Ero sivun ”Trianonin rauha” versioiden välillä

'''Trianonin rauha''' oli [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] jälkeen [[Ympärysvallat|ympärysvaltojen]] ja [[Unkari]]n välillä solmittu rauhansopimus, joka allekirjoitettiin [[4. kesäkuuta]] [[1920]]. Unkari menetti rauhan nojalla kaksi kolmannesta entisestä pinta-alastaan ja uusien rajojen ulkopuolelle jäi 3 miljoonaa etnistä [[unkarilaiset|unkarilaista]]. Alueita saivat [[Itävalta-Unkari]]tasta itsenäistynyt [[Tšekkoslovakia]], yhdistynyt eteläslaavien [[Jugoslavia]] ja Unkarin naapurimaat [[Romania]] ja [[Itävalta]]. RauhaRauhansopimus rajoitti myös Unkarin armeijan kokoa ja velvoitti sen maksamaan myöhemmin määrättävän summan sotakorvauksia. Rauhan koettu vääryys määritteli Unkarin sisä- ja ulkopolitiikkaa vielä kauan sen solmimisen jälkeen.

[[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] aikana vuonna 1916 [[Itävalta-Unkari]]ssa valtaan noussut uusi hallitsija [[Kaarle I (Itävalta)|Kaarle I]] (Unkarin kuninkaana Kaarle IV) teki ensimmäiset tunnustelut [[ympärysvallat|ympärysvaltojen]] kanssa liittolaisensa [[Saksan keisarikunta|Saksan]] selän takana. Ympärysvallat määrittelivät sodanpäämääränsä Itävalta-Unkaria koskien ensi kertaa tammikuussa 1917. Ympärysvallat vaativat kansallisuusperiaatteeseen vedoten kaksoismonarkian eri kansojen vapauttamista "vieraasta herrudesta". Vaatimus kuulosti uhkaavalta, mutta sitä saattoi tulkita monella tapaa. Tärkeintä ympärysvalloille oli löytää nopein reitti Itävalta-Unkarin irrottamiseksi sodasta. Julistus innosti kuitenkin maan vähemmistökansalaisuuksia, joita oli innottanut myös [[Helmikuun vallankumous|Venäjän vallankumous]] maaliskuussa 1917. [[Venäjän väliaikaishallintoväliaikainen hallitus]] vaati ympärysvalloista ensimmäisenä Itävalta-Unkarin pirstomista itsenäiseen [[Tšekkoslovakia]]an ja eteläslaavien yhteiseen valtioon. [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] presidentti [[Woodrow Wilson]]in tammikuussa 1918 julkaistu [[Neljäntoista kohdan ohjelma|14 kohdan rauhanohjelma]] vaati samaan tapaan [[Balkan]]in ja [[Italia]]n rajojen vetämistä uudelleen kansallisuusperiaatteen mukaisesti. [[Serbia]]n tuli saada meriyhteys, mutta vähemmistökansalaisuuksien itsenäistyyteen ei viitattu. Sen sijaan vaadittiin niiden "autonomista kehitystä". Itävalta-Unkarissa syntyikin ajatus kaksoismonarkian muuttamisesta liittovaltioksi.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 194-196">Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 194-196</ref>

Venäjän [[Kansankomissaarien neuvosto|bolševikkihallituksen]] kanssa tehdyn [[Brest-Litovskin rauha]]n jälkeen Itävalta-Unkarille jäi vain kaksi rintamaa Balkanilla ja Pohjois-Italiassa. Sotilaallinen tilanne oli kohentunut, mutta maalla oli vakavia taloudellisia ja sisäisiä ongelmia. Teollinen tuotanto ja maatalous ei enää kyennyt vastaamaan maan ja väestön tarpeisiin. [[Lokakuun vallankumous]] innoitti työväenliikkeen vallankumousaatetta. Huhtikuussa 1918 Roomassa järjestettiin kongressi, jossa [[Jugoslavian komitea|Jugoslavia]]n, Tšekkoslovakian ja [[Puola]]n kansalliskomiteat, sekä maanpaossa eläneet serbien ja romanialaisten edustajat vaativat täydellistä itsenäisyyttä. Lisäksi erillisrauhan mahdollisuudesta luopuneet ympärysvallat ilmoittivat kesäkuussa, että Puolan ja Tšekkoslovakian itsenäisyys kuului niiden sodanpäämääriin. 4. lokakuuta 1918 Itävalta-Unkari pyysi aselepoa ja rauhanneuvotteluiden aloittamista. Neuvottelut haluttiin aloittaa Wilsonin 14 kohdan ohjelman pohjalta, mutta Yhdysvallat ilmoittikin nyt, että kaksoismonarkainkaksoismonarkian kansojen tuli itse päättää kohtalostaan. 28. lokauuta tšekit julistautuivat itsenäiseksi ja kaksi päivää myöhemin heihin liittyivät slovakit. Kroatian maapäivät päätti puolestaan eroavansa Unkarista. Unkarissa käynnistyi lokakuussa niin sanottu [[krysanteemivallankumous]]. Monarkian tunnukset asuistaan irti repineet vallankumoukselliset sotilaat miehittivät pääkaupungin avainkohdat. Kaksoismonarkian viimeiseski merkittäväksi eleeksi jäi [[Villa Giustin aselepo|aselevon]] allekirjoitaminen [[Padova]]ssa 3. marraskuuta. Kaarle IV luopui vallasta 11. marraskuuta ja 16. marraskuuta istuntoon kokoontunut kansallisneuvosto julisti Unkarin itsenäiseksi tasavallaksi.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 194-196" />

