Ero sivun ”Ronnie Österberg” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p lyhenteitä pois; kaarevat lainausmerkit; vuosikulu-wl pois
Rivi 1:
'''Ronald "Ronnie" Österberg''' ([[15. tammikuuta]] [[1948]] [[Turku]] – [[6. joulukuuta]] [[1980]] [[Espoo]]) oli suomalainen [[rock]]rumpali. Hänet tunnetaan erityisesti yhtyeistä [[Wigwam (yhtye)|Wigwam]] ja [[Blues Section]], mutta hän soitti myös monissa muissa yhtyeissä studio- ja kiertuerumpalina.
 
== Ura ==
 
Ronnie Österberg soitteli kitaraa ja leikkirumpuja noin kymmenvuotiaasta, kunnes osti itselleen rummut 14–15-vuotiaana. Hän liittyi yhtyeeseen nimeltä The Fighters, joka sijoittui kärkisijoille vuoden 1963 bändikilpailuissa Helsingin Messuhallissa. Yhtyeen kitaristi oli [[The Sounds]]in kitaristin pikkuveli, joten monet esiintymiset hoidettiin maan parhaisiin kuuluvalla Soundsien laitteistolla. Noin vuoden jälkeen Österberg alkoi lyhyiden vierailujen (mm.muun muassa [[Jim Pembroke]]n Pems) koota ympärilleen uutta yhtyettä, josta syntyi [[Jim & The Beatmakers]]. Laulusolistina toimi Fightersien Ralle ”Jim” Wikström, kitaristeina veljekset [[Seppo Keurulainen|Seppo]] ja [[Kari Keurulainen]]. Ensimmäinen hitti syntyi Wikströmin kappaleesta ”My Only One”. Suosion myötä alkoivat kuitenkin keskinäiset ristiriidat, ja Österberg lähti yhtyeestä, josta sittemmin kehittyi [[Jormas]]. Päivätyössä sattuneesta onnettomuudesta toivuttuaan Österberg liittyi hetkeksi Soundsiin, sitten [[The Scaffolds]]iin, jonka jäsenenä pääsi levyttämään ja kesän yli kestäneelle kiinnitykselle Tukholman vanhankaupungin klubeille. Pian Österberg yllättäen myi rumpunsa ja [[Peukalokyyti|liftasi]] [[Pariisi]]in, jossa vietti aikaa kunnes hänet karkotettiin oleskeluluvan määräajan ylittämisestä. Heti Suomeen palattuaan hän sai työtarjouksen [[Eero Raittinen|Eero Raittisen]] [[The Boys (suomalainen yhtye)|The Boys]] -yhtyeestä, josta sittemmin tuli [[The Islanders]]. Yhtye toimi [[Danny]]n taustayhtyeenä, keikkoja riitti ja soittokokemusta karttui. Islandersin jälkeen vuorossa oli [[Blues Section]], josta sitten kehittyi Wigwam. Blues Sectionin aikoina hän soitti myös muun muassa [[Eero Koivistoinen|Eero Koivistoisen]] albumilla ''[[Valtakunta (Eero Koivistoisen albumi)|Valtakunta]]'' ja [[M. A. Numminen|M. A. Nummisen]] [[Suomen Talvisota 1939–1940]] -projektissa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Tapio Korjus | Otsikko = Wigwam lähikuvassa 4: Ronnie Österberg| Julkaisu = Musa | Ajankohta = 5/1972| Sivut =4–6 | Julkaisija = | Viitattu = 6.1.2014 }}</ref>
 
===Blues Sectionista Wigwamiin===
Vuosina 1967&ndash;1968 toiminut Blues Section oli monien mielestä ensimmäisiä kansainväliselle musiikilliselle tasolle yltäneitä suomalaisia rockyhtyeitä. Blues Sectionin hajottua uusi progressiivista rockia esittänyt Wigwam-yhtye rakentui Österbergin, basisti [[Mats Hulden]]in ja kitaristi [[Nikke Nikamo]]n ympärille. 1970-luvun alussa Wigwam nousi oman aikansa ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi rockyhtyeeksi, joka herätti huomiota ulkomaillakin. Wigwamin nousua vauhditti [[Ruotsalainen teatteri|Ruotsalaisen teatterin]] esittämä versio rock-musikaalista [[Hair]], jossa yhtye toimi säestäjänä.
 
