Ero sivun ”Ferromagnetismi” versioiden välillä

Silloinkin kun kappale ei ole ulkoisessa magneetti­kentässä, siinä on tietyn suuruisia [[Weissin alue]]ita, joiden sisällä magneettiset momentit ovat saman­suuntaisia, mutta eri alueilla eri­suuntaisia, niin että niiden yhteenlaskettu magneettikenttä kumoutuu kappaleen ulkopuolella lähes kokonaan. Alueita erottavat niin kutsutut [[Blochin seinämä]]t. Kun kappale viedään ulkoiseen magneettikenttään, ne alueet, joiden magneettiset momentit ovat samaan suuntaan kuin ulkoinen magneettikenttä, alkavat kasvaa ja näin kappaleen ulkoinen [[magnetoituma]] kasvaa kunnes magneettikentän kanssa yhdensuuntaisten [[magneettinen momentti|magneettisten momenttien]] alue on kasvanut koko kappaleen kokoiseksi ja magnetoituma ei voi enää kasvaa. Tällöin ferromagneettinen kappale on kyllästynyt. Tämä selittää ferromagneettisten aineiden [[magnetisaatiokäyrä]]n muodon.<ref>Hook & Hall, pp. 246 – 256246–256.</ref> Kuten käyrä osoittaa, ferromagneettinen aine jää magneettiseksi vielä sen jälkeenkin, kun se ulkoinen magneettikenttä on poistettu. Ilmiötä sanotaan [[hystereesi]]ksi. Eräillä ferro- ja [[ferrimagnetismi|ferrimagneettisilla]] aineilla tämä ''jäännösmagnetismi'' ([[remanenssi]]) on sangen voimakasta ja säilyy pitkiä aikoja, joten niistä voidaan tehdä kestomagneetteja. Tällaisia aineita sanotaan ''magneettisesti koviksi''. Toisilla, ''magneettisesti pehmeillä'' aineilla, joita käytetään [[sähkömagneetti|sähkömagneeteissa]], jäännösmagnetismi on sitä vastoin on heikkoa ja ne voidaan helposti demagnetoida.