Ero sivun ”Markus Eisenbichler” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 11:
'''Markus Eisenbichler''' (s. [[3. huhtikuuta]] [[1991]]) on [[saksa]]lainen [[mäkihyppy|mäkihyppääjä]] ja suurmäen maailmanmestari. Hän edustaa seuratasolla TSV Siegsdorf -seuraa.<ref name="fis">{{FIS|JP|117441}}</ref>
 
Eisenbichler kilpaili [[Mäkihypyn maailmancup|maailmancupissa]] ensimmäisen kerran [[Oberstdorf]]in suurmäen kilpailussa joulukuussa 2011 sijoittuen 30:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran tammikuussa 2014 oltuaan kahdeksas [[Sapporo]]n molemmissa suurmäen kilpailuissa. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti [[Lillehammer]]issa joulukuussa 2016 sijoituttuaan kolmanneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti [[Planica]]ssa maaliskuussa 2019. Lisäksi hän on sijoittunut toiseksi [[Lahti|Lahdessa]] maaliskuussa 2018, Oberstdorfissa joulukuussa 2018, [[Garmisch-Partenkirchen]]issä tammikuussa 2019, Oberstdorfin lentomäessä 2. helmikuuta 2019 ja [[Willingen]]issä helmikuussa 2019 sekä kolmanneksi [[Oslo]]ssa ja [[Planica]]ssa maaliskuussa 2017 ja, Oberstdorfin lentomäessä 1. helmikuuta 2019 sekä Planicassa 24. maaliskuuta 2019.<ref name="fis"/>
 
Eisenbichler on sijoittunut Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailussa toiseksi kaudella 2018–2019, sekä seitsemänneksi kausilla 2016–2017 ja 2017–2018, sekämaailmancupin maailmancupissakokonaiskilpailussa kahdeksanneksiseitsemänneksi kaudella 2018−2019, kahdeksanneksi 2016–2017 ja kymmenenneksi 2017–2018 sekä lentomäkicupissa toiseksi 2018−2019. Saksan joukkueessa hän on ollut voittamassa kolmeaneljää joukkuekisaa,: [[Klingenthal]]issa marraskuussa 2014, [[Zakopane]]ssa tammikuussa 2017 ja, Lahdessa maaliskuussa 2018 ja Zakopanessa tammikuussa 2019.<ref name="fis"/>
 
[[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015|Falunin MM-kilpailuissa 2015]] hän sijoittui suurmäessä kymmenenneksi. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017|Lahdessa 2017]] hän saavutti normaalimäen MM-pronssia, mikä oli hänen ensimmäinen arvokisamitalinsa. Sekajoukkuekilpailussa hän voitti kultaa. Suurmäessä hän oli kolmastoista. [[Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut|Lentomäen MM-kilpailuissa]] [[Oberstdorf]]issa 2018 hän sijoittui 11:nneksi. [[Mäkihyppy talviolympialaisissa 2018|Pyeongchangin olympialaisissa 2018]] hän oli normaalimäessä kahdeksas ja suurmäessä neljästoista. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2019|Seefeldin ja Innsbruckin MM-kilpailuissa 2019]] hän voitti suurmäen, joukkuemäen ja sekajoukkuemäen maailmanmestaruuden. Normaalimäessä hän sijoittui seitsemänneksi.<ref name="fis"/>