==== Yritys laulajana ====
1960-luvun lopulla Ronnie Österberg esiintyi laulajana kahdella singlejulkaisulla, joilla esiintyi taiteilijanimellä "Ronnie". Niiden julkaisu liittyi levy-yhtiö [[Love Records]]in pyrkimyksiin luoda uusi pop-iskelmätähti samalle yleisöryhmälle, joka 601960-luvun lopulla kuunteli esimerkiksi Dannyn ja Johnnyn tuotantoa. Österbergin laulama iskelmällinen musiikki ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti, ja tekijä itsekin vierasti laulajan roolia. Vaikka molemmilla singleillä taustabändiksi on merkitty Blues Section, yhtye soittaa vain aiemmalla kun taas jälkimmäisellä soittaa suurempi studio-orkesteri. Myöhemmän singlen A-puolen, [[Henrik Otto Donner|Otto Donner]]in säveltämän ja Österbergin itsensä sanoittaman "Ei kauempaa" - kappaleen ovat coveroineet [[Tapani Kansa]] (1970), [[Seppo Tammilehto]] (1994), [[Agents]] ja [[Jorma Kääriäinen]] (2006) sekä Vesa ja tytöt (2012).
 
=== Österbergin mielipiteitä [[Blues Section]]ista ja muista yhtyeistään ===
[[Suosikki]]-lehti haastatteli Österbergiä vuonna 1973 hänen 25-vuotispäivänsä johdosta.<ref>Suosikki kevät (3?)/1973</ref> Haastattelussa Österberg sanoi, että ainoa merkittävä yhtye hänen uransa aikana olisi Wigwam. Blues Sectionista kysyttäessä hän myönsi, että se oli eri asia: Blues Section oli hänen mukaansa yhteen [[John Mayall]]in sävellykseen perustunut kokeilu, joka ei koskaan tullut valmiiksi ja lopulta hajosi jäsentensä liian eriäviin mielipiteisiin siitä, mihin suuntaan olisi lähdettävä. [[Jim Pembroke]]n vaihtuminen [[Frank Robson]]iin ei vielä haitannut, mutta Österbergin mukaan muusikkona loistava [[Pekka Sarmanto]] ei jotenkin vain pystynyt täyttämään [[Måns Groundstroem]]in jättämää aukkoa &ndash; se "jokin" tunne puuttui. Kun [[Eero Koivistoinen]] jätti yhtyeen, oli enää päivien kysymys, ennen kuin yhtye hajosi lopullisesti.
 
Österberg lisäsi, että Blues Sectionin luomalle pohjalle syntyivät sitten sekä Wigwam että [[Tasavallan Presidentti (yhtye)|Tasavallan presidentti]] -yhtye. Muut yhtyeet, joissa Österberg oli soittanut, hän kuittasi sanonnalla "toinen”toinen toistaan masentavampia"masentavampia”. Hän ei kuitenkaan erityisesti maininnut ketään &ndash; paitsi haastattelijan oikein tivatessa ohimennen [[Danny]]n, jonka kanssa oli vihaväleissä [[Islanders]]in aikojen johdosta.
 
=== Myöhemmät vaiheet ===
 
Wigwam hajosi ensimmäistä kertaa vuonna [[1974]]. Hajoaminen ei kuitenkaan osoittautunut pysyväksi, vaan yhtye kokoontui pian uudestaan toisella kokoonpanolla Österbergin jatkaessa rumpalina. Toistamiseen Wigwam hajosi vuonna 1979. Ronnie Österberg teki [[itsemurha]]n itsenäisyyspäivänä 1980 vaikean [[diabetes|diabeteksen]] ja [[masennus|masennuksen]] väsyttämänä. Hän oli 32-vuotias.
 
== Singlet, joilla laulajana ==
Wigwam hajosi toistamiseen vuonna [[1979]]. Ronnie Österberg teki [[itsemurha]]n itsenäisyyspäivänä 1980 vaikean [[diabetes|diabeteksen]] ja [[masennus|masennuksen]] väsyttämänä. Hän oli 32-vuotias.
 
==Singlet, joilla laulajana==
* [[Blues Section]] & Ronnie: ''Kauan kuljen / Hei vaan'' ([[1968]])
: Österberg soittaa singlellä myös rumpuja, A-puoli on myös hänen sanoittamansa.
Rivi 28 ⟶ 26:
: Kappaleet ovat Österbergin sanoittamia, B-puoli yhdessä [[Atte Blom]]in kanssa.
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}