Ero sivun ”Lavrenti Berija” versioiden välillä

Huolimatta Berijan menneisyydestä Stalinin julmimpana apurina hän oli eturivissä aloitettaessa Stalinin kuoleman jälkeistä vapautumista. Berija keskeytti vasta -aloitetun juutalaisvainon ja vapautti suuren määrän poliittisia vankeja. Huhtikuussa hän allekirjoitti määräyksen, jolla kiellettiin kidutus Neuvostoliiton vankiloissa. Vähemmistökansojen asemaa parannettiin ja presidium (entinen politbyroo) ja ministerineuvosto suostuteltiin sallimaan [[Itä-Saksa]]lle poliittisia ja taloudellisia uudistuksia.

Useat kirjoittajat uskovat Berijan vapaamielisyyden johtuneenolleen suosiontavoittelustasuosiontavoittelua, jottajolla hän saisi itsensäpyrki valtaan. Hänen menneisyytensä uskotaan kuitenkin estäneen sen, että hän olisi voinut olla uskottava vapautumisen keulakuva. Olennaisena osana Neuvostoliiton uudistuksia salainen poliisi tuotiinotettiin valtion ja puolueen valvontaan, eikä Berija voinut tehdä tätä, koska poliisi oli hänen valtansa takeena.

Useat puoluejohtajat epäilivät Berijan motiiveja. Hruštšov vastusti Berijan–Malenkovin liittoa, mutta ei aluksi kyennyt haastamaan sitä. Tilaisuus tuli kesäkuussa 1953, kun [[Itä-Saksan kansannousu]] puhkesi [[Itä-Berliini|Itä-Berliinissä.]] Tämä vakuutti Molotovin, Malenkovin ja [[Nikolai Bulganin]]in siitä, että Berijan politiikka oli vaarallista ja että se heikensi Neuvostoliiton asemaa. Muutamia päiviä Berliinin tapahtumien jälkeen Hruštšov suostutteli puolueen muut johtajat vallankaappaukseen Berijaa vastaan, ja pääliittolainen Malenkov hylkäsi hänet nopeasti.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Suomi, Juhani|Otsikko= Suomen Moskovan-lähetystön dilemma 1953 : Berija, Malenkov vai Hruštšov?|Julkaisu = Kanava| Ajankohta = 2003|Vuosikerta = 31| Numero = 7| Sivut = 521-523|Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite = | Tunniste = |Kieli = {{fi}}| Lopetusmerkki = }}</ref>