Ero sivun ”Juvenalis” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 19:
Monessa satiirissaan Juvenalis kritisoi aikansa hyväosaisia siitä, että he eivät tunne minkäänlaista myötätuntoa köyhiä kohtaan. Se, että rikkaat matelevat hallitsijan edessä ja lipevästi kehuvat häntä, on hänestä erityisen inhottavaa. Eniten hän kuitenkin pilkkaa heitä, jotka ovat hänenlaisiaan vapautetun orjan poikia, mutta toisin kuin hän, onnistuneet rikastumaan ja pääsemään ylhäiseen asemaan. Runoilija suorastaan kiehuu inhosta kuvaillessaan heidän korujaan ja kalliita vaatteitaan. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 192</ref>
Yhteiskunnan ylimmän kerroksen elämää kuvaillessaan Juvenalis ei enää pilkkaa, vaan päästää inhonsa täysin valloilleen. Keisari Domitianuksen hovissa suuria huolia aiheutuu siitä, miten suuri kampela, joka ei mahdu patoihin eikä kattilohin valmistetaan ruoaksi. Toisessa satiirissa humaltunut vaimo oksentaa kalliille marmorilattialle ja huomaavainen avoimies katselee muualle ja toisaalla impotentti sulhanen palkaa hääyönä morsiamelleen ilopojan. Pistävästi kuvataan myös naisten ja homomiesten seksuaalista hillittömyyttä. <ref> http://www.britannica.com/biography/Juvenal </ref>
Juvenalis kuvasi pistävällä tyylillään unettomuutta, jonka aiheuttaa asuminen [[Insula]]ssa. Kirjoittajan
Erityisen paljon huomiota Juvenalis antoi oman aikansa rumille ja vastenmielisille piirteille. Monet nykytutkijat ovat pohtineet miten paljon niissä on totta ja miten paljon kirjoittaja liioittelee saadakseen sanomansa perille. Jos Juvenalista vertaa hänen aikalaiseensa [[Plinius nuorempi|Plinius nuorempaan]] tulee miettineeksi, ovatko he eläneet samaan aikaan samassa valtakunnassa? Plinius nuorempi ei ole sokea ihmisten heikkouksille eikä paheille, hän kuvailee myös yläluokan tuhlailua ja tyhjänpäiväistä seuraelämää, mutta hänen henkilöhahmoillaan on myös hyveitä. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 195</ref>
|