Ero sivun ”Lagos” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kh
Rivi 80:
| huomautukset =
}}
'''Lagos''' ({{k-yo|Èkó}}) on [[Nigeria]]n suurin kaupunki. Vuonna 2017 Lagosissa oli [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] arvion mukaan noin 14 miljoonaa asukasta, mutta eri lähteet antavat eri lukuja. Väestö kasvaa nopeasti. Lagos on rakennettu useille eri saarille ja laguuneille [[Guineanlahti|Guinenlahden]] rannikolla. [[Jorubat]] asuttivat [[Lagos (saari)|Lagosin saaren]] 1400-luvulla ja se liitettiin [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian siirtomaaimperiumiin]] vuonna 1861, jolloin siitä tuli [[Lagosin siirtomaa]]. Nigerian itsenäistyessä vuonna 1960 Lagos oli maan pääkaupunki, kunnes pääkaupunki siirrettiin vuonna 1991 [[Abuja]]an. Lagosin merkitys on kuitenkin edelleen suuri ja esimerkiksi monet valtion virastot toimivat edelleen Lagosissa.
 
== Maantiede ja ilmasto ==
Rivi 182:
 
== Historia ==
Kalastusta ja metsästystä harjoittaneet [[jorubat]] asuttivat Lagosin saaren 1400-luvun paikkeilla ja paikkaa kutsuttiin alun perin nimellä ''Oko''. [[Portugali]]laiset saapuivat paikalle vuonna 1472 ja he kutsuivat paikkaa ensin nimellä ''Onim'' ja sittemmin Lagos. Paikallisten kuninkaiden (''obaOba'') kanssa solmittiin kauppasuhteita ja portugalilaiset pääsovätpääsivät käsiksi alueen [[orjuus|orjakauppaan]]. 1500-luvun loppupuolella Lagos liitettiin [[Beninin kuningaskunta|Beninin kuningaskuntaan]] ja siitä alettiin käyttää nimeä ''Eko''. Orjakauppa alueella kukoisti edelleen Beninin alaisuudessa aina 1800-luvulle saakka.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Willie F. Page | Nimeke = Encyclopedia of African History and Culture | Vuosi = 2005 | Luku = | Sivu = 151 | Selite = Vol. III | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Facts On File | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-1-4381-2917-4 | Kieli = {{en}} }}</ref> [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britit]] hyökkäsivät sarellesaarelle vuonna 1851 osana pyrkimyksiään lakkauttaa orjakauppa. Paikallinen ''obaOba'' kukistettiin, mutta alueen orjakauppa jatkui vuoteen 1861 saakka, jolloin saari siirtyi virallisesti brittien haltuun.<ref name="brit">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.britannica.com/place/Lagos-Nigeria | Nimeke = Lagos | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopaedia Britannica | Viitattu = 22.6.2018 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
OrjakaupamnOrjakaupan lakkauttamisen jälkeen Lagosiin muutti vapautettuja orjia esimerkiksi [[Liberia]]sta ja [[Sierra Leone]]sta. Kaupunkiin muodostui näin oma kosmopoliittinen kulttuurinsa. 1870-luvulla Lagosin asukasluku oli noin 28&nbsp;500.<ref name="eoah" /> Orjuuden lakkauttamisen jälkeen talouden kulmakiven muodosti eri [[rahakasvi|rahakasvien]] vienti.<ref name="vol4" /> Briteille sillä oli sen kaupallisen merkityksen lisäksi strategista merkitystä.<ref name="eoah">{{Kirjaviite | Tekijä = Kevin Shillington | Nimeke =Encyclopedia of African History | Vuosi =2005 | Sivu = 790-791 |Julkaisupaikka =New York | Julkaisija =Fitzroy Dearborn | Tunniste =ISBN 1-57958-245-1 |Kieli ={{en}} }}</ref> Lagosta hallittiin osana brittien Länsi-Afrikan siirtokuntia vuosina 1866–1874<ref name="brit" />, sittemmin [[Brittiläinen Kultarannikko|Brittiläisen Kultarannikon]]alaisena alueena vuoteen 1886 saakka, jolloin siitä tuli oma [[kruununsiirtomaa]]nsa. Lagos toimi keskuksena, josta käsin britit ulottivat lopulta valtansa myös muualle nykyiseen Nigeriaan. Vuonna 1914 siitä tuli [[Nigerian siirtomaa ja protektoraatti|Nigerian siirtomaan ja protektoraatin]] pääkaupunki. Öljyteollisuus alueella alkoi kukoistaa 1950-luvulta lähtien. Nigerian itsenäistyessä vuonna 1960 Lagosista tuli uuden valtion pääkaupunki.<ref name="vol4">{{Kirjaviite | Tekijä = Willie F. Page | Nimeke = Encyclopedia of African History and Culture | Vuosi = 2005 | Luku = | Sivu = 223-224 | Selite = Vol. IV | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Facts On File | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-1-4381-2917-4 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
Lagosin taloudellinen kehitys kukoisti öljyn ansiosta etenkin 1960-luvulla käydyn [[Biafran sota|Biafran sodan]] päättymisen jälkeen.<ref name="vol4" /> Öljynjalostuksen uuden keskuksen asukasluku kasvoi pian lähes miljoonaan. Kaupungin kehitys ei pysynyt nopeasti kasvavan väestön perässä, vaan esimerkiksi infrastruktuuri kärsi. Ruuhkat yleistyivät tiheään asutussa kaupungissa ja teollisuus saastutti sen ympäristöä.<ref name="vol5">{{Kirjaviite | Tekijä = Willie F. Page | Nimeke = Encyclopedia of African History and Culture | Vuosi = 2005 | Luku = | Sivu = 236 | Selite = Vol. V | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Facts On File | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-1-4381-2917-4 | Kieli = {{en}} }}</ref> Vuonna 1975<ref name="brit" /> pääkaupunki päätettiin lopulta siirtää [[Abuja]]an, vaikkakin eri toimintojen siirtoon kului seuraavat 15 vuotta.<ref name="eoah" /> Virallinen siirto tapahtui vuonna 1991.<ref name="vol5" /> Kaupungin merkitys ei juurtikaan vähentynyt siirrosta huolimatta ja esimerkiksi monet valtionvirastot ja diplomaattiset lähetystöt sijaitsevat edelleen Lagosissa.<ref name="eoah" />
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Lagos