Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta on ollut luonteeltaan valtiojohtoista ja vakavamielistä. Itsenäisyyspäivän menot juontavat juurensa Venäjän keisarikunnan ajalle. Keisarillisina juhlapäivinä Suomessa oli tapana järjestää vastaanottoja, paraateja, soihtukulkueita, ja jumalanpalveluksia. Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä näillä juhlinnan muodoilla oli vahva [[oikeisto]]lainen leima. Itsenäisyyspäivän asemasta oli kilpaillut myös [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] voittaneen porvarillisen osapuolen voitonparaatin muistopäivä. Ennen talvisotaa itsenäisyyspäivään alkoi kiinnittyä yhteisiä kokemuksia ja muistoja. Itsenäisyyspäivän valtiojohtoisuus ja sodan uhka tekivät itsenäisyyspäivän vietosta vakavamielistä. Tämä vahvistui edelleen sodan jälkeen, kun mukaan tuli sodan ja kaatuneitten muisteleminen.<ref name="Halonen">{{Lehtiviite | Tekijä=Halonen, Tero | Otsikko=Itsenäisyyspäivä ja yhtenäisen kansakunnan rakentaminen | Julkaisu=Tiedepolitiikka | Ajankohta=2003 | Vuosikerta=28 | Numero=1}}</ref> Talvisen itsenäisyyspäivän juhlatapojen vastakohtana on kevään [[vappu]].<ref name="Halonen"/><ref>Kuusi, Matti: Itsenäisyyspäivä. Teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Vento, Urpo (toim.) | Nimeke=Juhlakirja: Suomalaiset merkkipäivät | Sivu=191 | Selite=Kalevalaseuran vuosikirja 59 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen kirjallisuuden seura | Vuosi=1979 | Tunniste=ISBN 951-717-178-1}}</ref>
