Ero sivun ”Herbartilainen kasvatusfilosofia” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
wl, kh, lähteetön-m |
viime vuosisadan > 1900-luvun |
||
Rivi 1:
{{lähteetön}}
'''Herbartilainen kasvatusfilosofia''' on saksalaisen filosofin [[Johann Friedrich Herbart|J. F. Herbartin]] (
Uushumanismista poiketen Herbart ei pitänyt älyä, tahtoa ja tunnetta erillisinä henkisinä kykyinä, vaan tähdensi, että [[mieli]] ("sielu") on yksi kokonaisuus. Ihanteena oli monipuolinen harrastuneisuus, toisin sanoen kyky kiinnostua aidosti erilaisista ilmiöistä ja tiedonhalu. Kasvatuksen perimmäinen päämäärä oli [[Siveellisyys|siveellisesti]] luja luonne ja henkinen riippumattomuus, mihin oikein ohjattu harrastuneisuus johtaisi. Se oli pohjimmiltaan eettinen,
Herbartilaisuuden alkuperäinen idealismi vaihtui opetuksen arjessa usein opettajakeskeiseksi kuivakkuudeksi, jolloin tietopainotteisuudesta ja muotojen noudattamisesta tuli tärkeämpi elementti kuin opetuksen kasvattavuudesta, elävyydestä ja elämänläheisyydestä. Sen asemesta päädyttiin usein ”tietojen jakamiseen” ja niiden muistiin pänttäämiseen. Vaikka Herbartin mukaan oppiminen tarkoitti kokonaisuuksien muodostumista ja tietojen kytkeytymistä oppijan aikaisempiin tietoihin ja vaikka hän korosti opetuksen keskittämisen merkitystä, tiedoista muodostui käytännössä usein irrallisia ja ulkokohtaisia ”tiedonjyviä”. Näin kasvatuspäämääränä oleva siveellinen kokonaispersoonallisuus jäi usein taka-alalle tai unohtui kokonaan. Harrastuneisuus voitiin käsittää puuhasteluksi monien asioiden parissa ymmärtämättä, että Herbart tarkoitti käsitteellään ”harrasta”, kysyvää, keskittyvää ja tutkivaa perusasennetta.
|