Ero sivun ”Mantšuria” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 49:
Mantšuria on ollut monien [[paimentolaisuus|paimentolaisheimojen]] kuten [[Mantšut|mantšujen]], [[Ultšat|ultšojen]] ja [[nanait|nanaiden]] kotimaa. Monet etniset ryhmät kuten [[sushenit]], [[donghu-kansat]], [[xianbeit]], [[wuhuanit]] [[mohet]], [[khitanit]] ja [[džurtšenit]] ovat eri aikoina perustaneet sinne valta­kuntiaan. [[Kiina]] hallitsi osaa Mantšuriasta jo [[Han-dynastia]]n sekä myöhemmin myös [[Läntinen Jin-dynastia|Läntisen Jin]]- ja [[Tang]]-dynastian aikana, toisinaan [[vasallivaltio]]na.<ref>The Cambridge History of China, Vol. 03: "Sui and T'ang China, 589–906, Part 1," at 32, 33.</ref> Myös [[korea]]laiset [[Gojoseon]]in, [[Buyeo]]n, [[Goguryeo]]n ja [[Balhae]]n valtakunnat ovat hallinneet osia Mantšuriasta. Yhdessä eteläisen [[Song-dynastia]]n kanssa Länsi-Mantšurian [[khitanit]] perustivat alueelle [[Liao-dynastia|Liao-valta­kunnan]], joka hallitsi myös sitä lähellä sijaitsevia alueita Pohjois-Kiinassa.
 
[[Tunguusit|Tunguusien]] sukuiset [[džurtšenit]], jotka olivat olleet Liaon vasalleja, kukistivat 1100-luvun alussa Liao-valtakunnan ja perustivat [[Jin-dynastia]]n (1115–1234), joka onnistuneiden sotilaaallistensotilaallisten valloitusten jälkeen hallitsi Pohjois-Kiinaa ja Mongoliaa. [[Mongolit|Mongolien]] perustaman [[Yuan-dynastia]]n aikana (1271–1368)<ref>Patricia Ann Berger – Empire of emptiness: Buddhist art and political authority in Qing China, p.25</ref> Mantšuriaa hallittiin osana [[Liaoyangin provinssi]]a. Vuonna 1375 Nahacu, Pohjoisen Yuanin mongolilainen upseeri Liaoyangin provinssista, valtasi Liaodongin, mutta antautui myöhemmin [[Ming-dynastia]]lle vuonna 1387. Turvatakseen pohjoiset raja­seutunsa ja päästäkseen eroon vaikeuksista, joita Yuanin jäänteet siellä yhä aiheuttivat, Ming-dynastia päätti "rauhoittaa" džurtšenit. Keisari [[Yongle]]n aikana (1402–1424) Kiinan valta Mantšuriassa saatiin vakaan­nute­tuksi. Mutta 1580-luvulla Jianzjou-džurtšeneihin kuulunut päällikkö [[Nurhaci]] (1558–1626) ryhtyi toimiin yhdistäkseen alueen džurtšeni­laiset heimot. Seuraavien vuosi­kymmenien aikana džurtšenit, joista tästä lähtien käytettiin nimitystä [[mantšut]], saivat valtaansa melkein koko Mantšurian. Vuonna 1616 Nurhaci perusti Myöhemmän Jin-dynastian.
 
Vuonna 1644, sen jälkeen kun [[Ming-dynastia]]n pääkaupunki [[Peking]] oli joutunut kapinoivien talonpoikien hallintaan, mantšut liittoutuivat Ming-kenraali [[Wu Sangui]]n kanssa ja ottivat hallintaansa Pekingin, kukistivat lyhytikäisen [[Shun-dynastian]] ja perustivat [[Qing-dynastia]]n (1644–1912), joka hallitsi koko Kiinaa. Dynastia rakennutti 1600-luvun lopulla Mantšurian ja [[Varsinainen Kiina|varsinaisen Kiinan]] rajalle varustuksia, joiden tarkoituksena oli rajoittaa [[han-kiinalaiset|han-kiinalaisten]] muuttoa Mantšuriaan.<ref>Elliott, Mark C. "The Limits of Tartary: Mantšuria in Imperial and National Geographies." ''Journal of Asian Studies'' 59, no. 3 (2000): 603-46.</ref> Mutta vuonna 1858 heikentynyt Qing-valtakunta joutui [[Aigunin sopimus|Aigunin sopimuksella]] luovuttamaan Venäjälle [[Amur]]in pohjoispuolella olevan osan Mantšuriaa. Vuonna 1860 [[Pekingin rauhansopimus|Pekingin rauhan­sopimuksella]] Venäjä sai myös [[Ussuri]]n itäpuoliset alueet, jonne perustettiin [[Vladivostok]]. Tästä lähtien Mantšuria on jakautunut venäläiseen osaan, jota toisinaan on nimitetty ''Ulommaksi Mantšuriaaksi'', ja Kiinalle jääneeseen alueeseen, ''Sisempään Mantšuriaan''. Tavallisimmin Mantšurialla on tämän jälkeen tarkoitettu vain Kiinalle jäänyttä "Sisempää Mantšuriaa". Pekingin rauhan­sopimuksen jälkeen Kiinan alue ei enää ulotu [[Japaninmeri|Japaninmereen]].