Ero sivun ”Olavi Virta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kh |
|||
Rivi 53:
1950-luvun kääntyessä lopuilleen Virtaan iski hänen huomaamattaan eräänlainen vauhtisokeus. Hänen levynsä hallitsivat myyntitilastojen kärkipaikkoja, hänen keikkansa olivat säännöllisesti loppuunmyytyjä ja rahaa tuntui tulevan hänelle suorastaan kaatamalla. Virta sanoikin kerran yhtyeensä rumpalina toimineelle [[Manu Teittinen|Manu Teittiselle]]: ”Rahaa tulee niin, etten tiedä, mihin sitä panisin!”<ref> Erola 2005, s. 107.</ref> Virta oli parhaissa voimissaan oleva laulaja, jonka menestys olisi vaatinut tehokasta ulkopuolista tuotannonjohtoa. Kuitenkin hän päätti täysin yksin koko ohjelmistostaan ja otti levytettäväkseen kauden menestysiskelmiä kiinnittämättä läheskään aina huomiota siihen, sopivatko ne hänen tyyliinsä vai eivät. Virran Levytukulle tekemien levytysten joukkoon mahtui useita hienoja tulkintoja – esimerkiksi ”[[Hurmio (kappale)|Hurmio]]”, ”Rakkautta ei se ollut”, ”Sateenkaaren tuolla puolen” ja ”[[Tango Desirée|Tango Desiree]]” –, mutta runsaasti myös täysin turhia kappaleita, jotka ovat hänen tuotantonsa heikointa antia.<ref>Erola 2005, s. 106.</ref>
Suomalaiset äänilevymarkkinat mullistuivat 1950-luvun loppuvuosina ennen kokemattomalla tavalla ja moni merkittävä, toinen toisestaan riippumaton asia tapahtui miltei samanaikaisesti. Vinyylilevyt ja uudet kätevät levysoittimet syrjäyttivät vanhat [[gramofoni]]t ja helposti särkyvät ”[[gramofonilevy|savikiekot]]”, ulkomaisten äänilevyjen tuontisäännöstely purettiin, italialaiset iskelmät valloittivat maailmaa, iskelmälaulajat nousivat ihailun kohteina elokuvanäyttelijöiden ohi ja [[suuret ikäluokat]] alkoivat määrätä levyjen myynnin. Mikäli tämä kaikki olisi tapahtunut kymmenen vuotta aiemmin, se olisi sopinut Virralle hyvin. Kilpailevat levy-yhtiöt – etenkin uusia tuulia innokkaimmin tunnustellut Scandia – aistivat muuttuneen tilanteen nopeammin kuin Levytukku, jossa Virta määräsi levytettävistä kappaleista yksin. Virtaa ei tuotantopäällikkönä myöskään – toisin kuin vaikkapa Fazerin Toivo Kärkeä tai Scandian [[Jaakko Salo]]a – kiinnostanut uusien laulajakykyjen etsiminen. Samoina vuosina lukuisat naislaulajat valloittivat levymaailmaa. Kun nuorten, hädin tuskin 20-vuotiaiden naislaulajien levytykset nousivat myyntitilastojen huipulle Virran levyjen ohi, hän piti sitä merkkinä laulajan ammattitaidon arvostuksen heikkenemisestä.<ref>Erola 2005, s. 113–114.</ref>
Ajan mittaan muukin Levytukun asioiden hoito alkoi mennä yhä suurpiirteisemmäksi, ja Virran työpöydän laatikoihin alkoi kertyä avaamattomia kirjeitä ja vastausta odottavia yhteydenottopyyntöjä. Samoihin aikoihin hänen alkoholin käyttönsä alkoi riistäytyä käsistä, vaikka hän uskotteli läheisilleen ja itselleen sen olevan hallinnassa. Virta itse vakuutti käyttävänsä alkoholia vain rentoutumiseen ja esiintymisjännityksen poistamiseen.<ref> Erola 2005, s. 140–141.</ref> Levytukun oman lehden ''Musiikki-Revyyn'' ilmestyminen oli jo pian vauhdikkaan alun jälkeen alkanut kangerrella ja lehteä julkaistiin kaksois- tai jopa kolmoisnumeroina, jotta kaikki vuoden aikana luvatut 12 numeroa saatiin tilaajille.<ref>Erola 2005, s. 107.</ref> Vastapainoksi joutilaisuuden täyttämille iltapäiville Virta alkoi arkisin viettää aikaansa [[Hotelli Torni]]ssa, jossa kokoontui muutamien vuosien ajan erikoislaatuinen, helsinkiläisten [[boheemi]]en muodostama ”Tornin jengi”. Ryhmälle oli tyypillistä runsas alkoholinkäyttö ja tuhlaileva rahankäyttö, ja miltei päivittäinen Tornissa istuminen vieroitti Virtaa hänen perheestään ja haittasi hänen päivätyötään.<ref>Erola 2005, s. 137.</ref>
| |||