Ero sivun ”Ensimmäinen afgaanisota” versioiden välillä

'''Ensimmäinen afgaanisota''' käytiin [[Afganistan]]issa vuosina [[1838]]–[[1842]]. Se oli yksi ensimmäisistä kiistoista, joita käytiin Britannian ja Venäjän välillä valtapiirien jakamiseksi Lähi-idässä, joita kutsutaan englantilaisessa historiantulkinnassa yhteisnimellä [[Suuri peli]]. Britit pelkäsivät, että Venäjän eteneminen Keski-Aasiassa uhkaisi brittien hallitsemaa Intiaa. Sota alkoi, kun britit halusivat vaihtaa venäläismielisenä pidetyn Afganistanin hallitsija [[Dust Muhammad]]in brittien tukemaan [[Šudža' Šah]]iin. Brittiarmeija valtasi aluksi [[Kabul]]in suhteellisen helposti ja Šudža' Šah nostettiin valtaistuimelle. Hän osoittautui kuitenkin kyvyttömäksi ja maan hallinta jäi brittien varaan. Brittien vastainen mieliala Afganistanissa johti lisääntyvään vastarintaan ja [[Willian Elphistone]] päätti lopulta evakuoida Kabulin varuskunnan [[Jalalabad]]iin talvella tammikuussa 1842. Brittikolonna tuhottiin brittiarmeijan 1800-luvun nöyryyttävimmässä tappiossa. Britit tekivät vielä kostoretken AfgnaistaniinAfganistaniin, mutta he päätyivät palauttamaan syrjäyttämänsä Dust Muhammadin maan valtaistuimelle, jonka jälkeen he vetäytyivät maasta.

Nykyisen [[Afganistan]]in edeltäjä [[Dorrani-valtakunta]] oli 1830-luvulla lakannut olemasta. Valtakunta oli käytännössä jakaantunut eri [[paštut|paštupäällikköjen]] keskenään kahnaaviin pienoisvaltakuntiin. [[Dust Muhammad]] oli vallannut pääkaupungin vuonna 1826, mutta hän oli luopunut kuninkaan tittelistä ''šah'' ja alkoi käyttää titteliä [[emiiri]]. Poliittinen hajaannus merkitsi sitä, että luikuisatlukuisat eri tahot etsivät omaksi tuekseen liittolaisia maan ulkopuolelta. [[Intian niemimaa]]n osia hallinneet [[Yhdistynyt kuningaskunta|britit]] olivat huolestuneita Afganistanin tilanteesta. Intiaa uhkasi [[Venäjän keisarikunta|Venäjän]] vaikutusvallan leviäminen ja britit halusivat nostaa Afganistanin vatlaistuimellevaltaistuimelle itselleen myötämielisen hallitsijan, joka olisi myös riittävän vahva torjumaan Venäjän laajenemisen alueelleen. Dust Muhammad oli heille huono vaihtoehto. Hän kiisteli [[Sikhivaltio]]n kanssa [[Peshawar]]in kaupungin omistuksesta ja britit halusivat puolestaan pitää yllä hyviä suhteita sotilaallisesti vahvoihin sikheihin. Britit alkoivatkin tukea [[Šudža' Šah]]in pyrkimystä nousta hallitsijaksi. Vuonna 1834 hän yritti sikhien ja brittien tuella vallata [[Kabul]]ia, mutta Dust Muhammad voitti hänen armeijansa [[Kandahar]]in lähistöllä.<ref name="afg">{{Kirjaviite | Tekijä = Andrei Sergejeff | Nimeke = Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseen | Vuosi = 2011 | Luku = | Sivu = 161-168 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Gaudeamus Helsinki University Press | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-952-495-219-4 | Kieli = {{en}} }}</ref>

