Wikipedia

Ero sivun ”PIK-5” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p →‎Käyttö: tarkennus
johdanto uudelleenkirjoitettu, -w
Rivi 21:
}}
 
'''PIK-5''' oli suomalaisen [[Polyteknikkojen ilmailukerho]]n valmistama,suomalainen Kaarlo J. Temmeksen diplomityönä[[diplomityö]]nä suunnittelema yksipaikkainen puurakenteinen [[purjelentokone]]. PIK-5A, ”Cumulus”joka kehitettiin puolalaisen [[W.W.S.1 Salamandra]] -purjelentokoneenn pohjalta,. minkä[[Polyteknikkojen tapaanilmailukerho]]n PIK-5:nsarjaan oli kokopuinen rakenne.kuulunut Konetyyppikone suunniteltiin korvaamaan Suomen purjelentokerhojen yleisesti käyttämät vanhemmat harjoituskoneet, kuten [[Grunau Baby]]t. PIK-5A:nLentokerhoissa rakennettavaksi suunnitellun tyypin suunnittelukehitys käynnistyi vuonna 1945, ja ensimmäinen prototyyppi lensi ensilentonsa seuraavana vuonna. Ilkka Lounamaa lähti jatkokehittämään PIK-5A -mallia, ja jatkokehitetty versio sai tunnuksen PIK-5B vuonna 1949. B-versiota valmistettiin kaikkiaan 16 koneyksilöä, kunnes B-tyypin koneelle OH-PAA vuonna 1951 sattuneen onnettomuuden jälkeen tuli tarve kehitellä uusi paranneltu versio. PIK-5C -mallitunnuksen saaneen version suunnittelusta vastasi Keijo Tiusanen. C-versioon tuli kokonaan uudelleen muotoillut peräsin ja runko, ja alkuperäisestä PIK-5A:sta otettiin muutoksitta vain siiven aerodynaaminen muotoilu. PIK-5 oli yleisin purjekonetyyppi Suomessa 1960-luvun alulla, mutta tyyppi alkoi vähitellen korvaantua uudemmilla saksalaisilla lujitemuovikoneilla 1970-luvun loppupuolellasyksynä.
 
Prototyypin pohjalta jatkokehitetyt koneet saivat mallinimen PIK-5a, ja niitä valmistettiin pieni kuuden koneen sarja. PIK-5a:ta lähdettiin jatkokehittämään koneyksilö OH-PAA:lle sattuneen onnettomuuden jälkeen vuonna 1948. Mallinimen PIK-5b saaneen jatkokehitetyn koneen suunnitteli pääosin [[Ilkka Lounamaa]], ja siinä oli uusittu runkorakenne. PIK-5b-versiota valmistettiin kaikkiaan 16 kappaletta, kunnes b-malliseksi muunnettu OH-PAA joutui jälleen onnettomuuteen vuonna 1951. Muutostöiden suunnittelun teki kolmanteen malliin Keijo Tiusanen. Malliniemn PIK-5c saaneen version siipi suunniteltiin rakenteellisesti uudelleen, ja vain sen ulkoinen aerodynaaminen muoto säilytettiin aiemmista malleista muuttamattomana. Versioon suunniteltiin myös uudelleenmuotoillut peräsin ja runko. Uusia PIK-5c-koneita valmistettiin 11, mikä nosti koko tyypin tuotannon 34 koneyksilöön.
 
PIK-5 oli yleisin konetyyppi Suomessa 1960-luvun alulla. Tyyppiä käytettiin laajasti uusien lento-oppilaiden alkeiskoulutuksessa, minkä seurauksena sillä sattui varsin paljon onnettomuuksia. Useimmat PIK-5-koneet oli poistettu rekisteristä 1970-luvulle tultaessa, joskin joitakin koneita säilyi käytössä vielä seuraavalle vuosikymmenelle, ja neljä lentokuntoista koneyksilöä oli edelleen rekisterissä vuonna 2015. Tyyppi korvautui ominaisuuksiltaan paremmilla ja kohtuuhintaisilla putkirunkokoneilla, joita tuotiin pääosin Saksasta. Muutamia koneita on päätyi myös suomalaisiin ilmailumuseoihin.
 
== Kehitys ja tuotanto ==
Rivi 27 ⟶ 31:
Purjelennon harjoituskoneena oli Suomessa käytetty alusta alkaen saksalaista Granau Baby II -harjoituskonetta, jota oli rakennettu suomalaisissa ilmailukerhoissa yli 30 yksilöä. Baby oli kuitenkin rakenteeltaan raskaanpuoleinen, kankea termiikkilennossa ja sen runkoon tulleet vauriot olivat vaikeita korjata.<ref name="raunio1995s68-69">Raunio 1995, s.&nbsp;68–69.</ref>
 
Teknillisellä korkeakoululla opiskellut Polyteknikkojen ilmailukerhon [[Kaarlo Temmes|Kaarlo ”Kai” Temmes]] lähti kehittämään kotimaista harjoituskonetta elokuussa 1945. Koneen pohjaksi otettiin puolalainen [[W.W.S.1 Salamandra]] -purjelentokone, jonka käytöstä Polyteknikkojen ilmailukerholla oli erittäin hyviä kokemuksia. Temmeksen jatkoi seuraavana vuonna uuden tyypin suunnittelua diplomityönään, ja hänen kanssaan projektin parissa työskentelivät Raimo Häkkinen, Lars Norrmén ja Pehr Schalinin. Häkkinen tuki Temmestä teoreettisissa tarkasteluissa selvittämällä uuden koneen mahdollisia starttitapoja. Norrmén ja Schalinin tekivät harjoitustyön Salamandran ominaisuuksista mittaamalla mahdollisimman paljon erilaisia tietoja koneesta, ja [[takaisinmallinnus|takaisinmallinsivat]] koneen ominaisuudet niiden pohjalta. Selvityksen pohjalta Salamandran etuina nähtiin sen rakenteellinen keveys, ketterät lento-, sopusuhtaiset ohjaus- ja hyvät termiikkilento-ominaisuudet, sekä matala taipumus joutua syöksykierteeseen. Tyypin kehitettäviä piirteitä olivat sen rakenne ja liitoluku suurilla lentonopeuksilla, minkä lisäksi konetta ei ollut hyväksytty lentokonehinaukseen.<ref name="raunio1995s68-69"/>
 
Kone sai mallinimen PIK-5, ja sen esisuunnitelmat valmistuivat huhtikuun 1946 lopulla. Siipi kopioitiin Salamandrasta liki sellaisenaan, mutta sen siipipinta-ala oli hieman pienempi [[Sivusuhde|sivusuhteen]] ollessa suurempi. Pyrstö ja koneen yleiset rakenneratkaisut suunniteltiin uudelleen suomalaisen mäntypuun hyviä lujuusarvoja hyödyntäen. Työpiirrustukset tehtiin kerholla, ja ensimmäisien osien valmistus käynnistyi Helsingissä. Rakentaminen jatkui lukukauden päättymisen jälkeen [[Jämijärven lentokenttä|Jämijärven lentokentän]] Ilmailukoululla työskennelleiden ammattilaisten ja teekkariharjoittelijoiden yhteistyönä. Ammattityövoiman käyttö oli mahdollista PIK:n kannatusyhdistyksen [[Gunnar Ståhle]]n johdolla keräämien teollisuuden rahalahjoitusten ansiosta.<ref name="raunio1995s68-69"/>
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/PIK-5”