Ero sivun ”Kiss” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 172:
 
== Lavaesiintyminen ==
[[Tiedosto:Kiss - Ace Frehley (1977).jpg|thumb|left|KitaristiKiss-konsertin Acelavashow Frehleyhyödynsi ja[[pyrotekniikka]]a, savuava[[hydrauliikka]]a kitaraja Lovetulenlieskoja Gun -kiertueellajo vuonna 1977.]]
Kiss herätti jo uransa alussa huomiota paitsi omaleimaisen ulkoasunsa johdosta. Yhtyeen jäsenten kasvomeikki, nahka- ja [[elastaani]]asuihin pukeutuminen sekä korkeiden [[platform-jalkineet|platform-kenkien]] käyttäminen poikkesi huomattavasti muista ajan yhtyeistä. Kasvomeikkien ja esiintymisasujen tarkoitus oli salata yhtyeen jäsenten henkilöllisyys ja korostaa yhtyeen [[sarjakuva]]maista ja myyttistä olemusta. Neljän alkuperäisen jäsenen luomia ja käyttämiä lavahahmoja olivat The Starchild ({{k-fi|Tähtilapsi}}, laulaja-kitaristi Paul Stanley), The Demon ({{k-fi|Demoni}}, laulaja-basisti Gene Simmons), The Spaceman ({{k-fi|Avaruusmies}}, kitaristi Ace Frehley) ja The Catman ({{k-fi|Kissamies}}, rumpali Peter Criss). Yhtyeessä vuosina 1980–1991 soittaneen rumpali Eric Carrin lavahahmo oli The Fox ({{k-fi|Kettu}}), ja vuosina 1982–1984 soittaneen kitaristi Vinnie Vincentin hahmo The Warrior ({{k-fi|Soturi}}). 2000-luvulla kitaristi Tommy Thayer ja rumpali Eric Singer ovat esiintyneet Ace Frehleyn ja Peter Crissin lavahahmoina,<ref name="L&S s.162-163">Leaf & Sharp 2004, s. 162.</ref> mikä on jakanut mielipiteitä ja herättänyt erimielisyyksiä etenkin yhtyeen vannoutuneimpien fanien keskuudessa.
 
Näyttävänä live-esiintyjänä tunnetun Kissin [[konsertti|konserteista]] on käytetty muun muassa nimitystä ”rockin [[Cirque du Soleil]]”.<ref name="Leaf & Sharp 2004, s. 172">Leaf & Sharp 2004, s. 172</ref> Jokainen Kiss-konsertti käynnistyy, kun yhtye kuulutetaan lavalle sanoin ”You wanted the best, you got the best. The hottest band in the world: Kiss!” ({{k-fi|Halusitte parasta, saitte parhaan. Maailman kuumin yhtye: Kiss!}}). Vuosina 1974–1976, ennen kuin Kiss oli konsertoinut kotimaansa ulkopuolella, kuulutus oli hieman vaatimattomampi: sen mukaan Kiss oli vain ”maan kuumin yhtye” ({{k-en|”hottest band in the land”}}).<ref name="Leaf & Sharp 2004, s.162-163"/> Yhtyeen uran alussa kuulutuksen tekeminen oli lähinnä [[roudari|roudareille]] tai yhtyeen jäsenten [[henkivartija|turvamiehille]] uskottu tehtävä, mutta myöhempinä vuosina käytössä on ollut myös nauhoite. Yhtyeen konsertteja, joiden olennaisen osan muodostavat muun muassa ennalta suunniteltu [[koreografia]] ja runsas [[pyrotekniikka]], on kehuttu maailman näyttävimmiksi.<ref name="Leaf & Sharp 2004, s. 172"/> Jo uransa ensimmäisinä vuosina yhtyeellä oli lavalla käytössään suuri valoista rakennettu Kiss-logo, sekä myöhemmin erilaisia [[Hydrauliikka|hydraulisia]] nostimia. 1990- ja 2000-luvulla yhtye on hyödyntänyt konserteissaan myös esimerkiksi [[3D-grafiikka]]a.<ref>Leaf & Sharp 2004, 176–180</ref>
[[Tiedosto:Gene Simmons - Azkena Rock Festival 2010 8.jpg|thumb|right|220px|Verta sylkevä laulaja-basisti Gene Simmons vuonna 2010.]]
Jokainen Kiss-konsertti käynnistyy, kun yhtye kuulutetaan lavalle sanoin ”You wanted the best, you got the best. The hottest band in the world: Kiss!” ({{k-fi|Halusitte parasta, saitte parhaan. Maailman kuumin yhtye: Kiss!}}). Vuosina 1974–1976, ennen kuin Kiss oli konsertoinut kotimaansa ulkopuolella, kuulutus oli hieman vaatimattomampi: sen mukaan Kiss oli vain ”maan kuumin yhtye” ({{k-en|”hottest band in the land”}}).<ref name="Leaf & Sharp 2004, s.162-163"/> Yhtyeen uran alussa kuulutuksen tekeminen oli lähinnä [[roudari|roudareille]] tai yhtyeen jäsenten [[henkivartija|turvamiehille]] uskottu tehtävä, mutta myöhempinä vuosina käytössä on ollut myös nauhoite.
 
