Ero sivun ”Viron kieli” versioiden välillä

[[Suomi|Suomeen]] on etenkin 1980-luvulta lähtien syntynyt monituhatpäinen vironkielinen vähemmistö; Viron kansalaisia asui vuonna 2012 Suomessa 39&nbsp;763 — heistä vironkielisiä on tätä vähemmän, koska useilla Viron kansalaisilla on äidinkieleksi rekisteröity venäjä. Suomessa asui vuonna 2017 tilastokeskuksen mukaan 49&nbsp;590 henkilöä, joiden äidinkieleksi on rekisteröity viro. Vironkielisten määrä sisältää vironkielisten Viron kansalaisten lisäksi myös vironkieliset Suomen ja muiden maiden kansalaiset.<ref>[https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html Väestö Väestörakenne 31.12.] Väestöreskisterikeskus, viitattu 5.11.2018</ref>

 

Virossa on kaksi päämurretta: pohjois- ja eteläviro (jotkut tutkijat pitävät koillista rannikkomurretta, joka monessa suhteessa muistuttaa suomea, kolmantena päämurreryhmänä). Eteläviroa ja (pohjois)viroa on usein pidetty kahtena eri kielenä. Pohjoisen ja etelän välillä on kulkenut vanha syvä heimo- ja kulttuuriraja, vuoteen [[1917]] saakka myös [[Vironmaa]]n ja [[Liivinmaa]]n hallinnollinen raja. On jopa väitetty, että etelä- ja pohjoisviro eroaisivat toisistaan yhtä paljon kuin pohjoisviro ja [[suomen kieli|suomi]]. 1800-luvulle asti viron kieltä kirjoitettiinkin kahdessa muodossa, pohjoisena ”[[Tallinna]]n kielenä” ja eteläisenä ”[[Tartto|Tarton]] kielenä”. Vasta kansallisen heräämisen myötä, kun virolainen kansallinen identiteetti nykyisessä mielessä syntyi, pohjoinen kirjakieli syrjäytti eteläisen.