Unkarin uudeksi pääministeriksi noussut [[Mihály Károlyi]] elätteli vielä toiveita yhtenäisestä Unkarista. Ajatus ei kuitenkaan kelvannut vähemmistökansalaisuuksille tai ympärysvalloille. Etenkin [[Ranska]] halusi uusista maista liittolaisia Saksan uuden nousun mahdollisuuden varalta. Itä-Euroopan vastaitsenäistyneiden valtioiden ''[[cordon sanitaire]]'' muodostaisi myös [[Neuvosto-VenäjänVenäjä]]n eristävän turvallisuusvyöhykkeen. Kenraali [[Louis Franchet d'Espreyd’Espèrey]] ilmoittikin unkarilaisille neuvottelijoille [[Belgrad]]issa ”''Unkarilaiset olivat taistelleet saksalaisten rinnalla, ja yhdessä he saavat siitä maksaa''”. Károlyin hallitus oli voimaton, kun serbien joukot miehittivät [[Bácska]]n ja [[Baanaatti|Baanaatin]]. Romanialaiset marssivat puolestaan [[TranssilvaniaTransilvania]]an ja liittivät sen maahansa yksipuolisesti tammikuussa 1919. Tšekkijoukot olivat puolestaan edenneet Slovakiaan ja hieman myöhemmin myös [[KarpaattoKarpato-Ukraina]]an. Ympärysvaltojen 22. joulukuuta Tšekkoslovakian ja Unkarin välille liittoutuneiden piirtämästä demarkaatiolinjasta muodostui maiden sittempi raja. Károlyin hallitus kaatui maaliskuussa 1919. [[Pariisin rauhankonferenssi]]ssa kokonuneetkokoontuneet suurvallat halusivat muodostaa Romanian selustan takaavan puolueettoman vyöhykkeen Unkarin ja Romanian rajalle valmisteluna suunniteltua interventiota Neuvosto-VenäjääVenäjän vastaista interventiota vastaanvarten. 20. maaliskuuta ympärysvaltojen ranskalainen valtuutettu Budapestissä vaati Unkarin joukkoja vetäytymään Romanian vastaiselta rajalta. Tähän ei suostuttu vaan hallitus erosi. 21. maaliskuuta Károlyi luovutti hallitustehtävät sosiaalidemokraattien ja kommunistien muodostamalle hallitusneuvostolle, joka julisti [[Unkarin neuvostotasavalta|Unkarin neuvostotasavallaksi]].<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 198-199</ref>

Unkarin tapahtumat herättivät suurta hämmennystä Pariisissa. Vallankumouksen pelättiin nyt leviävän Unkarista Itävaltaan ja Saksaan. Woodrow Wilson ja Britannian [[David Lloyd George]] arvostelivat Ranskaa unkarilaisten ajamisesta epätoivoon liiallisilla vaatimuksilla. Tšekit ja romanialaiset päättivät vastata Unkarin tapahtumiin lähettämällä maahan joukkojaan. Samalla ne saattoivat pönkittää aluevaatimuksiaan. Romanialaiset joukot ylittivät rajan 16. helmikuuta, Unkarin neuvostohallitus erosi 1. elokuuta ja romanialaiset joukot valtasivat Budapestin. Kaaoksen jälkeen uudeksi voimatekijäksi Unkarissa nousi [[Miklós Horthy]]n kansallinen armeija, joka marssi Budapestiin romanialaisten joukkojen vetäydyttyä 16. marraskuuta 1919. Kristillissosiaalisen puolueen [[Károly Huszár]]in onnistui muodostaa demokraattinen hallitus, jonka kanssa liittoutuneetympärysvallat saattoivat tehdä lopullisen rauhansopimuksen. Huszárin hallitus järjesti myös uudet vaalit, jonkajoiden voittaneet puolueetvoittajiksi kannattivatkohosivat kuningaskuntaa kannattaneet puolueet. LiittoutuneetYmpärysvallat ja Unkarin naapurivaltiot vastustivat kuningaskunnan palautusta, jolloin kompromissiratkaisuna kuningaskunta ei saanut kuningasta, vaan Miklós Horthystä tehtiin 1400-luvun tapaan [[valtionhoitaja]].<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 200-202</ref>

