Ero sivun ”Viski” versioiden välillä

201 merkkiä poistettu ,  2 vuotta sitten
→‎Tuotantoalueet: ei pohjaa väitteille
(Kumottu muokkaus 17642424, jonka teki 80.254.154.105 (keskustelu) pois koska lähteetön)
Merkkaukset: rv Kumoaminen
(→‎Tuotantoalueet: ei pohjaa väitteille)
Skotlannin viskin tuotantoalueet jaetaan karkeasti [[Ylämaat|ylä]]- ja [[Alamaat|alamaahan]] sekä saariin. Saaret, [[Islay]]ta (äännetään ''ailaa'') lukuun ottamatta, lasketaan kuuluvaksi Ylämaihin. Kullakin alueella on omat ominaispiirteensä. Esimerkiksi Islayn saarella tehdyt viskit ovat voimakkaan turpeisia ja savuisia, kun [[Speyside|Spey-joen]] alueella tuotetut ovat makeita, puhtaita ja hienoaromisia. Tuotantoalueiden aluejako on kuitenkin viskin maun osalta ainoastaan viitteellinen, sillä esimerkiksi savuisia viskejä valmistetaan myös muualla kuin Islayn alueella. Samoin osa Islayn viskeistä on makuprofiililtaan miltei savuttomia, esimerkiksi useimmat Bunnahabhainit ja monet Bruichladdichit.
 
Single malt -viskien suosio on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Aiemmin suurin osa esimerkiksi Islayn viskeistä myytiin suurimpien bulkkimerkkien sekoitteiksi, mutta nykyään saaren omien single malt -viskien myynti on moninkertaistunut ja samalla eri vuosikertojen ja tyyppien kysyntä on laajentunut. Vaikka Skotlanti on maailman johtava viskintuottaja sen tuotto on nykyään käytännössä riippuvainen amerikasta tuoduista vanhoista puutynnyreistä joita ei Skotlannissa enää valmisteta{{lähde}}.
 
[[Tiedosto:Scotland Strathisla distillery.jpg|thumb|Strathislan tislaamo [[Keith (Skotlanti)|Keithissä]]. Kuvassa näkyvät kaksi tornia kuuluvat mallastusrakennukseen.]]
10 323

muokkausta