Laulaja-basisti Gene Simmonsilla lienee Kissin jäsenistä näkyvin osa yhtyeen lavaesiintymisessä. Kiss-konserttien aikana Simmonsin The Demon -hahmon show-elementtejä ovat esimerkiksi veren sylkeminen, tulen puhaltaminen ja lavarakenteisiin kiinnitettyjen vaijereiden varassa lentäminen. [[Kauhuelokuva|Kauhuelokuvien]] ja sarjakuvien ihailijana tunnettu Simmons keksi ajatuksen veren sylkemisestä lavalla [[Dracula]]-hahmosta: tarkoitus oli toistaa lavalla Dracula-elokuvien kohtaus, jossa Dracula puraisi uhriaan ja sen jälkeen virnuili suu veressä.<ref name="Leaf & Sharp 2004, s. 194">Leaf & Sharp 2004, s. 194.</ref> Tulen puhaltaminen päätyi Simmonsin ohjelmanumeroksi, koska kukaan muu yhtyeen jäsenistä ei suostunut ottamaan tehtävää itselleen.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 114">Frehley & Layden & Ostrosky, s. 114</ref> Simmons harjoitteli tulen puhaltamista yhtyeen manageri Bill Aucoinin palkkaaman [[taikuri]]n kanssa.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 113">Frehley & Layden & Ostrosky, s. 113.</ref> Puhaltaessaan tulta Simmons ottaa suuhunsa pienen annoksen [[lamppuöljy]]ä, nostaa palavan soihdun kasvojensa korkeudelle ja sylkäisee lamppuöljyn suustaan palavaan liekkiin.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 114"/>
[[Tiedosto:Kiss - Ace Frehley (1977).jpg|thumb|left|200px|Kitaristi Ace Frehley ja savuava kitara vuonna 1977.]]
Soolokitaristi Ace Frehley kehitti savuava kitara -efektinsä ostettuaan pilailupuodista savupommeja ja [[Ilotulite|ilotulitteita]] pyrkimyksenään sisällyttää ne osaksi yhtyeen lavaesiintymistä. Frehley laittoi savupommit kitaransa sisään, mutta hänen [[Gibson Les Paul]] -kitaransa rakenne aiheutti ongelmia tempun toteuttamisen yhteydessä: kitaran ilmatiiviin peitelevyn vuoksi savu pääsi purkautumaan ulos ainoastaan kitaran mikrofoneille johtavan kanavan kautta. [[Kitarasoolo]]nsa aikana Frehley sytytti savupommien sytytyslangan, ja savu purkautui ulos kitaran mikrofoneista. Näyttävyydestään huolimatta tempulla oli myös haittavaikutuksensa, sillä se osittain pilasi kitaran laitteiston.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 126">Frehley & Layden & Ostrosky, s. 126.</ref> Ajoittain efektin epäonnistuminen aiheutti Frehleyn käsiin ja jalkoihin myös [[palovamma|palovammoja]],<ref name="Ei kaduttavaa, s. 114"/> minkä vuoksi hän jätti savupommien käytön hetkellisesti, kunnes pystyisi kehittämään efektin käytännöllisemmäksi.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 126"/> Myöhemmin Frehley asensi kitaraansa erikoisvalmisteiset mikrofonit ja [[Juottaminen|juotti]] kytkennän, joka sytytti savupommin automaattisesti. Myöhemmin savuavanFrehley kitaranon ohellamuun Frehleymuassa ampuiampunut kitarastaan lavalla raketteja valorakenteisiin, ja alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueella hänenkiinnittänyt kitaransa [[Kitara#Lapa|lapaan kiinnitettiin]] pyöriviä, ilotulitteitakipinöitä jotkasuihkuavia suihkusivat kipinöitäilotulitteita.<ref name="MaskinLeaf takaa& Sharp 2004, s. 197">Leaf & Sharp 2004, s. 197.</ref> Sittemmin2000-luvulla myös Tommy Thayer on kitarasoolonsahyödyntänyt aikanaFrehleyn ampunutluomia kitarastaanefektejä rakettejayhtyeen konserteissa.
[[Tiedosto:Kiss - The O2 - Wednesday 31st May 2017 KissO2310517-30 (34252212834).jpg|thumb|right|Laulaja-kitaristi Paul Stanleyn lavaesiintymiseen kuuluu liitäminen yleisön päiden yllä.]]
Yhtyeen rumpaleiden lavaesiintymisen keskeisin elementti on ollut useimmiten [[rumpusoolo]]n aikana nouseva rumpukoroke.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 114"/> Uransa alussa yhtyeellä ei ollut käytössään hydraulisia nostimia, joten roudarit nostivat rumpali Peter Crissin rumpukorokkeen kahden ja puolen metrin korkeudelle ketjuin ja lihasvoimin. Kuten savuava kitara, myös nouseva rumpukoroke oli ajoittain haastava toteuttaa: toisinaan roudarit eivät saaneet nostettua rumpukoroketta ylös tasaisesti, minkä vuoksi rumpusetti saattoi liukua korokkeen päällä hallitsemattomasti, ja toisinaan kokoroke saattoi pudota kesken nousun takaisin alas. Kun Kiss otti hydrauliset nostimet käyttöönsä 1970-luvun puolivaiheilla, oli rumpukoroke mahdollista nostaa turvallisesti yhä ylemmäs.<ref name="Criss & Sloman, s. 95">Criss & Sloman, s. 95</ref> Yhtyeessä vuosina 1980–1991 soittaneen Eric Carrin rumpusetti rakennettiin liikkuvan, [[panssarivaunu]]a muistuttavan korokkeen päälle, ja rumpusoolon aikana rakennelma liikkui lavalla aidon panssarivaunun tavoin. [[Unmasked Tour]] -kiertueella Carrin rumpukoroke pyöri, ja se oli varusteltu pyrotekniikalla. 2000-luvulla rumpali Eric Singerillä on ollut rumpusoolonsa lopuksi mukanaan kipinöitä suihkuava [[sinko]].
 
