Ero sivun ”August Bebel” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
jäsentelyä, viitteistystä |
p →Elämä ja ura: - w |
||
Rivi 10:
Vuosina 1872–1875 Bebel kärsi vankeusrangaistuksen saatuaan Liebknechtin kanssa [[Pariisin kommuuni]]a tukevien lausuntojen vuoksi syytteen valtiopetoksesta, Bebel lisäksi syytteen [[majesteettirikos|majesteettirikoksesta]]. Bebel oli tullut tunnetuksi myös voimakkaasta kritiikistä bismarckilaista sotapolitiikkaa kohtaan. Vankeusajan hän hyödynsi opiskeluun ja tutkimukseen aloittaen teoksensa ''Nainen ja sosialismi'' (Die Frau und Sozialismus) kirjoittamisen. Vuonna 1879 ilmestyneessa pamfletissa hän vaati naisen ja miehen täydellistä, niin taloudellis-ammatillista kuin poliittista tasa-arvoisuutta, mutta uskoi sen toteutumisen olevan mahdollista vain tulevassa sosialistisessa yhteiskunnassa. Teos saavutti valtavan suosion kymmenine painoksineen ja se käännettiin useille kielille (suomeksi vuonna 1904 nimellä ''Nainen ja yhteiskunnallinen kysymys''). Monissa näkemyksissään Bebel osoittautui aikaansa edellä olevaksi visionääriksi.
1870-luvulta elämänsä loppuvuosiin asti Bebel oli puolueensa edustaja [[Saksan valtiopäivät|Saksan keisarikunnan valtiopäivillä]] (''Reichstag''). Sosiaalidemokraattinen parlamentaarikkoryhmä kasvoi vaali vaalilta ja oli vuoden 1912 vaalien jälkeen valtiopäivien suurin (34,8 prosenttia äänistä ja 110 edustajaa). Bebel oli ryhmän kiistaton johtohahmo, joka taitavana puhujana hyökkäsi muun muassa keisarikunnan Lounais-Afrikassa toteuttamaa brutaalia siirtomaapolitiikkaa vastaan, kritisoi jatkuvasti maansa asevarustelua, keräsi todistusaineistoa sotilaiden epäinhimillisestä simputuksesta armeijassa ja vastusti valtakunnan itäosissa toteutettua saksalaistamispolitiikkaa. Viimeisessä valtiopäiväpuheessaan [[Toinen Marokon kriisi|toisen Marokon kriisin]] aikana vuonna 1911 hän ennusti Euroopan ajautuvan miljoonia ihmisuhreja vaativaan verilöylyyn.{{lähde|9.1.2016}}
Elämänsä loppuvuosina Bebel joutui sovittelemaan puolueen kahden suuntauksen, reformistisen ja vallankumoukseen tähtäävän siiven, välisiä kiistoja. Arvovaltansa ansiosta hän onnistui pitämään puolueen koossa. Bebel kuoli sveitsiläisessä parantolassa vuonna 1913. Berliinissä on hänen mukaansa nimetty [[Bebelplatz]].
| |||