Ero sivun ”Haitin vallankumous” versioiden välillä

| kuvateksti = San Domingon taistelu

| taistelija2 = {{Haitin lippu}} Haitin orjakapinalliset

'''Haitin vallankumous''' oli [[orjuus|orjien]] vallankumous Ranskan siirtokunta [[Saint-Domingue]]lla vuosien 1791 ja 1804 välillä. Verisen vallankumouksen päätteeksi Saint-Domingue itsenäistyi nimellä [[Haiti]] 1. tammikuuta 1804 Amerikan mantereen toisena valtiona heti [[yhdysvallat|Yhdysvaltojen]] jälkeen.

Nykyinen Haiti oli 1700-luvulla [[Ranska]]lle kuuluva siirtomaa nimeltä [[Saint-Domingue]]. Saint-Domingue oli siirtomaakaudellaan yksi [[Karibia]]n alueen tuottoisimmista alueista. Se oli tuolloin maailman suurin [[sokeri]]ntuottaja ja sokerirokoplantaasiensokeriruokoplantaasien lisäksi alueella kasvatettiin esimerkiksi [[puuvilla]]a, [[kahvi]]a ja [[Väri-indigo|indigo]]a. Ranskan siirtomaakaupasta Saint-Domingue kattoi puolet ja sen kauppa oli kolmanneksen suurempi, kuin esimerkiksi Ison-Britannian koko Länsi-Intian siirtokuntien kauppa. Tuotanto Saint-Dominguessa perustui etenkin [[orjuus|orjuudelle]]. [[Orjakauppa|Orjakaupan]] kautta siirtokuntaan oli tuotu suuria määriä orjia [[Afrikka|AfrtikastaAfrikasta]]. Sadan vuoden aikana orjia tuotiin sadanvuoden aikana enemmän, kuin koko [[Espanja]]n hallitsemalle alueelle kolmessasadassa vuodessa. Samalla elinolosuhteet Saint-Dominguen plantaaseilla olivat orjille huonommat kuin muualla ja esimerkiksi keskimääräinen elinikä oli alhaisempi.<ref name="karh1">Valtonen 2007, luku ”6 Saint-Dominguen orjakapinasta orjuuden päättymiseen”</ref>

Saint-Dominguella asui vuonna 1789 noin 30&nbsp;000 valkoista ja 25&nbsp;000 vapaata värillistä ({{k-fr|gents de couleur}}). Varakkaimmat värilliset omistivat itse orjia ja plantaaseja, vaikkakin sosiaalisella nousulla oli myös joitakin rajoitteita. Valkoiset olivat jakautuneet suurtilallisiiinsuurtilallisiin (''grands blancs'') ja pieniin valkoisiin (''petit blancs''). Orjia oli noin 500&nbsp;000. Orjien kuolleisuus oli hyvin suuri, joten suurin osa heistä oli syntynyt Afrikassa ja vuosittain alueelle tuotiin 40&nbsp;000 uutta orjaa.<ref name="karh1" />

[[Ranskan vallankumous]] alkoi vuonna 1789. Yhteiskunnan horjuminen tuntui myös Saint-Dominguen siirtokunnassa. Tunnuslause [[vapaus, veljeys ja tasa-arvo]] herätti kannatusta ensin etenkin siirtokunnan köyhemmän ja keskiluokan valkoisten keskuudessa, mutta aatteet levisivät myös vapauidenvapaiden värillisten keskuuteen. Luokat halusicvathalusivat tasa-arvoa ja sosiaalisia uudistuksia, kun taas toisaalta samat ryhmät olivat edelleen orjuuden säilyttämisen kannalla. Pariisin kansalliskokous antoi äänioikdeudenäänioikeuden värillisille edellyttäen kuitenkin, että he olivat syntyneet capaillevapaille vanhemmille. Kesällä 1791 Saint-Dominguessa käytiin kahakoita vallankumouksen vastustajien ja kannattajien välillä. Osapuolia oli monia, keskenään kahakoivat pienet ja suuret valkosietvalkoiset, tilalliset ja kaupunkilaiset ja niin edelleen. Samalla suuri osa Ranskan armeijasta oli palannut kotimaahan vallankumouksen pyörteissä.<ref name="karh1" />

