Ero sivun ”Napoleon III” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
parannettu ulkoasua |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 45:
== Vallankumouksellisena ==
Louis Napoleon liittyi yhdessä veljensä kanssa [[carbonari]]en johtamaan Italian vapautusliikkeeseen. Veli sai surmansa Rooman paavia vastaan kohdistuneessa kaappaushankkeessa. Napoleon Bonaparten poika, Napoleon II kuoli vuonna 1832. Louis Napoleon katsoi nyt olevansa suvun päämies ja myös Bonaparte suvun kruununtavoittelija. Puheittensa, joissa hän julisti olevansa eräänä päivänä Ranskan hallitsija, vuoksi monien maiden poliisit pitivät häntä silmällä.<ref>Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 19, 209-210,1984</ref>
Vuonna 1836 Louis Napoleon matkusti [[Strassbourg]]iin tapaamaan erästä [[Waterloon taistelu|Waterloon]] veteraania. Veteraani ei kuitenkaan ottanut vakavasti Louis Napoleonin vallankumoushaaveita. Louis Napoleon oli jostain syystä saanut käsityksen, että veteraanin komentama rykmentti asettuisi hänen komennettavakseen. Sen jälkeen olisi marssittu Pariisiin ja olisi tehty vallankaappaus. Nuori vallankaappaaja vangittiin ja vietiin Pariisiin syytteeseen asetettavaksi.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 210, 1984</ref>
Louis Napoleon julkaisi vuonna 1839 teoksen
Seuraavan vallankumousyrityksen hän teki vuonna 1840 [[Boulogne]]ssa. Louis Napoleon lähti laivalla [[Lontoo]]sta.Vallankaappausyritys lähti heti alusta alkaen kulkemaan huonosti. Oli sovittu että laiva lähtee kello 15.00, mutta Louis Napoleon saapuikin paikalle vasta kaksitoista tuntia myöhemmin. Ranskan poliisin vakoojat olivat varjostaneet häntä koko päivän ja onkin todennäköistä, että joku oli vihjannut suunnitelmasta Ranskan viranomaisille.<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 41</ref>
Rivi 56 ⟶ 55:
Louis Napoleonilla oli laivassa mukana pieni joukko vapaaehtoisia sotilaita, hevosia, elintarvikkeita ja kansalle suunnattuja julistuksia. Seuraava epäonnistuminen oli se, että alukseksi valittu siipirataslaiva Edinburgh Castle ei päässyt laskuveden vuoksi Boulognen satamaan. Oli tehtävä valinta: perääntyäkö vai nousta maihin? Hän nousi kuitenkin maihin Boulognessa ja meni paikalliseen varuskuntaan pukeutuneena kenraalin univormuun.<ref>Corley, T. A.B. Democratic Despot, 1961,41</ref> Varuskunnassa hänet vangittiin välittömästi.
Oikeudenkäynti ei mennyt kuten Ranskan hallitus oli suunnitellut. Hallitus oli kuvaillut nuorta vallankaappaajaa lähinnä
Vankeus ei ollut mitään kosteassa sellissä istumista vaan välillä lähes miellyttävää. Rutiineihin kuului herätys kello kuudelta, työntekoa, lounas, työtä, päivällinen ja ulkoilua. Vankilalinnan komentaja piti epäonnisesta vallankaappaajasta ja pelasi tämän kanssa shakkia ja korttipelejä. Lisäksi hänen huoneensa sisustettiin ja kunnostettiin. Hänen sallittiin tavata vierailijoita ja käydä kirjeenvaihtoa. Prinssi käytti aikaansa myös opintoihin ja myöhemmin, valtansa huipulla hän sanoi Hamin olleen hänen yliopistonsa.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961,44-47</ref> Kuitenkin vankeuden loppupuolella hän kirjoitti eräälle ystävälleen tuntemuksistaan että elämä on lyijyn raskasta sekä monotonista ja tuntemuksistaan että monet ystävät ovat hylänneet hänet. Lisäksi huoli isän terveydestä varjosti hänen mieltään. Oltuaan kuusi vuotta vankina Louis Napoleon pakeni vankilasta linnan korjaustöiden aikana pukeutuneena työvaatteisiin ja lankkua kantaen. Häneltä kesti vain 12 tuntia päästä turvaan Isoon-Britanniaan.<ref>Corley,T.A.B.: Democratic Despot, 1961,47-49</ref>
Rivi 62 ⟶ 61:
Pakonsa jälkeen Louis Napoleon oli uudelleen paossa [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britanniassa]]. Napoleon III:n asunto, numero 6 Clarendon-aukiolla [[Royal Leamington Spa]]ssa, jossa hän asui vuosina 1838–1839 ja 1846–1848, kutsutaan Napoleonin taloksi. Lontoossa hän eli äitinsä jättämän suuren perinnön turvin ja järjesti hienoja juhlia, ajeli upeilla vaunuilla ja tapaili tyylikästä rakastajatartaan. Hän tapasi myös [[Benjamin Disraeli]]n, jolle esitelmöi aikeestaan hallita Ranskaa. Disraeli muisteli myöhemmin, että uskoi puhuvansa mielipuolen kanssa. Louis Napoleon on Disraelin kirjoittaman romaanihahmon, prinssi Florestanin, esikuva.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 212-2131984</ref>