Kiss otti vuonna 1977 käyttöönsä silloisen rumpalinsa Peter Crissin rumpusettiä mukailevan nostimen, jonka avulla myös muu yhtye pystyttiin nostamaan lavalla useiden metrien korkeuteen. Yhtye on sittemmin käyttänyt nostimia myös konserttiensa aloituksessa: useimmiten Kiss saapuu konserteissaan lavalle katosta laskettavan nostimen varassa. Vuoden 2013 [[Monster Tour]] -kiertueella yhtyeen lavarakennelma oli nimeltään The Spider: yhtye saapui lavalle mekaanisen hämähäkin muotoisen lavarakennelman päällä. Yhtyeellä oli käytössään myös rakennelma, joiden avulla jäsenten oli mahdollista siirtyä esiintymään ilmaan yleisön yläpuolelle.
Soolokitaristi Ace Frehley kehitti savuava kitara -efektinsä ostettuaan pilailupuodista savupommeja ja [[Ilotulite|ilotulitteita]] pyrkimyksenään sisällyttää ne osaksi yhtyeen lavaesiintymistä. Frehley laittoi savupommit kitaransa sisään, mutta hänen [[Gibson Les Paul]] -kitaransa rakenne aiheutti ongelmia tempun toteuttamisen yhteydessä: kitaran ilmatiiviin peitelevyn vuoksi savu pääsi purkautumaan ulos ainoastaan kitaran mikrofoneille johtavan kanavan kautta. [[Kitarasoolo]]nsa aikana Frehley sytytti savupommien sytytyslangan, ja savu purkautui ulos kitaran mikrofoneista. Näyttävyydestään huolimatta tempulla oli myös haittavaikutuksensa, sillä se osittain pilasi kitaran laitteiston.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 126">Frehley & Layden & Ostrosky, s. 126.</ref> Ajoittain efektin epäonnistuminen aiheutti Frehleyn käsiin ja jalkoihin myös [[palovamma|palovammoja]],<ref name="Ei kaduttavaa, s. 114"/> minkä vuoksi hän jätti savupommien käytön hetkellisesti, kunnes pystyisi kehittämään efektin käytännöllisemmäksi.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 126"/> Myöhemmin Frehley asensi kitaraansa erikoisvalmisteiset mikrofonit ja [[Juottaminen|juotti]] kytkennän, joka sytytti savupommin automaattisesti. Myöhemmin savuavan kitaran ohella Frehley ampui kitarastaan lavalla raketteja valorakenteisiin, ja alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueella hänen kitaransa lapaan kiinnitettiin pyöriviä ilotulitteita jotka suihkusivat kipinöitä.<ref name="Maskin takaa, s. 197">Leaf & Sharp 2004, s. 197.</ref> Sittemmin myös Tommy Thayer on kitarasoolonsa aikana ampunut kitarastaan raketteja.
 
