Ero sivun ”Unkarin kansannousu” versioiden välillä

[[Puna-armeija]] oli miehittänyt [[Toinen maailmansota|toisessa maailmansodassa]] [[Natsi-Saksa|Saksan]] rinnalla taistelleen [[Unkarin kuningaskunta|Unkarin]] vuosien 1944 ja 1945 aikana.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 234-235</ref> Taistelujen päätyttyä Unkarissa järjestettiin vapaat vaalit syksyllä vuonna 1945, jonka voittaja oli 57&nbsp;% äänistä saanut [[Unkarin pientalonpikien puolue]]. [[Unkarin kommunistinen puolue|Unkarin kommunistisen puolue]]en kannatus oli vain 17&nbsp;%. Myöhemmin presidentiksi valitun [[Zoltán Tildy]]n uusi hallitus ei kuitenkaan voinut toimia vapaasti. Vasemmisto sai merkittäviä tehtäviä hallituksesta. Kommunistien [[Mátyás Rákosi]] ja sosiaalidemokraattien [[Árpád Szakasits]] saivat valtioministerin salkun. Kommunistien [[Imre Nagy]] nousi vaikutusvaltaiseen sisäministerin asemaan [[Unkarin valvontakomissio|valvontakomission]] painostuksesta. Uusi hallitus lakkautti Unkarin kuningaskunnan 1. helmikuuta 1946 ja Unkarista tuli tasavalta.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 244</ref> Maaliskuussa vasemmistopuolueet loivat vasemmistoblokin, joka alkoi vaatia virkakoneiston puhdistuksia taantumuksellisista aineksista. Unkarin pientalonpoikien puolue joutui erottamaan porvarillsiaporvarillisia kansanedustajiaan ja niin sanottujen B-listojen kautta erotettiin viroistaan 60&nbsp;000 henkilöä. Unkarin pientalonpoikien puolue menetti puhdistuksissa vähäisetkin yhteytensä armeijaan ja poliisiin.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 245-246</ref> Vasemmiston hyökkäys pientalonpoikien puoluetta vastaan jatkui joulukuussa 1946, jolloin kommunistien hallitsema turvallisuuspoliisi ilmoitti paljastaneensa tasavallan vastaisen "salaliiton", johon liitettiin tutkinnoissa henkilöitä Unkarin pientalonpojista ja Talonpoikaisliitosta. Pidätetyksi päätyi esimerkiksi Talonpoikaisliiton [[Béla Kovács]]. Presidentti Zoltán Tildy ja pääministeri [[Ferenc Nagy]] olivat lähes aina valmiita sopimuksiin vasemmiston kanssa ja hallitusyhteistön jatkuminen alkoi jakaa puolueen kannattajakuntaa.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 251-253</ref>

Hallitusyhteistyö jatkui vuoden 1947 puolelle, mutta pääministeri Nagy loikkasi länteen toukokuussa. Häntä seurasi muita hallituksen jäseniä ja parlamentti hajoitettiinhajotettiin heinäkuussa. Uusissa vaaleissa 31. elokuuta kommunistit saivat 23,3&nbsp;% äänistä ja se johti nyt selvästi yli 60&nbsp;% äänistä saanutta hallitusrintamaa.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 256-257</ref> Neuvostoliiton miehittämien maiden kansanrintamakausi ja kansandemokratiavaihe päättyi [[kominform]]in perustamiseen syyskuussa 1947 ja kommunsititkommunistit kiristivät otettaan maasta. Maan muuttamista neuvostomallin mukaiseksi proletariaatin diktatuuriksi alettiin ajaa määrätietoisesti. Sosiaalidemokraatinen puolue liitettiin kommunistisen puolueesen kesäkuussa 1948 ja uuden puolueen nimeksi tuli [[Unkarin työväenpuolue]], jonka todellinen valta oli puolueen pääsihteeri Mátyás Rákosilla. Pian katkaistiin myös maan yhteydet länteen. Työväenpuolueen valta sinetöitiin vaaleilla toukokuussa 1949, jossa kaikki ehdokkaat olivat puolueen asettamia.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 249-263</ref> Unkarissa alkoi myös [[Josif Stalin|Stalin]]-kultin kaltainen johtohenkilöiden palvonta, jonka kohde Unkarissa oli Rákosi.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 265-266</ref> Proletariaatin diktatuuria rakennettaessa kansan valvontaa ja puhdistuksia toteutti Valtion Turvallisuuden Virasto eli [[ÁVH]]. ÁVH käsitti suurimmillaan 50&nbsp;000 henkilöä ja vuoteen 1953 mennessä sen valvonnan alaisena oli sabotöörejä ja vakoilijoita etsittäessä 1&nbsp;200&nbsp;000 henkilöä. ÁVH:n kuulustelumenetelmiin kuuluivat esimerkiksi valvottamiset, valeteloitukset ja kuulusteltavien perheenjäsenten uhkailu. Kuulusteluja seurasivat näytösoikeudenkäynnit, joiden tuloksena oli usein kuolemantuomio.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 270-271</ref>

