Ero sivun ”Röntgensäteily” versioiden välillä

Koska röntgensäteilyn aallonpituus on samaa luokkaa kuin [[atomi]]en läpimitta, kiinteiden aineiden [[kiderakenne]] aiheuttaa röntgensäteilyn siihen osuessa [[Braggin laki|Braggin lain]] mukaisia [[diffraktio]]ilmiöitä. [[Max von Laue]] esitti idean [[röntgendiffraktio]]n mahdollisesta toimivuudesta hiihtoretkellä muutamalle kollegalleen, jotka päättivät epäilyksistään huolimatta kokeilla sen toimivuutta. Onnistuneen yrityksen jälkeen Laue johti ilmiölle matemaattisen esitystavan. Hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon tästä merkittävästä keksinnöstä vuonna [[1914]], vain kaksi vuotta tutkimuksen julkaisemisen jälkeen.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://nobelprize.org/nobel_prizes/physics/laureates/1914/laue-bio.html|Julkaisija=Nobelprize.org|Nimeke=Max von Laue: Biography|Luettu=6.9.2008|Kieli={{en}}}}</ref> Von Lauen löydöstä lähtien röntgensäteilyllä on ollut keskeinen osa kiinteiden aineiden kiderakenteen tutkimuksessa.

 

===Comptonin ilmiö johtaa kvanttimekaniikan nousuun===

Röntgensäteilyllä oli myös merkittävä rooli 1900-luvun alussa, kun [[klassinen fysiikka]] osoittautui riittämättömäksi joidenkin ilmiöiden selittäjänä. [[Arthur H. Compton]]in röntgensäteillä vuonna [[1922]] havaitsemassa [[Comptonin ilmiö|ilmiössä]] sironneiden säteiden [[energia]] muuttuu. Tämä ilmiö on selitettävissä vain valon hiukkaskuvassa ja on näin kiistaton todiste sähkömagneettisen säteilyn [[aalto-hiukkasdualismi|dualistisesta aalto-hiukkasluonteesta]]. Comptonin sironnalla saadaan myös tietoa [[elektroni]]en nopeusjakaumasta aineessa. Vuosisadan alkupuolen kokeet osoittivat, etteivät muun muassa [[metalli]]en johde-elektronit noudata klassisen fysiikan mukaista [[Maxwellin–Boltzmannin jakauma]]a vaan [[kvanttimekaniikka|kvanttimekaanista]] [[Fermin–Diracin statistiikka|Fermin–Diracin jakaumaa]].<ref>X-rays in Theory and Experiment, A.H. Compton ja S.K.A. Compton</ref>