Ero sivun ”Betty Boop” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lähteestä uusiksi
kh
Rivi 4:
Bettyn tärkein luoja oli ilmeisesti joko Max Fleischer itse tai Fleischerien pääanimaattori [[Grim Natwick]], mutta muillakin animaattoreilla on saattanut olla osuutensa.<ref name="lehtinen" />
 
Betty Boop esiintyi ensimmäisen kerran Max ja Dave Fleischerin ''[[Talkartoons]]''-animaatiosarjan elokuvassa ''Dizzy Dishes'' (1930). Siinä hän oli vielä koira, ranskalainen trimmattu puudeli, jonka pätkän sankari, koiranpentu Bimbo tapaa. Seuraavissa lyhytelokuvissa Bettystä tehtiin ihminen. Hänen luppakorvansa muutettiin korvarenkaiksi, hän sai pienet pursohuulet ja otsakiharat, ja hänelle puettiin sukkanauha. Hänelle piirrettiin leveät suurisilmäiset kasvot ja huomiotaherättävähuomiota herättävä vartalo, mutta ei lainkaan kaulaa. Äänen Bettylle antoi [[Mae Questel]]. Bettyn vanhemmat esiteltiin itäeuroopanjuutalaisina [[jiddiš]]inkielisinä maahanmuuttajina. Betty käyttäytyi elokuvissaan korostetun moraalisesti, vaikka näyttikin huikentelevaiselta. Lähentelyt hän torjui päättäväisesti.<ref name="lehtinen">{{Kirjaviite | Tekijä=Lehtinen, Jari | Nimeke=Animaation historia | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Finn Lectura | Vuosi=2013 | Sivu = 39–42 | Tunniste=ISBN 978-951-792-572-3}}</ref>
 
Betty Boop -lyhytelokuvissa oli paljon liikettä ja tanssia, kuten sen ajan [[New York]]issakin oli. ''I'll Be Glad When You're Dead, You Rascal You'' (1932) esitteli jazzmuusikko [[Louis Armstrong]]in ensi kertaa elokuvakameran edessä. Betty-animaatio ''Poor Cindarella'' (1934) oli Fleischereiden ensimmäinen värielokuva. Kun [[Haysin ohjeisto]] määritteli Hollywoodin moraalisäännöt uudelleen, Betty jouduttiin pukemaan peittävämmin ja hän joutui liikkumaankin säädyllisemmin. Sen seurauksena Fleischerit alkoivat keskittyä muihin hahmoihin.<ref name="lehtinen" />