|
Konsertot sisältävät usein [[kadenssi|kadensseja]], solistin yksin esittämiä taiturillisia osia. Etenkin klassisella ajalla oli tapana, että solisti itse teki kadenssin tai improvisoi sen konsertissa. Myöhempinä aikoina säveltäjät ovat itse säveltäneet kadenssin kiinteäksi osaksi teosta. Oman kadenssin soittaminen klassisessa konsertossa on nykyään harvinaista, ja usein esimerkiksi Mozartin konsertoissa esitetään Mozartin itsensä kadenssia tai jos sellaista ei ole saatavilla, niin esimerkiksi Beethovenin kadenssia.
==Historia==
===Renessanssi===
''Concertato''-tyyli (tai ''stile concertato'') kehittyi myöhäisrenessanssin ja varhaisbarokin aikana sävellystyyliksi, jossa soitinryhmät soittivat samaa melodiaa, usein imitaatioissa, yleensä basso continuo-ryhmän luoman harmonisen pohjan päälle. Keskeisimpänä vaikuttajana oli Venetsian pyhän Markuksen kirkon kuoronjohtajina toimineet [[Andrea Gabrieli|Andrea]] ja [[Giovanni Gabrieli]], jotka joutuivat kehittämään uusia sävellysmenetelmiä kirkon omalaatuisen akustiikan vuoksi. Kirkossa eri soitinryhmät ja kuorot sijoittuivat eri paikkoihin ja kaiun aiheuttamien viiveiden takia tämä teki täydellisen yhteissoitin vaikeaksi. Ongelma ratkaistiin säveltämällä teokset niin useat kuorot lauloivat vuorotellen kirkon eri osista aikaansaaden lähes stereofonisen vaikutelman samalla, kun instrumentit ja [[urut]] oli sijoitettu kirkkoon siten, että kaikki kuorot kuulivat ne yhtä hyvin.
Tästä tulee alun perin konsertto-nimi. Se juontaa juurensa italian kielen sanaan concertante, joka tarkoittaa kilpailla. Renessanssin Concerto grossoissa ("Suuri konsertto") siis eri soolosoittimet soittivat vuorotellen sooloja ja näin ikään kuin kilpailivat keskenään. Samanlainen tyyli periytyi myös useimpiin muihinkin konserttoihin.
===Barokki===
''Concertato''-tyyli levisi nopeasti myös Italian ulkopuolelle, ja siitä tuli suosittu sävellystyyli varhaisbarokin aikana. 1600-luvulla tyylinmukaisesti sävellettyjä teoksia alettiin nimittää konsertoiksi. [[Antonio Vivaldi]] sävelsi yli 500 konserttoa ja vakiinnutti teoksillaan konserttoihin [[ritornello]]muodon, jossa noudatettiin säännöllistä [[soolo]]- ja [[tutti (musiikki)|tutti]]-osien rakennetta yleensä konserton ensimmäisessä osassa, sekä kolmiosaisen nopea-hidas-nopea-muodon. Aikaisemmin renessanssin aikana Concerto grossoissa hitaat ja nopeat jaksot saattoivat vaihdella niin paljon kuin säveltäjä itse halusi; minkäänlaista kaavaa ei silloin siis ollut vielä vakiinnutettu.
===Klassismi===
[[Mozart]]ia pidetään usein merkittävimpänä konserttojen säveltäjänä. Hän sävelsi 27 pianokonserttoa, viisi viulukonserttoa sekä joukon konserttoja muille soittimille. Mozartin konsertoissa orkesteri soittaa ensin pitkän vaiheen, jota lähdetään sen jälkeen käymään läpi muunnellussa ja pidennetyssä muodossa soolosoittimen johdolla. Usein soolosoitin tuo jossain vaiheessa mukaan myös täysin uuden teeman. [[Sinfonia]]a radikaalisti uudistanut [[Beethoven]] ei muuttanut konserttoa niin rajusti. Hän kuitenkin vei teemoja hieman sinfonioille tyypilliseen suuntaan, lisäsi pianistin teknisiä vaatimuksia selvästi ja jätti joskus tauon pois konserton osien välistä.
===Romantiikka===
Konserton kolmiosaista muotoa rikkoivat 1800-luvulla esimerkiksi [[Franz Liszt]]in molemmat pianokonsertot sekä [[Johannes Brahms]]in toinen pianokonsertto, jotka olivat kaikki neliosaisia. Lisztin konsertot olivat myös verraten lyhyitä (20-minuuttisia) ja osilla oli yhteiset teemat (syklinen rakenne), kun taas Brahmsin pianokonsertot venyivät pitkän sinfonian mittaiseksi. 1900-luvulla monet konserttojen säveltäjät jatkoivat neliosaisen kaavan käyttöä ja syklistä sävellystekniikkaa, vaikka toisaalta samalla monet, kuten [[Sergei Rahmaninov]], pitäytyivät perinteisessä kaavassa. [[Alban Berg]]in viulukonsertto on tunnetuin perinteiset sävellajit hylännyt [[atonaalinen]] konsertto.
==Tunnetuimpia konserttoja==
| 