Ero sivun ”Elton John” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Elton John Suomessa: lyhyesti palkinnoista |
→Varhainen ura 1962–1969: paikkaillaan lähteettömiä kohtia kirjasta; kh |
||
Rivi 32:
15-vuotiaana Reginald alkoi esiintyä paikallisessa [[pub]]issa, mutta sai aluksi negatiivisen vastaanoton. Tilanne kuitenkin parani ajan kuluessa. Neljäntenä lyseovuotenaan hänet otettiin pianistiksi ja laulajaksi paikalliseen [[blues]]- ja [[rock and roll]] -yhtyeeseen The Corvettes, jonka olivat perustaneet kitaristi Stuart Brown ja basisti Geoff Dyson. Muutaman kuukauden kuluttua yhtye hajosi, mutta aloitti myöhemmin uudelleen nimellä Bluesology. Keväällä 1965 Reginald lopetti koulun keskittyäkseen musiikkiuraan, ja hänen serkkunsa Roy järjesti hänelle työpaikan apupoikana yhdysvaltalaisessa Music Mills -yhtiössä.<ref>Norman 2002, s. 44.</ref> Bluesology kasvoi viisijäseniseksi, Reginaldin ja Stuart Brownin lisäksi siihen kuuluivat rumpali Mick Inkpen, basisti Rex Bishop ja tenorisaksofonisti Mike. Inkpen suostutteli työnantajansa, Arnold Tendlerin, yhtyeen manageriksi ja sponsoriksi. Hänen rahoillaan Bluesology levytti kaksipuolisen demolevyn, jolla Reginald esitti kirjoittamansa kappaleen "Come Back Baby" ja Brown lauloi [[Jimmy Witherspoon]]in kappaleen "Times Getting Tougher Than Tough". Tendler sai yhtyeelle levytyssopimuksen [[Fontana Records|Fontanalta]], mikä ei kuitenkaan ollut niihin aikoihin merkittävä saavutus, sillä levy-yhtiöt kävivät läpi lukemattomia harrastelijayhtyeitä löytääkseen ”seuraavan [[The Beatles|Beatlesin]]”. Yhtye levytti samat kappaleet jotka olivat demolla ja single julkaistiin heinäkuussa 1965. Listamenestystä ei tullut, mutta Bluesology sai parempia esiintymistilaisuuksia. He uudistivat kokoonpanoaan ottamalla mukaan trumpetisti Pat Higgsin ja osallistuivat kykyjenetsintäkilpailuun, joka toi heille tilaisuuden esiintyä yhdysvaltalaisten [[R&B]]-artistien taustayhtyeenä Britannian kiertueilla. Reginald joutui siksi lopettamaan työt Music Millsissa ja keskittymään pelkkään musiikkiuraan.
Bluesology kiersi maata muun muassa [[Patti LaBelle]]n ja [[Billy Stewart]]in kanssa alkuvuodesta 1966. Helmikuussa julkaistiin toinen single, jonka A-puoli oli Reginaldin sävellys "Mr Frantic" ja B-puolena oli Brownin laulama "Every Day I Have the Blues". Single ei noussut listoille ja yhtye jatkoi esiintymistä. Loppuvuodesta brittiläinen [[blues]]laulaja [[Long John Baldry]] palkkasi Bluesologyn taustayhtyeekseen ja kokoonpano muuttui. Uusia jäseniä olivat rumpali Pete Gavin, basisti Freddy Gandy, kitaristi Neil Hubbard, trumpetisti Marc Charig ja tenorisaksofonisti Elton Dean. Baldry palkkasi myöhemmin vielä yhden laulajan, minkä vuoksi Reginald jäi taustahahmoksi. Nähtyään ''[[New Musical Express]]in'' lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin jäseniä uuteen yhtyeeseen, Reginald päätti hakea paikkaa. Ray Williams, joka oli [[American Liberty]]n Euroopan haaran taiteellinen johtaja ja vastuussa kykyjen löytämisestä, ei innostunut Reginaldin koe-esiintymisestä, joka ei ollut lainkaan muodin mukainen.<ref>Norman 2002, s. 63.</ref> Reginald teki häneen kuitenkin jonkinlaisen vaikutuksen, sillä hän päätti antaa tämän levyttää demon. Reginald kertoi Williamsille heikkoudekseen laulujen sanoitukset. Hän osasi säveltää lauluja nopeasti, mutta ei kyennyt sanoittamaan niitä. Williams
Bluesology julkaisi kolmannen singlensä [[Polydor]]illa elokuussa 1967 nimellä Stu Brown ja Bluesology. Brown myös lauloi molemmat kappaleet singlellä, joka ei edellisten julkaisujen tapaan noussut listoille. Reginald alkoi kirjoittaa lauluja Taupinin kanssa ja levytti niitä [[Dick James]]in studioilla. Parille tarjottiin lopulta sopimusta This Record Companyn kanssa ja he hyväksyivät sen, sillä Bluesology joutui väistymään taka-alalle Long John Baldryn saavutettua ykkössija [[Britannian singlelista]]lla kappaleella "Let the Heartaches Begin". Reginald esiintyi viimeisen kerran yhtyeen kanssa [[Edinburgh]]issa joulukuussa 1967. Hän päätti samalla ottaa taiteilijanimen Elton John, jonka hän yhdisti Elton Deanin ja Long John Baldryn
This Record Company julkaisi kappaleen "I've Been Loving You" maaliskuussa 1968, mutta menestystä ei tullut. Dick James pyysi Elton Johnia ja Bernie Taupinia kirjoittamaan mahdollisimman kaupallisia kappaleita, joita muutkin artistit voisivat levyttää. Laulujen kauppaaminen ei kuitenkaan saavuttanut suurta menestystä. Syksyllä James palkkasi Steve Brownin yhtiöönsä [[EMI]]ltä. Tämä vakuuttui Johnin ja Taupinin ei-kaupallisen materiaalin potentiaalista ja pyysi heitä jatkamaan samaa linjaa. "Lady Samantha" julkaistiin tammikuussa 1969. Se ei noussut listoille, mutta sai hyvät arvostelut suurimmissa musiikkilehdissä kuten ''New Musical Express'' ja ''[[Melody Maker]]''.<ref>Norman 2002, s. 106.</ref>
===Yhdysvaltain läpimurto===
| |||