Vuonna 1837 Intian kenraalikuvernööri [[George Eden Auckland|Aucklandin jaarli George Eden]] lähetti kapteeni [[Alexander Burns]]in Afganistaniin tehtävänään suostutella Dust Muhammad luopumaan Peshawarista. Hänen ei kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan Dust Muhammadia ennen, kuin tilanne kärjistyi yllättäen Venäjän ja [[Persia]]n lähentyessä. Persian [[qadžarit|Qadžar]]-hallitsija [[Muhammad Šah]] [[Heratin piiritys (1837)|piiritti Heratin]] kaupungin Venäjän tuella. Heratin valtaaminen olisi uhannut Intiaa. Lisäksi joulukuussa 1837 Dust Muhammadin hoviin saapui venäläinen [[Ivan Viktorovitš Vitkevitš]]. Dust Muhammad oli nyt hankalassa asemassa. Hän ei halunnut suututtaa venäläisiä ja näiden valtakunbtaansavaltakuntaansa uhkaavia persialaisia liittolaisia, mutta toisaalta hän halusi saada Peshawarin takaisin sikheiltä. Hän uskoi voivansa painostaa brittejä luovuttamaan kaupungin itselleen avaamalla suhteet venäläisten kanssa, jolloin britit saattaisivat vaihtaa kaupungin vastineeksi liitosta. Vaikutus oli kuitenkin toisenlainen. PerersialaisetPersialaiset vetäytyivät Heratista brittien lähetettyä laivasto-osaston [[Persianlahti|Persianlahdelle]], mutta britit olivat myös päättäneet vakaasti vaihtaa afganistanin hallitsijan Šudža' Šahiin. Britit, Šudža' Šah ja sikhien [[Randžit Singh]] solmivat sopimuksen, jolla sikheille jäisivät alueet [[Indus|Induksen]] länsipuolella ja nämä tukisivat vastineeksi sotaretkeä Afganistaniin. 1. elokuuta 1838 George Eden antoi Simlan julistuksen, jonka mukaan Šudža' Šah tuli asettaa Afganistanin valtaistuimelle Intian hyvinvoinnin takaamiseksi.<ref name="afg" />

Operaatioon Afganistanin hallitsijan vaihtamiseksi ryhdyttiin joidenkin tahojen vastustuksesta huolimatta. Pian kävi ilmi, että sikhit pyrkivät luistamaan omasta osuudestaan ja lopulta operaatiosta jäivät huolehtimaan [[Englannin Itä-Intian kauppakomppania|Itä-Intian kauppakomppanian]] virkamiehet. He kokosivat syksyyn 1838 mennessä 22&nbsp;000:n miehen vahvuisen Induksen armeijan. Induksen armeijan suurin osa koostui intialaisista [[sepoy]]-sotilaista, joita komensivat brittiupseerit. Heidän lisäkseen armeijan mukana liikkui noin 40&nbsp;000 siviiliä ja 30&nbsp;000:n kamelin kuormasto.<ref name="afg" /> Armeijaa komensi kenraali [[John Keane (upseeri)|John Keane]].<ref name="vaw" /> Mukana olivat myös [[William Hay Macnaghten]], Alexander Burnes ja Šudža' Šah. Joukko lähti liikkeelle [[Quetta]]sta joulukuussa 1838 ja se suuntasi kohti [[Bolanin sola]]a.<ref name="afg" />

Šudža' Šah osoittautui pian heikoksi hallitsijaksi. Hänellä ei ollut joukkoja tai poliittista kannatusta. Henkivartijoineen hän linnoittautui Kabulin [[Bala Hisar]]in linnoitukseen jättäen käytännön hallitsemisen briteille. Brittien komentoon oli lähetetty Kabulin valtauksen jälkeen vanha kenraaliluutnantti [[William Elphistone]], jolla ei ollut realistista tilannekuvaa mahdollisesti vanhuutensa vaikutettua hänen henkisiin kykyihinsä. Macnaghten pyrki puolestaan lähinnä etenemään urallaan ja hän lähetti Intiaan vain suotuisia tilannekatsauksia. Briteistä vain Burns oli perillä Afganistanin tilanteen todellisesta luonteesta, mutta Macnaghten ja Elphistone eivät häntä kuunnelleet. Brittivaruskuntien läsnäolo alkoi puolestaan herättää närää paikallisissa. Sotilaiden ostovoima aiheutti inflaation, joka heikensi esimerkiksi muiden yhteiskuntaluokkien ostovoimaa ja myös brittien maksamien lahjusten arvoa. Sotilaiden käytöstä pidettiin myös epäislamilaisena ja paikallisia tapoja loukkaavana. Vuoden 1841 lopussa afgaanit alkoivat hyökkäillä brittien kaukaisempia varuskuntia vastaan samalla, kun talven [[lumi]]sateet tukkivat Intiaan johtavat solat.<ref name="afg" />

