Ero sivun ”Salernon maihinnousu” versioiden välillä

| muut_taistelut =

}}

 

== Liittoutuneiden suunnitelma ==

[[Pohjois-Afrikan rintama (toinen maailmansota)|Pohjois-Afrikan sotatoimien]] päätyttyä [[akselivallat|akselivaltain]] joukkojen antautumiseen liittoutuneiden sodanjohdolla oli erimielisyyttä siitä, missä sotatoimia jatkettaisiin. [[Winston Churchill]] halusi irrottaa Italian sodasta, mitä hän kutsui kevyeksi iskuksi akselivaltain vyön alle. Sodan kansansuosio Italiassa oli romahtanut ja Churchill uskoi maihinnousun seurauksena Italian luopuvan sodasta ja siten [[Välimeri|Välimeren]] alueen rauhoittuvan ja siten mahdollistavan liittoutuneille vapaan kulkemisen. Tämä vapauttaisi laivaston kalustoa [[Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialue toisessa maailmansodassa#Lähi-itä|Lähi-idän]] ja [[Tyynenmeren sota toisessa maailmansodassa|Tyynenmeren sotatoimiin]] sekä mahdollistaisi toimitusten lisäämisen [[Neuvostoliitto]]on. Lisäksi hyökkäys Italiaan sitoisi [[natsi-Saksa|saksalaisten]] joukkoja pitäen ne poissa [[itärintama (toinen maailmansota)|itärintamalta]], mikä osaltaan loisi kuvan [[Josif Stalin]]in vaatimasta toisesta rintamasta.

 

 

Sisilian maihinnousu heinäkuussa 1943 onnistui, vaikka runsaasti akselivaltain joukkoja pääsikin vetäytymään mantereelle. Heinäkuun lopulla Mussolini syöstiin vallasta ja uusi hallitus aloitti rauhan neuvottelut liittoutuneiden kanssa. Pikaisen maihinnousun uskottiin nopeuttavan ja helpottavan Italian irtautumista sodasta ja lopulta tuottavan nopean voiton saksalaisista, jotka jäisivät saarroksiin vihamieliseen maahan. Italian ja Saksan joukkojen vastarinta kuitenkin yllätti liittoutuneet ja sotatoimet alueella jatkuivat [[Berliinin taistelu|Berliinin antauduttua]]. Lisäksi liittoutuneet joutuivat huoltamaan valtaamillaan alueilla olleen siviiliväestön.

== Maihinnousu ==

 

Maihinnoussut [[brittiläinen X armeijakunta]], koostui [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittiläisistä]] [[Brittiläinen 46. jalkaväkidivisioona|46.]] ja [[Brittiläinen 56. jalkaväkidivisioona|56. divisioonasta]] sekä [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] Ranger ja Britannian [[kommando]]ista. Rangerit eivät kohdanneet vastarintaa ja ''[[HMS Ledbury (L90)|HMS Ledburyn]]'' tykkien tukemana valtasivat heille määrätyn vuoren laen. [[No. 2 Commando]] ja [[No. 41 Commando]] eivät myöskään kohdanneet vastarintaa vallatessaan [[La Molinan sola]]n läpäisevän Salernosta [[Napoli]]in johtavan tien hallitsevat maastonkohdat.

Ensimmäisen taistelupäivän iltaan mennessä X armeijakunta oli vallannut noin 8–11 kilometrin sillanpään, vaikka 56. divisioona olikin jäänyt tavoitteistaan. [[Saksan XIV panssariarmeijakunta|Saksan XIV panssariarmeijakunnan]] komentaja [[Hermann Balck]] määräsi [[panssaridivisioona Hermann Göring]]in ja [[15. panssarikrenätööridivisioona]]n osallistumaan taisteluihin. Lisäksi [[Saksan LXXVI panssariarmeijakunta|LXXVI panssariarmeijakunnan]] [[29. panssarikrenatööridivisioona]] määrättiin Salernoon.

 

Liittoutuneet yrittivät laajentaa seuraavat kolme vuorokautta [[sillanpääasema|sillanpäätään]] ja saksalaiset estää sen sekä suojata vastahyökkäykseen koottavia joukkojaan. 12. syyskuuta X armeijakunta ryhmittyi puolustukseen vastaanottaakseen odottamansa saksalaisten vastahyökkäyksen.

 

 

Saksalaisten hyökkäys pysähtyi Caloren aukealla laivaston ja tykistön tukiessa pikaisesti kasattua puolustusryhmitystä. Yhdysvaltain joukkojen vastahyökkäys, jota täydensi alueelle tuotu [[82. maahanlaskudivisioona]]. 14. syyskuuta iltana puolustus saatiin pitämään ja kriisi oli ohi.