Tilanne Saint-Dominguella muuttui entistä monimutkaisemmaksi Euroopan tilanteen kehityksen takia. Ranska ja Espanja ajautuivat keskenään sotaan ja maaliskuussa 1793 espanjalaisten 14&nbsp;000 hyökkäsivät Santo Domingosta Ranskan hallitsemalle puolelle saarta. Sotaa käytiin nyt myös Ison-Britannian kanssa, joka lähetti 20&nbsp;000 miestä Saint-Dominguelle virallisesti [[Jamaika]]lle paenneiden paikallsitenpaikallisten maanomsitajienmaanomistajien pyynnöstä. Saarella sotivat nyt Ranska, Iso-Britannia, Espanja, Ranskaa tukevat värilliset ja Espanjaa tukevat mustat orjat. Espanjalaiset olviatolivat luvanneet vapauden heidän joukkoihinsa liittyville orjille. Yksi heihin liittyneistä oli [[François-Dominique Toussaint]]. Sodan alkupuolella Toussaint johti parin tuhannen orjan joukkoa, joka taisteli ensin espanjalaisten puolella käyden sissisotaa ranskalaisia vastaan. Kuultuaan Ranskan kansalliskokouksen lakkauttaneen orjuuden Toussaint kääntyi kuitenkin espanjalaisia vastaan toukokuussa 1794. Seuranneiden parin kuukauden aikana hänen miehensä valtasivat suurimman osan espanjalaisten valtaamista alueista. Vuonna 1795 Ranska ja Espanja solmivat [[Baselin rauha]]n, jolla Espanja luopui omasta puolestaan saarta. Toussaint hallitsi nyt suurta osaa siirtokunnasta sen pohjoisosissa. Etelässä vaikutti [[André Rigaud]]'n värillisten ja joidenkin valkoisten kapina-armeija ja britit hallitsivat siirtokunnan eteläistä kolmannesta sen keskeisine satamakaupunkeineen. Suurin osa siirtokunnan valkoisista oli tähän mennessä joko surmattu, tai paennut.<ref name="karh1" />

Kesäkuussa 1795 britit hallitsivat enää muutamaa satamakaupunkia, kun taas Toussaintin joukot olivat saaneet hallintaansa suurimman osan siirtokuntaa. Brittijoukot kärsivät etenkin taudeista ja etenkin malariasta ja keltakuumeesta. Keväällä 1798 he solmivat lopulta salaisen rauhan Toussaintin kanssa. Britit vetäytyivät siirtokunnasta ja lupasivat olla sekaantumatta sen sisäisiin asioihin. Vastaavasti Toussaint lupasi olla hyökkäämättä brittien Jamaikalle, eivätkä tukisi sen mahdollisia orjakapinoita. Ranskalla ei enää ollut käytännössä otetta siirtokunnasta, vaikkkakinvaikkakin sen vallankumoushallinto nimitti Toussaintin muodollisesti kenraalikuvernööriksi. Toussaintin joukot saivat tukea [[Yhdysvallat|Yhdysvalloista]]. Toussaintilla oli hyvät välit maan presidentti [[John Adams]]in kanssa. Adamas halusi Saint-Dominguen kapinallisista liittolaisen brittejä vastaan, vaikka hännehänen politiikkansa asian suhteen kauhistuttikin monia muita yhdysvaltalaisia poliittikkojapoliitikkoja. Tilanteen pelättiin kannustavan Yhdysvaltojen orjia kapinaan ja Adamsin kriitikoihin lukeutui esimerkiksi varapresidentti [[Thomas Jefferson]]. Maan politiikka muututikinmuuttuikin kielteiseksi Adamsin virkakauden päätyttyä vuonna 1801.<ref name="karh1" />