2. marraskuuta 1841 Alexander Burns murhattiin. Murhan tarkemmat yksityiskohdat tai sen motiivi ovat jääneet epäselväksi. Brittien hallintokoneisto ei reagoinut murhaan mitenkään ja tämä oli heikkouden osoitus. Kolme viikkoa murhan jälkeen Kabuliin saapui Dust Muhammadin vanhin poika [[Muhammad Akbar Khan]], joka oli huomannut tilaisuuden koota yhteen brittejä vastustaneet hajanaiset ryhmät. Kabulissa britit huomasivat olevansa käytännössä piiritettyjä.<ref name="afg" /> Afgaanit olivat tuoneet tykkejä brittiarmeijan leirin lähistön kukkuloille, josta he tulittivat leiriä. Yritys ajaa afgaanit tiehensä 23. marraskuuta päättyi tappioon.<ref name="vaw" /> Macnaghten murhattiin neuvotteluissa kapinallisten johtajien kanssa ja brittien johtoon jäi näin Elphistone. Elphistone päätti evakuoida koko Kabulin 16&nbsp;500:n miehen varuskunnan [[Jalalabad]]iin talvella ilman asianmukaisia varustuksia. Samalla hän luotti Akbar Khanin sanaan brittien häiriöttömästä vetäytymisestä. Brittikolonna lähti Kabulista 6. tammikuuta 1842 mukanaan armeijaan liittyneet siviilit, naiset ja lapset.<ref name="afg" /> Sotilaiden määrä olio noin 4&nbsp;500 ja heistä eurooppalaisia oli noin 700.<ref name="vaw">{{Kirjaviite | Tekijä = Harold E. Raugh, Jr | Nimeke = The Victorians at war, 1815–1914 : an encyclopedia of British military history | Vuosi = 2004 | Luku = | Sivu = 7-8 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = ABC-CLIO | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 1-57607-926-0 | Kieli = {{en}} }}</ref> Akbar Khan halusi todennäköisesti tuhota britit matkalla, eikä päästää heitä Jalalabadiin, josta he olisivat palanneet kesän tullen. Sitä paitsi hän tuskin olisi edes voinut pitää lupaustaan häiriöttömästä kulusta. Brittien käyttämät solat olivat Dorranien vaikutusvallan ulkopuolella olevien [[Ghelzait|Ghelzaiden]] hallussa. Brittikolonna päätyikin hyökkäyksen kohteeksi kaikilta suunnilta. Heimosoturit surmasivat tai ottivat heidät vangeiksi. 150 kilometrin matkasta selviytyi vain muutama sepoy ja vain yksi britti, kirurgi William Brydon, joka saapui Jalalabadiin 13. tammikuuta. Elphistone oli jäänyt vangiksi ja hän kuoli vankeutensa aikana. Šudža' Šah oli saanut surmansa heti poistuttuaan Bala Hisarin suojista.<ref name="afg" />

Akbar Khan otti pian kunnian voittamattomina pidettyjen brittien ajamisesta Afganistanista. Tämä kohotti hänen arvovaltansa selvästi Afganistanin muiden hallitsijoiden ohitse. Sodan vähemmän kunniakkaat yksityiskohdat unohdettiin nopeasti ja tapahtumat värittyivät monien afganistanilaisten mielessä brittien sankarilliseksi karkottamiseksi, jollaisena se muistetaan usein Afganistanissa yhä edelleen. Ensimmäinen afgaanisota vaikutti myös eurooppalaiseen käsitykseen Afganistanista maana, jota on mahdoton valloittaa.<ref name="afg" />