Ero sivun ”Valenssi (kemia)” versioiden välillä

Yksikäsitteisen valenssin aikaansaamiseksi yhdisteille keksittiin monenlaisia rakenteita: [[Friedrich August Kekulé]] ([[1829]]–[[1896]]) kirjoitti [[rikkihappo|rikkihapolle]] rakennekaavan H–O–O–S–O–O–H, joka antoi [[rikki|rikille]] halutun valenssin 2. Todellisuudessa kaikki happiatomit ovat sitoutuneet rikin kanssa. [[T. E. Thorpe]] ehdotti, että VOCl₂ esiintyisi kaksoismolekyylinä muodossa (VOCl₂)₂, jotta sille voitaisiin piirtää valenssia 3 vastaava rakenne. Kun [[fosfori]]n havaittiin olevan [[kloori]]yhdisteissä kolmenarvoinen (PCl₃) tai viidenarvoinen (PCl₅), Kekulé esitti, että [[fosforipentakloridi]] olisi [[fosforitrikloridi]]n ja kloorimolekyylin heikko yhdiste (PCl₃·Cl₂). Ajatus sai tukea siitä, että höyrystynyt fosforipentakloridi hajosi näiksi yhdisteiksi. Toisaalta Thorpe valmisti [[fosforipentafluoridi]]a (PF₅) vuonna 1876, mutta se ei hajonnutkaan [[fosforitrifluoridi]]ksi ja fluorimolekyyliksi. Kekulé jäi lopulta lähes yksinään kannattamaan muuttumatonta valenssia. Valenssin moniarvoisuus oli yleisesti hyväksytty kemiassa 1800-luvun loppuun mennessä.

 

 

==IUPAC:n määritelmä==