Neuvostoliiton komentokuri höllentyi Josif Stalinin kuoltua 5. maaliskuuta 1953. Alkoi poliittinen [[suojasää]] ja heräsi toivo uudistuksista. Neuvostojoukot vetäytyivät [[Itävalta|Itävallasta]] toukokuussa 1955. Itävalta oli julistettu puolueettomaksi ja nyt neuvostojoukkojen pitäminen Unkarissakaan oli muuttunut perusteettomaksi. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. puoluekokouksessa helmikuussa 1956 nostettiin esiin Stalinin rikokset ja henkilökultin haitalliset vaikutukset, vaikkakin [[Nikita Hruštšov]] järisyttävä puhe aiheesta päätettiin salata toistaiseksi. Unkarissa Puolijumalana hehkutettu Mátyás Rákosi joutui luopumaan pääministerin virastaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen luottomies Imre Nagyin hyväksi. Rákosi oli kuitenkin puolueen ensimmäisenä sihteerinä edelleen Unkarin todellinen valtias. Nagyin johtama hallitus selvitti joitakin aikaisempia väärinkäytöksiä. Poliittisia vankeja armahdettiin ja esimerkiksi ÁVH:n johtaja [[Gábor Péter]] tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 1954. Uudistusten hitaus alkoi kuitenkin kasvattaa tyytymättömyyttä ja uudistusmieliset alkoivat vaatia yhä psuurempiasuurempia reformeja. Maaliskuussa 1955 kokoontunut Unkarin työväenpuolueen keskuskomitea nosti esille kasvavan oikeistovaaran, johon syyllisenä pidettiin pääministeri Nagya. Nagy erotettiin puolueen poliittisesta toimikunnasta ja keskusmomiteastakeskuskomiteasta 14. huhtikuuta ja 18. huhtikuuta parlamentti myönsi hänelle eron pääministerin tehtävistä Rákosin yrittäessä palauttaa yksinvaltaanyksinvaltiaan asemansa.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 273-276">Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 273-276</ref>

Rákosi ja Unkarin työväenpuolueen vanha kaarti ei saanut selkeitä ohjeita Kremliltä ja miltei mikä tahansa teko saatettiin näin selittää Moskovan linjan mukaiseksi. Joitakin uudistuksia kuitenkin jatkettiin. Karkeimpiin vääryyksiin syyllistyneitäturvallisuuspalvelunsyyllistyneitä turvallisuuspalvelun hahmoja siirrettiin syrjään. Entinen turvallisuusministeri [[Mihály Farkas]] pidätettiin. Entinen presidentti Árpád Szajasits vapautettiin ja rehabilitoitiin maaliskuussa 1956 ja toukokuussa purettiin Itävallan rajan miinakenttää ja sähköaitaa. Puolueen politbyroo päätti lakkauttaa henkilöpalvonnan syyskuussa, jolloin mitään katua tai laitosta ei enää saanut nimetä kenenkään elävän henkilön mukaan. Toisaalta kun [[Poznańin kansannousu|Puolan Poznańissa syttyi mellakoita]] 28. kesäkuuta, päätettiin unkarilainen huomiota herättäneitä keskustelutilaisuuksia järjestänyt niin sanottu Petőfin piirin toiminta kieltää puoluevastaisten esiintymisien takia.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 273-276" />

