminen ei pysty havaitsemaan.

Ero sivun ”Kuuloaisti” versioiden välillä