Ero sivun ”Tikrit” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 90:
Tikritin on esitetty esiintyneen jo [[Uus-Babylonia|Babylonian valtakunnan]] aikaisissa kirjoituksissa, mutta ensimmäinen varma maininta siitä on [[Klaudios Ptolemaios|Ptolemaioksen]] teksteissä joissa kaupunkia kutsutaan nimellä Birtha. [[Ammianus Marcellinus]] käytti puolestaan nimeä Virta. Historiallisissa [[syyrian kieli|syyriankielisissä]] lähteissä paikkaa kutsutaan nimellä Taghrīth. Arabilähteiden mukaan kaupungin perusti [[Sassanidit|sassanidihallitsija]] [[Sapor I]] ja että kaupunki on nimetty kristityn naisen Takrǐt bint Wǎ'ilin mukaan. Ennen kaupungin muslimivalloitusta sitä asuttivat lyǎdien kristitty arabiheimo. Muslimit valloittivat kaupungin ensimmäisen kerran vuonna 637 ja lopullisesti vuonna 640. Muslimivalloitusta seuranneina vuosisatoina kaupungin väestön valtaosa oli kristittyjä. Etenkin 800-luvulta 1000-luvulle siellä vaikutti useita kristittyjä arabiaksi ja syyriaksi kirjoittaneita oppineita. 1000-luvulla kaupunkia hallitsivat [[seldžukit]],joiden kaudella kaupungissa syntyi tunnetuimpiin paikallisiin lukeutuva [[Saladin]], jonka isä Nadjm al-Dln Ayyub oli nimitetty kaupungin komentajaksi. 1300-luvulla [[Timur Lenk]]in joukot hävittivät kaupungin ja Tikrit pysyi varsin pienenä asutuskeskuksena pitkään hävityksen jälkeen.<ref name="eoi">{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = The Encyclopedia of Islam - New Edition | Vuosi = 2000 | Luku = | Sivu = 140-141 | Selite = Volume X | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Koninklijke Brill | Suomentaja = | Tunniste = ISBN 90 04 11211 1 | Isbn = | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
Tikritin kristitty yhteisö mainitaan viimeisen kerran [[Jean-Baptiste Tavernier]]in kirjoituksissa 1600-luvulla. [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnassa]] Tikrit oli hallinnollisesti aluksi [[sancak]] [[Raqqa]]n [[eyalet]]issa ja [[Tanzimat]]-uudistusten jälkeen 1800-luvulla [[Bagdad]]in [[vilayet]]iin. 1800-luvulla kaupungissa asui noin &nbsp;000–5&nbsp;000 asukasta. [[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] aikana marraskuussa 1917 Tikritissä käytiin pienimuotoinen taistelu pohjoiseen vetäytyvien turkkilaisten ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittien]] välillä.<ref name="eoi" /> Irakissa myöhemmin hallinnut [[Saddam Hussein]] syntyi Al-Ujahin kylässä hieman Tikritistä etelään ja Tikritiä pidetään Saddamin kotikaupunkina. Monet paikalliset vaikuttivat Saddamin aikana hallinneessa [[Baath]]-puolueessa, valtion virkamiehistössä ja armeijassa. Kaupunkiin rakennettiin myös 60-100 palatsia.<ref name="bbc1">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bbc.com/news/world-middle-east-31850648 | Nimeke = Tikrit: Iraq's city of palaces | Tekijä = Mina Al-Lami | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC News | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = BBC | Viitattu = 13.7.2017 | Kieli = {{en}} }}</ref> [[Irakin sota|Irakin sodassa]] vuonna 2003 [[yhdysvallat|Yhdysvaltojen]] joukot miehittivät kaupungin ilman suurempaa vastarintaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/2945293.stm | Nimeke = War 'close to end' after Tikrit seized | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC News | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = BBC | Viitattu = 13.7.2017 | Kieli = {{en}} }}</ref> Irakin miehitystä seurasivat väkivaltaisuudet sunnalaisten ja šiialaisten välillä ja niiden ollessa huipussaan monet entiset tirktitiläistaustaiset vaikuttajat muuttivat takaisin kotikaupunkiinsa. Tikritin olot säilyivät suhteellisen rauhallisina verrattuna muihin sunnalaisiin alueisiin, kuten [[al-Anbar]]in maakuntaan. Ääri-islamilainen [[Isis (järjestö)|Isis]] järjestö valtasi Tikritin kesäkuussa 2014 hieman [[Mosul]]in valtauksen jälkeen. Vallattuaan Tikritin järjestön jäsenet [[Camp Speicherin joukkomurha|surmasivat yli 1&nbsp;000 Irakin armeijan sotilasta]] läheisessä Camp Speicherin sotilastukikohdassa.<ref name="bbc1" /> Irakin armeijan joukot [[Tikritin toinen taistelu|valtasivat kaupungin takaisin]] huhtikuussa 2015.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bbc.com/news/world-middle-east-32181503 | Nimeke = Iraq Tikrit: looting and lawlessness follow recapture | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC News | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = BBC | Viitattu = 13.7.2017 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
==Väestö==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Tikrit