Ero sivun ”Suomen ilmailumuseo” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Historia: - muotoilu, ulkoinen linkki pois tekstin keskeltä
Rivi 109:
Nykyiselle paikalle osoitteeseen Karhumäentie 12 (ent. Tietotie 3) museon rakentaminen alkoi 8. toukokuuta 1980. Ensimmäinen näyttelyhalli avattiin yleisölle 24. syyskuuta 1981. Seuraavaksi rakennettiin niin sanottu välihalli, joka vihittiin käyttöön 15. maaliskuuta 1985. Toinen näyttelyhalli otettiin käyttöön 26. syyskuuta 1989. Tämän hallin alakerrassa sijaitsevat myös arkisto- ja työtilat, joissa koneet restauroidaan. Välihallia laajennettiin vuonna 1995, jolloin saatiin käyttöön museovaatimukset täyttävää arkistotilaa. Laajennuksen vihki käyttöön 29. marraskuuta 1995 [[liikenneministeriö|liikenneministeri]] [[Tuula Linnainmaa]]. Vuonna 1996 museon omistus siirtyi vasta perustetulle Suomen Ilmailumuseosäätiölle. [[Opetusministeriö]] nimesi museon valtakunnalliseksi erikoismuseoksi 1. tammikuuta 1997. Uusin laajennus valmistui 15. huhtikuuta 1998, jolloin käyttöön otettiin uusi toimistosiipi, jossa on työtiloja, 200 hengen auditorio ja museon kirjasto. Alakerrassa on lisäksi museovaatimukset täyttävää arkisto- ja työtilaa.<ref name="ilmailumuseosäätiö"/>
 
Ilmailumuseo järjesti HelsingissäHelsingin [[Kaivopuisto]]ssa 9.6.2017 [http://ilmailumuseo.fi/kaivari/ Kaivopuiston lentonäytöksen], joka keräsi paikalle ennätykselliset 130 000 katsojaa<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://ilmailumuseo.fi/suurin-tapahtuma/|nimeke=Suomen Ilmailumuseo järjesti Suomen historian suurimman yleisötapahtuman {{!}} Suomen ilmailumuseo|julkaisu=ilmailumuseo.fi|viitattu=2017-07-27|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>.
 
Ilmailumuseosäätiö suunnittelee uuden museon rakentamista [[Aviapolis|Aviapoliksen]] rautatieaseman yhteyteen. Museorakennuksen kustannuksiksi on arvioitu 15 miljoonaa euroa. Säätiön tavoitteena on kolminkertaistaa museon kävijämäärä 2020-luvun aikana.<ref name="kehärata">{{Verkkoviite|osoite=http://www.hs.fi/kaupunki/a1435205199153|nimeke=Kehärata tuo Onni Vähäkylälle tunnin lisää aikaa olla lastensa kanssa|tekijä=Marja Salmela|julkaisu=Helsingin Sanomat|ajankohta=26.6.2015|viitattu=26.6.2015}}</ref>