Ero sivun ”Elinajanodote” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Selkeyttäviä (toivottavasti) lisämuutoksia alun kuvaukseen.
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 21:
]]
 
'''Elinajanodote''' on tilastollinen suure, joka kuvaa tietyn väestön [[Kuolleisuus|kuolleisuutta]]keskimääräistä iän suhteenkuolinikää. Yleensä elinajanodotteella tarkoitetaan ns. periodielinajanodotetta, joka lasketaan tietylle menneelle ajankohdalle, esim. halutaan kuvata kaikkien ikäryhmien kuolleisuutta Suomessa vuonna 2015. Vastoin yleistä väärinkäsitystä, ensisijainen tarkoitus ei ole ennustaa tulevaisuutta (vrt. elinajan ennuste). On myös tärkeää huomata, että elinajanodote on epäsymmetrisen jakauman [[Aritmeettinen keskiarvo|keskiarvo]], eikä siis vastaa yleisintä tai todennäköisintä kuolinikää.
 
Elinajanodote on noussut globaalisti 1900-luvulla lääketieteellisen [[Vallankumous|vallankumouksen]] seurauksena. Erilaiset lääketieteelliset kehitykset selittävät pääosin elinajanodotteen kohoamisen nykytasolle, mutta myös esimerkiksi ravinnon saatavuuden parantumisella ja sen laadun eli [[ravitsemus|ravitsemuksen]] parantumisella on ollut vaikutusta siihen. Ensin elinajanodote nousi teollistuneissa maissa, mutta myös maailman keskimääräinen elinajanodote on noussut. [[Julkinen valta|Julkisella vallalla]] on ollut ja on merkittävä vaikutus elinajanodotteen korkeaan tasoon rokotusohjelmien ja julkisen terveydenhuollon kautta.