Ero sivun ”Mayojen korkeakulttuuri” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Fipen (keskustelu | muokkaukset)
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 37.219.124.240) ja palautettiin versio 17896139, jonka on tehnyt Crt
Rivi 108:
Mayat olivat kiinnostuneet ajan kulumisesta ja taivaankappaleiden asemasta uskontonsa takia. Mayat osasivat tehdä horoskooppimaisia astrologisia laskelmia. Niinpä mayoilla oli myös tähtitieteellistä tajua. He määrittivät tarkasti vuoden pituuden ja osasivat ennustaa auringonpimennyksiä. Mayat oivalsivat aamu- ja iltatähden olevan sama planeetta Venus.
 
Erityisen kiinnostuneita mayat olivat kalenterien laatimisesta. Heidän kalenterinsa alkuhetkenä on 13.&nbsp;elokuuta 3114 eaa. Ei tiedetä, miksi juuri tuo päivä oli heidän kalenterinsa nollahetki. Mayojen aikakäsitys oli kiertoihin perustuva eli syklinen, kuten Mesoamerikassa yleensäkin tuohon aikaan. Mayakalenterin pisin ajanjakso on ”baktun”, joka kestää 144&nbsp;000 päivää, eli noin 394 vuotta. Järjestyksessä 13. baktun on päättymässäpäättyi 21. tai 23. joulukuuta 2012, jonka jälkeen alkaaalkoi uusi pitkän ajanlaskun kierros. <ref name="MacDonald" />
 
===Kehonmuokkaus===