Avaa päävalikko

Muutokset

Tiivistän, koska tällaisenaan Landerin fiilikset elokuvasta saavat suhteettoman suuren painoarvon artikkelin kokonaislaajuuteen nähden.
''Käsky'' on kansainvälinen yhteistuotanto, ja se aiotaan levittää laajasti useassa Euroopan maassa.{{Milloin|onko}} Elokuva saa teatterilevityksen muun muassa Saksassa ja Kreikassa sekä televisioesityksen Ranskassa.{{Milloin|onko}} Elokuva sai parhaan kuvauksen [[Jussi (palkinto)|Jussi-palkinnon]] vuonna [[Jussi-palkinnot 2009|2009]].
 
Kirjailija Lander ei ollut tyytyväinen ''Käsky''-elokuvaan. HänOhjaaja vierailiLouhimiehen muutamiaohjausmetodeista kertojasyntyneen lyhyestikohun kuvauspaikalla,yhteydessä jamaaliskuussa ilmapiiri2018 siellätämä olikertoi ankeapitäneensä jakuvausten osatunnelmaa näyttelijöistä vaikutti jopa apaattisilta. Samaan aikaan filmattin myös toista Landerin romaaniin perustuvaa elokuvaa ''[[Tummien perhosten koti (elokuva)|Tummien perhosten koti]]'', jonka ohjasi [[Dome Karukoski]]. Landerin mukaan tunnelma sen kuvauksissa oli aivan toisenlainenankeana ja raskaat kohtaukset hoidettiin näyttelijäystävällisemmin. Elokuvat valmistuivat samoihin aikoihin ja Landerin piti valita kumman elokuvan mainoskasvoksi hän ryhtyy. ''Tummien perhosten koti'' oli selvä valinta. ''Käsky''-elokuvasta Lander ei sanojensa mukaan tunnistanut sitä tarinaasanoi, jonkaettei olielokuva kirjoittanut.vastannut Landerinhänen mukaanalkuperäisen "Tarinankirjansa pitirohkaisevaa olla rohkaiseva, kertoa ihmisten rohkeudesta ja hyvyydestä vaikeissa oloissasävyä. Se kaikki on haudattu elokuvassa melko sadistiseen visioon". Romaani oli kirjoitettu väkivaltaa, sortoa ja epätasa-arvoa vastaan, elokuva puolestaan toimi niiden harjoittamisen välikappaleena. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10123131 | Nimeke = Kirjailija Leena Lander vieraili Käsky-elokuvan kuvauksissa: "Avustajat kuiskuttivat, kuinka heidän kävi lapsia sääli"| Tekijä = Peltola Satu-Lotta| Julkaisu = Yle uutiset | Ajankohta = 19.3.2018 | Viitattu = 20.3.2018}}</ref>
 
== Juoni ==
5 562

muokkausta