Ero sivun ”Antti J. Jokinen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Elokuvat: Liikapiste.
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
→‎Elokuvat: Tuleva kirjatrilogia pois. Asiasta ei ole kuultu vuoden 2011 jälkeen.
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 43:
Omien sanojensa mukaan Jokinen päätyi ohjaamaan esikoiselokuvaansa, kun musiikkivideoiden budjetit tippuivat kolmannekseen siitä, mihin hän oli tottunut.<ref name="solar69">Toivonen 2015, s. 69</ref> Jokisen esikoiselokuva oli vuonna 2011 ilmestynyt ''[[The Resident]]'', jonka pääosaa esittää [[Hilary Swank]]. Jokinen on kertonut ''The Residentin'' tekemisen olleen vaivalloista ja turhauttavaa. Hän päätti palata takaisin Suomeen elokuvan valmistuttua, koska oli omien sanojensa mukaan pettynyt siihen.<ref name="solar69"/>
 
Jokisen oli tarkoitus kuvata seuraava ohjaustyönsä, yhteistyössä Matthew B. Wilderin kanssa käsikirjoitettu fantasiaelokuva ''[[Nicholas of the North]]'', Suomessa vuonna 2010. 16 miljoonan euron elokuvan pääosaan kiinnitettiin [[Julianne Moore]] ja kuvaajaksi [[Guillermo Navarro]]. Ensi-illan ajankohdaksi ilmoitettiin joulu 2011.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Antti+Jokinen+ohjaamaan+ison+luokan+elokuvaa+Lappiin/1135251008614 | Nimeke=Antti Jokinen ohjaamaan ison luokan elokuvaa Lappiin | Tekijä=Lehtonen, Veli-Pekka | Julkaisu=Helsingin Sanomat | Ajankohta=25.11.2009 | Viitattu=13.1.2012}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Julianne+Moore+Antti+J+Jokisen+fantasiaelokuvan+pääosaan/1135251124652/ | Nimeke=Julianne Moore Antti J. Jokisen fantasiaelokuvan pääosaan | Tekijä=Ahlroth, Jussi | Julkaisu=Helsingin Sanomat | Ajankohta=30.11.2009 | Viitattu=13.1.2012}}</ref> Toteutuessaan siitä olisi tullut Suomen kallein elokuva<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/antti-jokinen-ohjaa-puhdistus-elokuvan-mita-kuuluu-jokisen-edelliselle/ | Nimeke=Antti Jokinen ohjaa Puhdistus-elokuvan – mitä kuuluu Jokisen edelliselle? | Ajankohta =13.11.2010 | Julkaisija=SuomenKuvalehti.fi | Viitattu=14.3.2015 | Kieli={{fi}} }}</ref>. Elokuvahanke joutui kuitenkin talousvaikeuksiin<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.mtv.fi/viihde/elokuvat/artikkeli/antti-jokisen-elokuvan-kuvaukset-etenevat-suunnitellusti/2950490 | Nimeke=Antti Jokisen elokuvan kuvaukset etenevät suunnitellusti | Ajankohta =4.5.2010 | Julkaisija=MTV.fi | Viitattu=14.3.2015}}</ref>. Jokinen ja fantasiakirjailija [[Ilkka Auer]] tekivät yhdessä elokuvaan liittyvän romaanin ''Kalmattaren kirous'', joka ilmestyi vuonna 2012 [[Otava (kirjankustantamo)|Otavan]] kustantamana.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.otava.fi/medialle/tiedotteet/kustannustoiminta/2011/fi_FI/jokisen_ja_auerin_nicholas_north/ | Nimeke=Antti Jokisen ja Ilkka Auerin huima fantasiaseikkailu Nicholas North | Selite =lehdistötiedote | Ajankohta =28.4.2011 | Julkaisija=Otava | Viitattu=13.1.2012 }}</ref>
 
Jokinen ja fantasiakirjailija [[Ilkka Auer]] tekivät yhdessä elokuvaan liittyvän romaanin ''Kalmattaren kirous'', joka ilmestyi vuonna 2012 [[Otava (kirjankustantamo)|Otavan]] kustantamana. Suunnitteilla on kirjatrilogia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.otava.fi/medialle/tiedotteet/kustannustoiminta/2011/fi_FI/jokisen_ja_auerin_nicholas_north/ | Nimeke=Antti Jokisen ja Ilkka Auerin huima fantasiaseikkailu Nicholas North | Selite =lehdistötiedote | Ajankohta =28.4.2011 | Julkaisija=Otava | Viitattu=13.1.2012 }}</ref>
 
Jokinen ohjasi [[Sofi Oksanen|Sofi Oksasen]] menestysromaaniin perustuvan ''[[Puhdistus (elokuva)|Puhdistus]]''-elokuvan, joka sai Suomen ensi-iltansa 7. syyskuuta 2012.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/11/antti_jokinen_ohjaa_puhdistuksen_elokuvasovituksen_2138406.html | Nimeke=Antti Jokinen ohjaa Puhdistuksen elokuvasovituksen | Julkaisu=Yle Uutiset | Ajankohta=13.11.2010 | Viitattu=13.1.2012}}</ref><ref name="hs_tuotantotuet">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.hs.fi/kulttuuri/Antti+Jokisen+fantasiaelokuva+ja+Puhdistus+saivat+suuret+tuotantotuet/a1305551366980?ref=lk_hs_po_1 | Nimeke=Antti Jokisen fantasiaelokuva ja Puhdistus saivat suuret tuotantotuet | Julkaisu=Helsingin Sanomat | Ajankohta=14.12.2011 | Viitattu=13.1.2012}}</ref> Hän ohjasi myös [[Katja Kettu|Katja Ketun]] ''[[Kätilö (kirja)|Kätilö]]''-romaaniin perustuvaan [[Kätilö (elokuva)|samannimisen elokuvan]], jonka ensi-ilta oli syyskuussa 2015.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finnkino.fi/Event/300962/ | Nimeke = Kätilö | Julkaisija = Finnkino | Viitattu = 1.10.2015}}</ref>