Versio 9. lokakuuta 2006 kello 18.07 muokkaa Tomisti (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 88 363 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa ← Vanhempi muutos		Versio 10. lokakuuta 2006 kello 16.19 muokkaa kumoa Tomisti (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 88 363 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa Uudempi muutos →
Rivi 2: Aristoteleen käsitys "sielusta" (''psykhê'') on vain kaukaista sukua niille ajatuksille, jotka käsitteeseen nykyään usein liitetään. Hän katsoi, että sielu on elävien olentojen ''muoto'' tai ''olemus''. Näin sielu ei ole erillinen siitä ruumiista, jossa se on, eikä sillä ole itsenäistä olemassaoloa. Organismista tulee organismi juuri siksi, että sillä on sielu, ja näin ajatus ruumiista ilman sielua tai sielusta ilman ruumista on yksinkertaisesti mahdoton. Aristoteles kuitenkin spekuloi, että jotkut sielun osat — järkiosa — olisi mahdollista ajatella oleviksi ilman ruumista, mutta muita osia ei. Joka tapauksessa ajatus on kaukana nykyisin sieluun liitetystä ajatuksesta jonkinlaisesta henkisestä substanssista, joka "asuttaa" ruumista. Jotkut kommentaattorit ovatkin ehdottaneet, että Aristoteleen käsite "sielu" olisikin parempi kääntää esim. "elämänvoimaksi". Teos on kirjoitettu todennäköisesti vuosien [[334 eaa\|334]] ja [[323 eaa]]. välisenä aikana.<ref>Sihvola, Juha: Selitykset teokseen Aristoteles 2006, s. 171.</ref> == Sisältö == Rivi 7 ⟶ 9: ''Sielusta'' on jaettu kolmeen kirjaan. '''Kirja I''' käsittelee aiempien filosofien käsityksiä ja rajaa tutkimuksen aluetta ja menetelmiä. ~~Aristoteles~~Aiempien ~~toteaa~~filosofien käsityksistä kirja käsittelee erityisesti [[Demokritos\|Demokritoksen]] [[atomismi\|atomistista]] sieluteoriaa, ~~että~~[[pythagoralaisuus\|pythagoralaista]] ~~"sielu~~ajatusta onsielusta ~~elävien~~ilmassa ~~olentojen~~olevina ~~prinsiippi"~~hiukkasina, [[Anaksagoras\|Anaksagoraan]] ja [[Empedokles\|Empedokleen]] ajatuksia, [[Platon]]in (''~~arkhê~~[[Timaios ~~tôn zôôn~~(dialogi)\|Timaioksessa]]'' esittämää käsitystä, ~~402a6-7)~~käsitystä ~~eli~~sielusta ~~niiden~~harmoniana ~~olemassaolon~~sekä ~~ensimmäinen~~mm. ~~tekijä~~[[Ksenokrates\|Ksenokrateen]] jakannattamaa ajatusta sielusta ~~syy~~lukuna. Sielua koskevan tutkimuksen alaan kuuluvat Aristoteleen mukaan mm. sen tutkiminen, mihin lajiin sielu kuuluu, esim. onko se substanssi; onko sieluja yksi vai monta; onko sielussa osia; sekä sielulliset vaikutukset (eli tunteet) ja sielun suhde liikkeeseen. Aristoteles toteaa, että "sielu on elävien olentojen prinsiippi" (''arkhê tôn zôôn'', 402a6-7) eli niiden olemassaolon ensimmäinen tekijä ja syy. '''Kirja II''' sisältää sielun jaon kolmeen osaan sekä sen käsittelyn, kuinka nämä osat liittyvät organismien elämään. Hän käsittelee laajemmin kasveille ja eläimille yhteistä "ravitsevaa sielua" ja eläimille ominaista "aistivaa sielua". Kaikilla elävillä olennoilla, sekä kasveilla että eläimillä, täytyy olla kyky ravita itseään ja lisääntyä samaa lajia olevien elävien kanssa. Samoin kaikilla eläimillä on kyky aistia, ja näin niillä on vähintään tuntoaisti, minkä hän katsoo olevan myös muiden aistien edellytys, sekä kyky tuntea nautintoa ja kipua, mikä on yksinkertaisin aistimuksen laji.▼ ▲'''Kirja II''' sisältää sielun jaon kolmeen osaan sekä sen käsittelyn, kuinka nämä osat liittyvät organismien elämään. ~~Hän~~Sielun määritelmäksi muodostuu: "sielu on [[substanssi]] elämään kykenevän ja elimillä varustetun luonnollisen kappaleen muotona ja ensimmäisenä [[aktuaalisuus ja potentiaalisuus\|aktuaalisuutena]]".<ref>Sihvola, Juha: Selitykset teokseen Aristoteles 2006, s. 189.</ref> Aristoteles käsittelee laajemmin kasveille ja eläimille yhteistä "ravitsevaa sielua" ja eläimille ominaista "aistivaa sielua". Kaikilla elävillä olennoilla, sekä kasveilla että eläimillä, täytyy olla kyky ravita itseään ja lisääntyä samaa lajia olevien elävien kanssa. Samoin kaikilla eläimillä on kyky aistia, ja näin niillä on vähintään tuntoaisti, minkä hän katsoo olevan myös muiden aistien edellytys, sekä kyky tuntea nautintoa ja kipua, mikä on yksinkertaisin aistimuksen laji. Jos eläimet voivat tuntea nautintoa ja kipua niillä on myös halu. Sen lisäksi joillakin eläimillä on muita aisteja (näkö, kuulo, maku) ja joidenkin kyky aistia on kehittyneempi (kyky erottaa kappaleita monimutkaisemmilla tavoilla, pelkän nautinnon ja kivun aistimisen lisäksi). Aristoteles käsittelee sitä, kuinka tämä toimii. Rivi 23 ⟶ 27: == Kirjallisuutta suomeksi == * Aristoteles: ''Sielusta'', teoksessa ''Teokset 5V''. Suomennos Kati Näätsaari, selitykset Juha Sihvola. Gaudeamus, Helsinki 2006. == Viitteet == <references/> == Aiheesta muualla ==

Ero sivun ”Sielusta” versioiden välillä