Ero sivun ”Suuri skisma” versioiden välillä

Viimeinen yhteinen [[ekumeeniset kirkolliskokoukset|kirkolliskokous]] pidettiin vuonna 787. Sen jälkeen [[Nikean uskontunnustus|Nikean uskontunnustuksesta]] syntyi sanamuotokiista, niin sanottu [[filioque|filioque-kiista]]. Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen latinankielisen sanan ''Filioque'' (suom. ''ja Pojasta''), joka tarkoitti [[Pyhä henki|Pyhän Hengen]] lähtevän, ei vain [[Jahve|Isästä]], vaan myös [[Jeesus|Pojasta]].<ref name="suolraamattunet"/> Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta.

Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] keskus oli siirtynyt [[Rooma]]sta [[Konstantinopoli]]in jo 300-luvulla. [[Paavi]]n merkitys kasvoi kuitenkin nopeasti [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|lännen keisarikunnan]] synnyttyä uudelleen vuosituhannen vaihteessa.<ref name="suolraamattunet"/> Teologisessa ajattelussa oli eroja, lännen kirkossa alkoi 1000-luvun alusta vaikuttaa voimakkaasti [[Clunyn uudistusliike]].

[[Leo IX]]:n [[legaatti]] kardinaali Humbertus ja [[Ekumeeninen patriarkka|Konstantinopolin patriarkka]] [[Mikael Kerularios]] julistivat toisensa [[kirkonkirous|kirkonkiroukseen]] eli pannaan 1054.<ref name="raamattunet">{{Verkkoviite | Osoite = http://lukio.palkane.fi/raamattunet/kirkjaka.html| Tekijä = Muola, Timo| Nimeke = Miksi alun perin yhtenäinen kirkko jakaantui?| Julkaisu = RaamattuNET| Ajankohta = | Viitattu = 23.6.2009}}</ref> Välirikon välitön syy oli paavin ja patriarkan riidat kirkollisista asioista Etelä-Italiassa. Vaikka alue kuului nimellisesti [[Bysantti|Bysantille]], [[Leo IX]] oli johtanut sotaretkeä sinne asettuneita [[normannit|normanneja]] vastaan ja jäänyt näiden vangiksi 1053. Kirkkojen eron sinetöi lopullisesti [[neljäs ristiretki]], jonka aikana ristiritarit valloittivat ja hävittivät Konstantinopolin kaupungin. Erityisesti kaupungin kirkkojen hävittäminen ja ryöstö aiheuttivat katkeruutta idän kristityissä.<ref name="suolraamattunet"/>