Peter Crissin lavaesiintymisessä huomionarvoisin elementti oli nouseva rumpukoroke.<ref name="Ei kaduttavaa, s. 114"/> Yhtyeellä ei varhaisina vuosinaan ollut käytössään hydraulisia nostimia, joten Crissin rumpukoroke nostettiin kahden ja puolen metrin korkeuteen varsin epäluotettavan ketjuvirityksen avulla. Hänen rumpusettinsä kiinnitettiin korokkeeseen, jonka jokaiseen kulmaan kiinnitettiin ketju jotka olivat yhteydessä toiseen ketjuun välikappaleena toimineen koukun avulla. Tämän jälkeen rumpukoroke nostettiin ilmaan neljän kiertuetyöntekijän voimin. Kuten Frehleyn savuavan kitaran kanssa, myös Crissin rumpukorokkeen nostamisessa oli ajoittain vaikeuksia: joinain iltoina humaltuneet kiertuetyöntekijät eivät Crissin mukaan pystyneet nostamaan koroketta ylös tasaisesti, joten rummut liukuivat korokkeen toiseen reunaan. Monien esiintymisten aikana ketju löystyi ja koko setti saattoi kesken nousun pudota puoli metriä tai metrin alaspäin. Myöhemmin yhtyeen taloudellinen tilanne salli hydraulisten nostimien hankkimisen, minkä johdosta Criss rumpuineen voitiin nostaa turvallisesti vielä aiempaa ylemmäs.<ref name="Kissanaamion takaa, s. 95">Criss & Sloman, s. 95.</ref> Sittemmin Eric Singerin rumpukorokkeessa on käytetty hydraulisia nostimia. Crissin korvanneen Eric Carrin rumpusetti pystytettiin 1980-luvun varhaisina vuosina panssarivaunun muotoisen korokkeen päälle, ja hänen rumpusoolonsa aikana panssarivaunurakennelma liikkui lavan takaosasta eteen kuten aito panssarivaunu telaketjujensa varassa. [[Unmasked Tour|Unmasked-kiertueella]] hänellä oli käytössään pyörivä rumpukoroke, johon oli kiinnitetty pyrotekniikkaa.
 
Vuonna 1977 koko yhtye otti käyttöönsä Crissin rumpusettiä mukailleen rakennelman, jonka avulla myös muut jäsenet pystyttiin nostamaan lukuisien metrien korkeudelle. Samaa rakennelmaa käytettiin sittemmin myös yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon paluukiertueella 1990-luvulla. Vuonna 2013 Kiss esitteli uuden Spider-lavarakennelmansa [[Monster Tour|Monster-kiertueensa]] Euroopan-osuuden käynnistyessä. Lavarakennelman käyttöönoton myötä yhtyeen jäsenet saapuivat lavalle mekaanisen hämähäkkirakennelman selässä. Monster-kiertueella Eric Singer otti rumpusoolonsa aikana käyttöön myös kipinöitä suihkuavan singon. Yhtye lanseerasi myös uudet nostimet, joiden avulla muu yhtye voitiin siirtää permannolla seisoneen yleisön yläpuolelle konsertin aikana.
 
==Oheistuotteet==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiss