Ero sivun ”Toivo Kärki” versioiden välillä

Kärki kuvaili sävellystekniikkaansa [[Maarit Niiniluoto|Maarit Niiniluodon]] toimittamassa elämäkerrassa:▼

<blockquote>"Säveltäessäni en hyräile mitään. Koko elämäni minulla on aina vain kynä ja nuottipaperia taskussa. Jos mieleen tulee jokin neljän tahdin aihe, kirjoitan ylös neljä tahtia ja soinnut päälle. Sitten pistän paperin taskuun takaisin. Kerran viikossa tai kuukaudessa käyn läpi nämä neljän tahdin aiheet ja kruksaan ylitse: tuo on huono, tuo on huono. Ja sitten: ahah, tästä saisi jotain. Vähän paremmat aiheet siirrän sitten toiselle paperille, joka on aika arvokas. Sitä käyn sitten silloin tällöin lävitse ja katson: jahah, ei tästä ikävä kyllä sittenkään tule mitään. Mutta tästä voi saada ja tuosta voi saada, niissä on jokin juju, melodinen, soinnillinen tai rytminen. Ne siirrän sitten kolmanteen paperiin arkistoon enkä hukkaa ollenkaan, koska voi milloin tahansa ruveta katsomaan, tutkimaan mitä niistä saisi. Tämä on minun sävellystyylini."</blockquote>▼

Kärki pohti [[iskelmä]]n olemusta koko elämänsä ja uransa ajan. Iskelmä oli hänelle ikuinen arvoitus, vaikka hän tunsi sen luonnetta monelta puolelta. Se ei ollut hänelle vain sävelmän, runon, sovituksen ja esityksen [[kombinaatio]]; se oli [[energia]]n keräymä, joka liikutti ihmistä henkisesti ja fyysisesti. Säveltämisen vaikeus ei ollut pelkästään siinä, että sormet "ajattelivat" eri tavoin kuin korvat, vaan myös siinä, että lopputulos ei välttämättä lainkaan vastannut ennakkokuvaa. Kärjen mielestä musiikin teoriaa oli mahdollista opettaa, mutta ei säveltämistä. [[Teosto]]n illanvietoissa Kärki otti usein yhteen joidenkin sellaisten vakavan musiikin säveltäjien kanssa, joiden teoksia kukaan ei hänen mielestään tosissaan viitsinyt kuunnella. Nämä puolestaan eivät lainkaan ymmärtäneet sitä, että Kärki testautti sävelmänsä yleisöllä ennen kuin itse suostui sanomaan mitään niiden arvosta. Tässä suhteessa Kärki oli kärsimätön: hän halusi arvion sävellyksistään heti eikä vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua. Pöytälaatikossa lojuva sävellys ei ollut hänelle käytännössä minkään arvoinen. Itseään Kärki piti ennakkoluulottomana ja avoimena taiteilijana eikä ymmärtänyt taiteen ja viihteen kuppikuntamaisuutta. Hänelle paljon merkityksellisempi ero oli sellaisella musiikilla, joka myi, ja sellaisella, joka ei menestynyt. Toimiessaan levytuottajana Kärki laski, että 20 prosentin on tuotava rahat niiden loppujen 80 prosentin kattamiseksi, jotka eivät myyneet.<ref>Jukka Pennanen ja Kyösti Mutkala: ''Reino Helismaa: jätkäpoika ja runoilija'', s. 115–116. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1994.</ref>▼

Kärki tunnusti, ettei hän koskaan etukäteen tiennyt, mistä sävelmistä tulee menestys. Jotkin kappaleet, joista hän itse piti, eivät menestyneet, kun taas eräät toiset, hänen itse vähäpätöisinä pitämänsä kappaleet saavuttivat yllättäen vastakaikua yleisössä.<ref>Erola, Lasse: ''Olavi Virta ja hänen maailmansa'', s. 93. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.</ref> Hyvä esimerkki viimeksi mainituista on [[Tapio Rautavaara]]n vuonna 1965 levyttämä "[[Häävalssi]]", jonka ohi ei levymyyntilistoilla päässyt edes [[The Beatles]] -yhtyeen maailmanmenestys "[[Michelle]]".<ref>Lasse Erola: ''Tapsa – Tapio Rautavaaran elämä'', s. 328–329. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012.</ref>▼