Lokakuussa 1956 uudistuksiin tyytymättömiä opiskelijoita oli eronnut kommunistisesta opiskelijajärjestöstä, jonka tilalle perustettiin riippumaton opiskelijajärjestö. Nopeasti radikalisoitunut opiskelijajärjestö sai alaa etenkin [[Budapestin teknillinen yliopisto|Budapestin teknillisestä yliopistosta]] ja se vaati Mihály Farkasin avointa oikeudenkäyntiä, pakollisten venäjänkielenvenäjän kielen luentojen lakkautusta ja stalinistisitenstalinististen opettajien ja tutkijoiden panemista syytteeseen. Liikkeen vaatimuksiin liittyi älymystön edustajia, jotka vaativat myös sensuurin lakkauttamista ja vapaata lehdistöä. Opiskelijat ilmoittivat aikovansa järjestää katumielenosoituksen Puolan työläisten tueksi. Sisäministeriö oli ensin kieltänyt kokoontumisen, mutta kiellosta luovuttiin koska sen valvominen ei ollut mahdollista. Turvallisuuspalvelulla oli mellakoiden torjumiseen soveltuvan kaluston sijaan vain panssariautoja ja konekiväärejä, ja Budapestin poliisipäällikkö oli ilmoittanut, ettei hän antaisi käskyä tulen avaamiselle. Mielenosoitukseen 23. lokakuuta liittyivät myös Budapestin tehtaiden ja virastojen työläiset. Mielenosoittajien kokoontuessa pääministeri [[András Hegedüs]] erosi ja hänen tilalleen nousi Hegedüsin Rákosin tuella aiemmin syrjäyttämä Imre Nagy.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 273-276" />

Unkarin armeija oli ensin määrätty tukahduttamaan mielenosoituksia, mutta pian armeijan yksiköitä alkoi siirtyä kansannousun puolelle ÁVH:ta ja neuvostojoukkoja vastaan. Eversti [[Pál Maléter]]in johtamasta Kiliánin varuskunnasta tuli vastarinnan keskus. Varuskunnan tuntumassa käytiin raskaita taisteluja, joihin osallistui myös raskasta kalustoa. 28. lokakuuta puolustusministeri [[Károly Janza]] määräsi tulitaon ja samana iltana Imre Nagy piti radiopuheen, jossa hän asettui nyt kansannousun puolelle. Nagy ilmoitti myös ÁVH:n lakkauttamisesta ja käyvänsä neuvotteluja neuvostojoukkojen vetämiseksi pois koko Unkarista. Taistelujen väsyttämät neuvostojoukot antoivatkin 30. lokakuuta nagylleNagylle lupauksen poistua Budapestista. Vetäytymisessä oli tosin todellisuudessa kyse taktisesta uudelleenryhmittymisestä, johon Nagy viittasi sittemmin petoksena. Vielä samana päivänä aseelliset ryhmät päättivät vallata Budapestin Unkarin työväenpuolueen puoluetalon. Ankaran tulitaistelun jälkeen rakennuksen puolustajat antautuivat. Antautuneet teloitettiin miltei välittömästi heidän poistuttuaan rakennuksesta. [[Life (lehti)|Life-lehti]] julkaisi teloituksista kuuluisaksi tulleen kuvasarjan. ÁVH:n miehiä tai heiksi epäiltyjä lynkattiin myös muualla Budapestissa.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279" />

