Ero sivun ”Helsingin suurmoskeijahanke” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
viitteiden korjailua
→‎Hankkeen kaatuminen: kh, menneistä asioista kertonutta tekstiä imperfektiin
Rivi 17:
== Hankkeen kaatuminen ==
 
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta ei puoltanut joulukuussa 2017 suunnitteluvarausta moskeijalle ja monitoimikeskukselle. Lautakunta perusteli yksimielistä päätöstä muun muassa sillä, että rahoituksen alkuperässä on liian paljon avoimia kysymyksiä. Lautakunnan varapuheenjohtajamukaanvarapuheenjohtajan mukaan lautakunnan kielteisellä päätöksellä onoli olennainen vaikutus myös kaupunginhallituksen oletettuun tulevaan päätökseen moskeijahankkeen etenemisestä.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-9974056|nimeke=Lautakunnalta Helsingissä yksimielinen ei moskeijahankkeen jatkoselvittelylle – "Rahoituksen alkuperä mietityttää"|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2017-12-12|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> 14. joulukuuta Suomen Muslimiliitto, Suomen Musliminaiset ja Uskonto- ja kulttuurifoorumi Fokus ilmoittivat vetäneensä tontinvaraushakemuksensa pois. He aikovatsanoivat aikovansa tutustua kaupunginympäristölautakunnan päätöksen perusteluihin ja harkitsevansa tontinvarausta myöhemmin.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005490552.html|nimeke=Uusi niitti suurmoskeijahankkeelle: Tonttivaraus vedetty pois|julkaisija=Ilta-Sanomat|ajankohta=2017-12-14|viitattu=2017-12-14|ietf-kielikoodi=fi}}</ref><ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005490463.html|nimeke=Helsinkiin suunniteltu suurmoskeija kaatui lopullisesti – Hankkeen vetäjät peruivat tonttivaraus­hakemuksensa|julkaisija=Helsingin Sanomat|ajankohta=2017-12-14|viitattu=2017-12-15|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
 
Pia Jardi on kertonutkertoi, ettei taustaryhmä oleollut luopumassa hankkeesta, vaan hakemus vedettiin pois siksi, että lautakunnan päätöksen jälkeen sen käsittely olisi tuntunut turhalta ja ajantuhlaukseltaajan tuhlaukselta. Jardin mukaan onoli hyvin mahdollista ja luultavaa, että taustaryhmä jättääjättäisi jossain muodossa uuden hakemuksen Helsingissä.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/237383-pia-jardi-emme-luovu-moskeijahankkeesta-nailla-nakymilla-kasittely-olisi-turhaa|nimeke=Pia Jardi: Emme luovu moskeijahankkeesta – ”Näillä näkymillä käsittely olisi turhaa”|julkaisija=Uusi Suomi|tekijä=Ovaskainen, Teppo|ajankohta=2017-12-14|viitattu=2017-12-21|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Hankkeen ajajat ovatolivat kertoneet julkisuuteen, että he voivat harkita suurmoskeijan rakennuspaikaksi myös [[Espoo|Espoota]] tai [[Vantaa|Vantaata]].<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-9974364|nimeke=Moskeijahanke ei lannistu lautakunnan päätöksestä: "Jos Helsinki ei ole halukas, niin ehkä sitten joku muu"|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2017-12-15|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Kokoomuksenkokoomuksen kansanedustaja Sari Multala kertoi kuitenkin,: "en”En usko, että näillä edellytyksillä hankkeella olisi Vantaallakaan edellytyksiä toteutua"toteutua”. Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, SDP:n Eemeli Peltonen, ei usko,uskonut että hankkeeseen olisi kunnassa kiinnostusta tai kaavallista valmiutta.<ref name=":2">{{Verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-9977740|nimeke=Vantaalla suurmoskeija epäilyttää, Espoossa valmiutta perehtyä yksityiskohtiin|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2017-12-16|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
 
== Lähteet ==