Avaa päävalikko

Muutokset

Ei muutosta koossa ,  1 vuosi sitten
p
Kirjoitusvirheen korjaus
Tanssilava- ja ravintolaesiintymisten ohella Lundberg on konsertoinut vuosien saatossa monissa eri konserteissa, muun muassa Valon airueet -kiertueella ja Sielu soi -konserteissa sekä Sinitaivas-konserttikiertueilla (2009, 2011, 2012 ja 2013). Lokakuussa 2010 hän oli mukana [[Anneli Sari]]n kanssa yhteisessä musiikkinäytelmäteoksessa ''Taivaan portit'', joka kiersi lukuisilla paikkakunnilla. Syksyllä 2013 ja keväällä 2014 Lundberg oli mukana Kari Tapio -muistokonserttikiertueella. Vuodesta 2011 alkaen Lundberg on tehnyt yhteistyötä [[Riku Niemi Orchestra]]n kanssa, muun muassa yhteiskonserttien merkeissä, myöhemmin myös levyillä.
 
Keväällä 2014 julkaistiin [[Jukka Kuoppamäki|Jukka Kuoppamäen]] Lundbergille tekemä kappale ”Vain rakkaus”. Kesällä 2014 ilmestyi samanniminen albumi, joka tehtiin yhteistyössä Riku Niemi Orchestran kanssa. Riku Niemi toimi levyllä tuottajana ja sovittajana. Levyllä oli mukana seitsemän [[Olavi Virta|Olavi Virran]] levyttämää kappaletta. Tangoja levyllä on kahdeksan. Amadeus Lundbergin & Riku Niemi Orchestran ''Vain rakkaus'' -albumi nousi lopulta ykköseksi Suomen Virallinen Myydyimmät Albumit -listallelistalla syyskuussa 2014.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =https://www.magnumlive.fi/amadeus-lundberg-vain-rakkaus-on-listaykkonen/ | Nimeke =Amadeus Lundberg – Vain rakkaus on listaykkönen! | Tekijä = | Julkaisu =magnumlive.fi | Ajankohta =8.9.2014 | Viitattu =8.3.2018 }}</ref>
 
Vuosina 2014 ja 2015 Amadeus Lundberg esiintyi ''Laulaja – Olavi Virta'' -musiikkinäytöksissä esittämässä Virran musiikkia. Näytökset menestyivät hyvin.