Unkarin työväenpuolue lakkautettiin puoluetalon piirityksen jälkeen 31. lokakuuta. Sen tilalle perustettiin [[Unkarin sosialistinen työväenpuolue]], jota johtivat Imre Nagy ja János Kádár. Samana päivänä päätettiin yksipuoluejärjestelmän lakkauttamisesta jakoalitiohallituksenja koalitiohallituksen perustamisesta. Hallituksen puolueministeriksi nostettiin eversti Pál Maléter ja valtioministereiksi [[Zoltán Tildy]], [[Géza Losonczy]], sekä muodollisesti myös János Kádár, joka oli kuitenkin matkustanut Moskovaan neuvottelemaan Unkarin tilanteesta. Muita ministerinsalkkuja ei täytetty. Hallituksen kokoonpanoiakokoonpanoa muutettiin vielä 2. marraskuuta, jolloin pääministeri Nagysta tuli myös ulkoministeri ja valtioministreiksivaltioministeriksi nostettiin isohko joukko edustajia eri puolueista. Nagy oli ilmoittanut myös Unkarin eroavan [[Varsovan liitto|Varsovan liitosta]], kun Hruštšov oli antanut neuvostojoukoille käskyn ylittää Unkarin raja. Tilanne ei ollut kuitenkaan koskaan kokonaan Nagyin hallituksen käsissä. Kansannousun oikeistosiiven johtajaksi nousi 30. lokakuuta vankeudesta vapautettu kardinaali [[Jósef Mindszenty]], joka ei tunnustanut Nagyin hallitusta ja vaati sotaa edeltäneen järjestelmän, sekä kirkon etuoikeuksien palauttamista. Äärioikeistoa edusti puolestaan [[Unkarin vallankumouksellisten puolue]], minkä lisäksi ilmeni joitakin yrityksiä perustaa uudestaan maailmansodan aikannenaikainen [[Nuoliristi-puolue]].<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279" /> Budapestista pois lähtenyt János Kádár antoi puoleestaanpuolestaan 4. marraskuuta niin sanotun Szolnokin julistuksen, jossa hän ilmoitti perustaneensa vastahallituksen ja katkaiseensa välinsä Imre Nagyin hallituksen kanssa. Hallitusohjelmassaan hän pyysi apua neuvostoarmeijalta ”taantumuksen mustien voimien murskaamiseksi” ja rauhan ja järjestyksen palauttamiseksi. Tukenaan Kádárilla oli hänen perustamansa ja Neuvostoliiton aseistama työläismiliisi, jonka jäsenet saivat armeijan talvivaateuksen mukaan nimen toppatakkimiehet.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281">Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281</ref>

Budapestista vetäytyneet ja sen umpärilleympärille uudelleen ryhmittäytyneet neuvostojoukot antoivat Nagyin hallitukselle neuvottelutarjouksen, johon puolustusministeri Pál Maléter oli vastanutvastannut matkaten Budapestin ulkopuolelle. Neuvottelujen sijaan Maléter pidätettiin. Neuvostoarmeijan panssarivaunut etenivät takaisin Budapestiin varhain aamulla 4. marraskuuta. Länsivaltojen huomion keskittyminen tällä välin puhjenneeseen [[Suezin kriisi]]in teki mahdolliseksi vapaat kädet kansannousun kukistamisessa. Muodollinen oikeutus hyökkäykselle saatiin Kádárin hallitukselta. Taistelut Budapestissa päättyivät melko nopeasti panssarivaunujen saapumisen jälkeen. Pisimpään vastarintaa tehtiin [[Csepel]]in saarella, joka vallattiin vasta 11. marraskuuta.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281" /> 11. marraskuuta neuvostojoukot ilmoittivat myös virallisesti voittaneensa.<ref name="bbc" /> Pieniä vastarintapesäkkeitä oli Budapestin ulkopuolella [[Miskolc]]in ja [[Salgótarján]]in ympäristössä kuitenkin vielä kuun loppuun saakka. Kádárin hallitus saapui Budapestiin 7. marraskuuta.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281" />

Kádárille kansannousun jälkeisen kurinpalautuksen toteuttaminen oli välttämätöntä. Neuvostoliitto olisi voinut helposti korvata hänet esimerkiksi [[Ferenc Münster]]illa tai jopa Ernő Gerőlla tai Mátyás Rákosilla. Ideologisesti vastavallankumousta perusteltiin sillä, että Imre Nagyin hallitus ei ollut estänyt aseellisten ryhmien toimintaa ja se oli näin myös vastuussa Budapestin puoluetalon piirityksestä. Kansannousun aikana käyttöön otettu monipuoluejärjestelmä lakkautettiin. Toisaalta Kádárin hallitus alkoi myöhemmin tehdä asteittaisia uudistuksia. 23. lokakuuta Kádárin hallitus ilmoitti ottavansa omakseen kansannousun ”jalot tavoitteet”. ÁVH lakkautettiin ja kansannousun aikana perustettujen työläisneuvostojen asemaa parannettiin. 22. maaliskuuta 1963 annettiin asetus yleisesta armahduksesta, joka käsitti niin paitsi kansannoususta tuomitut, mutta myös esimerkiksi entiset ÁVH:n upseerit.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 281-283" />