Ero sivun ”Tauno Pylkkänen” versioiden välillä

'''Tauno Kullervo Pylkkänen''' (synt. '''Pakarinen''';<ref name="koivisto">Koivisto, Juhani: ”Tuntematon Pylkkänen – kohtauksia oopperasäveltäjän elämästä”, ''Rondo Classic'' 10/2018, s. 40–45.</ref> [[22. maaliskuuta]] [[1918]] [[Helsinki]] – [[13. maaliskuuta]] [[1980]] Helsinki) oli [[Suomi|suomalainen]] säveltäjä ja musiikkiarvostelija, joka toimi muun muassa [[Kansallisooppera]]n taiteellisena johtajana.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Virtamo, Keijo (toim.) | Nimeke=Otavan musiikkitieto: A–Ö | Sivu=332–333 | Julkaisija=Otava | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=1997 | Isbn=951-1-14518-5 }}</ref> HänPylkkänen kirjoittierikoistui arvosteluja ''[[UusiOoppera|oopperoiden]] Suomisäveltämiseen, ja [[Verismi|Uuteenveristisen]] Suomeensävellystyylinsä vuoksi häntä on kutsuttu ”Pohjolan [[Puccini]]''ksi”.<ref vuosinaname="KB">{{Kansallisbiografia|id=1509|nimi=Pylkkänen, 1943–1972Tauno (1918 - 1980)|tekijä=Salmenhaara, Erkki|ajankohta=4.5.2001 (päivitetty 22.3.2018)}}</ref>

Pylkkänen oli [[Suomen sisällissota|sisällissodan]] aikana syntynyt [[punaorpo]], jonka näyttelijä [[Hilma Rantanen]] ja konttoripäällikkö Väinö Veikko Pylkkänen ottivat lehti-ilmoituksen perusteella kasvattipojakseen.<ref>Seppälä, Mikko-Olavi: [http://www.hiidenkivi-lehti.fi/Digipaper/News.aspx?id=3694 Rakkauden orjuus.] ''Hiidenkivi'' 6/2012. Viitattu 6.6.2014.</ref> HänHänen oikea isänsä, vasten tahtoaan [[punakaarti]]in joutunut Heikki Pakarinen kuoli [[Hämeenlinnan vankileiri]]llä elokuussa 1918.<ref name="koivisto" /> Pylkkänen tuli ylioppilaaksi 1937 ja opiskeli sävellystä [[Sibelius-Akatemia]]ssa [[Leevi Madetoja]]n ja [[Selim Palmgren]]in johdolla. Sävellysdiplomin Pylkkänen suoritti vuonna 1941, mutta samanaikaisesti hän opiskeli myös [[Helsingin yliopisto]]ssa, josta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1940.<ref name="Suo">{{Kirjaviite | Tekijä= Pylkkänen, Tauno| Luku= Tauno Pylkkänen| Selite= Toimittanut Einari Marvia | Nimeke=Suomen säveltäjiä II| Julkaisupaikka=Porvoo | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1966 | Sivut=438–445 }}</ref> Terveyssyistä Pylkkänen ei joutunut sotavuosina rintamalle, vaan suoritti asepalveluksena esikuntatehtävissä, mikä jätti hänelle aikaa säveltämiseen.<ref name="koivisto" /> Ensimmäisen sävellyskonserttinsa Pylkkänen piti Helsingissä 1942. Hänet palkittiin [[Pro Finlandia]] -mitalilla vuonna 1952. Vuosina 1960–1969 Pylkkänen toimi Suomen Kansallisoopperan taiteellisena johtajana.<ref Pylkkänenname="Suo"/> hoitiHänen myöson useitatosin luottamustehtäviä,sanottu toimijääneen musiikkikriitikkonalujatahtoisen japääjohtajan esiintyi[[Alfons orkesterinjohtajanaAlmi]]n varjoon.<ref name="Suokoivisto" />

Pylkkänen sävelsi ensimmäisen oopperansa ''Jaakko Ilkka'' jo alle 20-vuotiaana. Läpimurtoteos oli ''Mare ja hänen poikansa'' (1945), joka perusti [[Aino Kallas|Aino Kallaksen]] näytelmään. Kolmas ooppera ''Simo Hurtta'' tilattiin vuonna 1948 [[Suomalainen Ooppera|Suomalaisen Oopperan]] 75-vuotisjuhlaoopperaksi. Esikoisteoksestaan alkaen Pylkkänen osasi käsitellä lauluääntä luontevasti. Häntä nimitettiin "Pohjolan Pucciniksi".<ref name="koivisto" /> Pylkkästä verrattiin aiheellisesti italialais-amerikkalaiseen [[Gian Carlo Menotti]]in ja nimitettiin myös "Pohjolan Pucciniksi". 1950- ja 1960-luvulla Pylkkänen oli ainoa suomalainen säveltäjä, joka keskittyi oopperoihin. PylkkäsenTuon kauden oopperoita ovat mm. ''Opri ja Oleksi'', ''Simo HurttaVangit'' ja ''Vangit'' sekä ''Varjo''. Radio-oopperalla ''Sudenmorsian'' Tauno Pylkkänen voitti vuonna 1950 [[Prix Italia]]n. Pylkkäsen sai viimeisellä oopperallaan ''[[Tuntematon sotilas (ooppera)|Tuntematon sotilas]]'' ([[Väinö Linna]]n romaanin pohjalta) kiittäviä arvioita. Vuonna 1967 kantaesitetty ooppera sai uudeksi oopperaksi ennätyksellisen paljon katsojia, mutta sen esitykset ovat jääneet vähiin.<ref>Tiikkaja, Samuli: [http://www.hs.fi/kulttuuri/Tuntematon+sotilas+-oopperan+lohduttomuus+riipaisi+murtuneiden+mielten+tutkijaa/a1390013776668 Unohdettu Tuntematon sotilas elvytetään.] ''Helsingin Sanomat'' 17.1.2013.</ref> Pylkkäsen oopperoista on levytetty ''Mare ja hänen poikansa''. Kaikkiaan Pylkkänen sävelsi kymmenen oopperaa.

Pylkkäsen soitinsävellyksiin kuuluvat ''Divertimento'' (1940), ''Sinfonietta'' (1943), sinfonia (1945), sävelrunoelma ''Ultima Thule'' (1949), ja sellokonsertto (1950) ja baletti ''Kaarina Maununtytär'' (1961). Hän sävelsi myös runsaasti laulumusiikkia, mm. balladin ''Räikkö Räähkä'' (1941) mieskuorolle, solisteille ja orkesterille, sekä kuoro- ja yksinlauluja. Pylkkänen sävelsi myös elokuvamusiikkia.