Toussaintin valta ei ollut vielä täydellinen. Saint-Dominguella oli vielä myös kilapileviakilpailevia kapinajohtajia, kuten etelässä vaikuttanut André Rigaud. Toussaint kukisti kuitenkin kilpailijansa ankarien taistelujen jälkeen. Rigaud pakeni vuonna 1800 Ranskaan ja Toussaint hallitsi viimein koko siirtokuntaa. Vallatulla eteläosalla surmattiin tuhansia mulatteja, jotka olivat kannattaneet Rigaud'n joukkoja. Vaarana Toussaintille oli nyt Ranska, jolle Espanja oli luovuttanut Santo Domingon. Ranskassa oli noussut valtaan [[Napoléon Bonaparte]], mutta maa ei ollut vielä lähettänyt sotilaita Espanjalta saamaansa siirtokuntaan. Toussaint päätti toimia ennen, kuin tämä olisi mahdollista ja tammikuussa 1801 hänen joukkonsa hyökkäsivät Santo Domingon puolelle. Kolme viikkoa kestäneiden taistelujen jälkeen hän hallitsi nyt koko Hispaniolan saarta. Samana vuonna hän laati Saint-Dominguen perustuslain, joka teki hänestä elinikäisen johtajan, mutta toisaalta julisti alueen olevan edelleen osa Ranskaa, joskin siitä hallinnollisesti riippumattomana. Perustuslaki mlähetettiinlähetettiin Ranskaan, mutta se otettiin käyttöön jo ennen kuin Ranskasta tuli päätöstä sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Toussaint oli nyt käytännössä valtionpäämies, jonka valtion tilanne oli kuitenkin kurja. Kolmannes maan väestöstä oli kuollut tai paennut, valkoisista kolme neljäsosaa. Kaupungit olivat raunioina, rahaa ei ollut ja plantaasitalous oli tyrehtynyt. Armeija oli ainut toimiva valtion instituutio. Pian paikallisia pakotettiin töihin upseereille annetuille plantaaseille, joilla työskentely muistutti käytännössä aikaisempaa orjuutta.<ref name="karh1" />

Ranskassa Napoléon päätti yrittää vallata takaisin entisen siirtokuntansa. Ison-Britannian kanssa oli solmittu [[Amiensin rauha]] lokakuussa 1801, minkä vapautti joukkoja Saint-Dominguen valtaamista varten. Helmikuussa 1802 saarelle saapui 20&nbsp;000 kenraali [[Charles Leclerc (kenraali)|Charles Leclercin]] johtamaa ranskalaista sotilasta. He valtasivat Santo Domingon, sekä Saint-Dominguen satamakaupungit ja siirtokunnan eteläosan. Sisämaata he eivät kuitenkaan saaneet haltuunsa ja keltakuume alkoi verottaa heidän miehiään entiseen tapaan. Vain muutamannkuukaudenmuutaman kuukauden jälkeen tautiin oli menehtynyt jopa puolet ranskalaisten joukoista. Tästä huolimatta kapinallisjohtajat [[Henri Christophe]] ja [[Jean-Jacques Dessalines]] siirtyivät yllättäen ranskalaisten puolelle Toussaint luovutti yllättäen kenraalikuvernöörin valtansa Leclercille huhtikuun lopussa 1802. Toussaint luovutti lopulta hieman myöhemmin kenraalikuvernöörin valtansa Leclercille. Jonkin aikaa Toussaintin vallasta luopumisen jälkeen Leclerc kutsui hänet illalliselle, jonka aikana hänet vangittiin ja lähetettiin Ranskaan. Toussaint kuoli vankeudessa vuonna 1803.<ref name="karh1" />

Jean-Jacques Dessalines julisti Haitin itsenäiseksi 1. tammikuuta 1804. Haitista tuli näin Amerikan toinen itsenäistynyt valtio Yhdysvaltojen jälkeen. Dessalines otti keisarin arvonimen kutsuen itseään Jacques I:ksi.<ref name="karh1" /> Orjien voitto Haitissa vaikutti myös muihin Etelä-Amerikan vapausliikkeisiin ja esimerkiksi [[Simón Bolívar]] vietti aikaa maanpaossa Haitissa.<ref name="karh2" />