Suurvallat ja niiden pienet liittolaiset kokonntuivatkokoontuivat tammikuussa 1919 rauhankonferenssiin Pariisissa. Konferenssin eniten huomiota saaneet kohdat olivat [[Versailles’n rauha|rauhansopimus Saksan kanssa]] ja [[Kansainliitto|Kansainliiton]] peruskirja. Unkarista olivat kiinnostuneet vain Ranska ja Unkarin naapurimaat. Unkarin rauhanehtoja valmisteli kaksi komissiota, joista toinen käsitteli Tšekkoslovakian ja toinen Romanian ja Jugoslavian vaatimuksia. Ranska tuki maiden pyrkimyksiä, mutta kaikkia vaatimuksiaan ne eivät saaneet kuitenkaan läpi. Hylättyihin ehdotuksiin kuuluivat esimerkiksi niin sanottu [[Burgenland]]in käytävä Tšekkoslovakian ja Jugoslavian välille, [[Pécs]]in kivihiilikentän liittäminen Jugoslaviaan ja Romanian vaati,muksetvaatimukset rajan vetämisestä [[Tisza]]lle. Komissioiden ehdotukset olivat valmiita ennen Károlyin hallituksen eroa ja ne hyväksyttiin rauhankonferenssin korkeimmassa neuvostossa toukokuussa.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204">Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204</ref> Neuvostohallituksen muodostaminen ja romanialaisten Budapestin miehitys lykkäsivät kuitenkin rauhanehdotuksen tarjoamista unkarilaisille.<ref name="brit">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.britannica.com/event/Treaty-of-Trianon | Nimeke = Treaty of Trianon | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopaedia Britannica | Viitattu = 17.9.2018 | Kieli = {{en}} }}</ref>

Unkari sai kutsun rauhankonferenssiin Huszárin hallituksen muodostamisen jälkeen. Unkarilaiset lähettivät konferenssiin valtuuskunnan, jonka puheenjohtajana toimi kreivi [[Albert Apponyi]].<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204" /> Unkarilaiset saivat rauhansopimuksen luonnoksen [[Neuilly-sur-Seine|Neuilly]]ssä lähellä Pariisia 16. tammikuuta 1920.<ref name="brit" /> Apponyi tuhaan pyrki turhaan esittämään ehtoja vastaan taloudellisia, historiallisia ja oikeudellisia näkökohtia. Unkarilaiset yrittivät turhaan myös kiistää Unkarin syyllisyyden sotaan.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204" /> Lopulta 4. kesäkuuta 1920 unkarilaiset allekirjoittivat rauhansopimuksen [[Trianon-palatsi]]ssa [[Versailles]]issa.<ref name="brit" /> Poliittisen vastuun sopimuksesta Unkarissa otti [[Pál TelekTeleki]]inn hallitus.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204" />

Trianonin rauhan nojalla Unkari kutistui pinta-alaltaan kolmasosaan entisestä. EntisestäEntisistä 18 miljoonasta asukkaasta uusien rajojen sisälläsisälle olijäi vain 8 miljoonaa. Rajojen ulkopuolelle jäi 3 miljoonaa etnistä unkarilaista. Heistä noin miljoona jäi Tšekkoslovakian puolelle, puolitoistamiljoonaa Romaniaan ja puolimiljoonaa Jugoslaviaan. Ennen hallitsemistaan alueista Unkari menetti Slovakian, Rutenian, Transsilvanian, BanaatinBaanaatin ja Kroatian. Lisäksi Burgenland oli liitetty Itävaltaan ja Italia oli vallannut ennen Unkarille kuuluneen [[Fiume]]n satamakaupungin.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204" /> Alueiden siirrot tehtiin pääsääntöisesti ilman kansanäänestyksiä, joita järjestettiin vain kahden pienen alueen kohtalosta.<ref name="brit" /> Aluemenetysten lisäksi rauhansopimus kielsi asevelvollisuuden Unkarissa ja rajasi armeijan enimmäisvahvuuden 35&nbsp;000:n mieheen. Unkari määrättiin myös maksamaan sotakorvaukset, joiden määräsuuruus määriteltäisiin myöhemmin.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204" />

Trianonin rauha oli valtava isku unkarilaisille. Rauhan allekirjoittamista seurasi kolmipäiväinen maansuru ja lipputankoihin nostettiin mustia lippuja. Unkarilaisten asenne tiivistyi iskulauseeseen ''Nem, nem, soha'' eli ei”ei, ei koskaankoskaan”. Unkarin tulevassa ulkopolitiikassa Trianonin rauhan koettujen vääryyksien korjaaminen muodosti avainasian. Sisäpolitiikassa rauhaan vetoaminen tarjosi syyn kiinnittää huomio muista ongelmista muualle.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 202-204" />