<gallery>
File:Extinction du Paupérisme par Louis-Napoléon Bonaparte 1.jpeg|Louis Napoleonin essee,
</gallery>
== Presidenttinä ==
Louis Napoleon palasi [[Helmikuun vallankumous (Ranska)|helmikuun 1848 vallankumouksen]] jälkeen Ranskaan. Hänet valittiin kansalliskokouksen jäseneksi syyskuussa 1848. Kun saapui istuntosaliin ensi kertaa 26. syyskuuta kesken toisen edustajan puheen, muiden edustajien huomio kiinnyttyi häneen välittömästi. Niin moni halusi ensi kertaa elämässään nähdä miehen jonka nimi toi mieleen Ranskan suuruuden.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 67</ref> Hän ryhtyi myös presidenttiehdokkaaksi. Vaalikampanjassaan hän julisti, että haluaa olla kuin [[George Washington]] eikä yksinvaltias. Vaalikampanjan tunnuslauseena oli rauha ja hyvinvointi, uudistukset ja järjestys. Mitään sortoa, tuli se sitten oikealta tai vasemmalta, ei sallittaisi. Työläisiin vetosi hänen teoksensa
▲Louis Napoleon palasi [[Helmikuun vallankumous (Ranska)|helmikuun 1848 vallankumouksen]] jälkeen Ranskaan. Hänet valittiin kansalliskokouksen jäseneksi syyskuussa 1848. Kun saapui istuntosaliin ensi kertaa 26. syyskuuta kesken toisen edustajan puheen, muiden edustajien huomio kiinnyttyi häneen välittömästi. Niin moni halusi ensi kertaa elämässään nähdä miehen jonka nimi toi mieleen Ranskan suuruuden.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 67</ref> Hän ryhtyi myös presidenttiehdokkaaksi. Vaalikampanjassaan hän julisti, että haluaa olla kuin [[George Washington]] eikä yksinvaltias. Vaalikampanjan tunnuslauseena oli rauha ja hyvinvointi, uudistukset ja järjestys. Mitään sortoa, tuli se sitten oikealta tai vasemmalta ei sallittaisi. Työläisiin vetosi hänen teoksensa "''Köyhyyden poistaminen''" ja talonpojat tuumivat että Louis Napoleon on niin rikas mies, että ei tarvitse valtiolta mitään ja poistaa verot. Presidenttiehdokas oli tässä vaiheessa niin köyhtynyt, että hänen rakastajattarensa maksoi kampanjan kulut. Hänet palkittiin myöhemmin valtiollisella eläkkeellä ja de Beauregardin kreivittären tittelillä. [[Victor Hugo]], myöhemmin Louis Napoleonin sinnikäs vastustaja, oli tässä vaiheessa vielä täysin vallantavoittelijan lumoissa.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 219-220</ref>
Joulukuussa 1848 [[Ranskan toinen tasavalta]] sai presidentikseen Louis Napoleonin. Hän sai yli viisi miljoonaa ääntä, kun hänen vastustajansa [[Louis Eugène Cavaignac]] sai runsaat miljoona ääntä. Perustuslain mukaan Napoleonin virkakauden tuli päättyä vuonna 1852. Tähän hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 221-222</ref> .
Rivi 74 ⟶ 72:
== Vuoden 1851 vallankaappaus ==
Merkkejä kansannoususta oli tullut poliisin tietoon pitkin syksyä 1851. Huhuttiin myös vallankaappauksesta, mutta sen uskottiin tulevan joko radikaalien tai kuningasmielisten taholta.<ref>Grimberg,K.:Kansojen historia, osa 19, 224, 1984</ref> Presidentti ja hänen lähipiirinsä ryhtyivät valmistelemaan vallankaappausta 1. joulukuuta. Suunnitelmat olivat suurelta osin presidentin velipuolen, kreivi [[Charles de Morny]]n tekemät. Seuraavana päivänä Louis Napoleon määräsi lakiasäätävän kokouksen vangittavaksi. Sanomalehtiä kiellettiin ja lakiasäätävän kokouksen väitettiin suunnitelleen sisällissotaa. Yleinen äänioikeus palautettaisiin pian ja kansa pääsisi vaaliuurnille, luvattiin vallankaappaajien julistuksessa.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 226,1984</ref>
Rivi 81 ⟶ 78:
== Keisarina ==
===Sisäpolitikka===
Louis Napoleon teki [[vallankaappaus|vallankaappauksen]] 1851 ja kruunautti itsensä keisari Napoleon III:ksi 2. joulukuuta 1852. Senaatti oli ehdottanut hänen julistamistaan keisariksi saman vuoden marraskuussa. Ranskaa hänen keisarikaudellaan sanotaan [[Ranskan toinen keisarikunta|toiseksi keisarikunnaksi]] ({{k-fr|le Second Empire}}). Hallitusmuoto annettiin tammikuussa 1852. Keisarille annettiin toimeenpanovalta ja [[senaatti]] oli keisarin asettama. [[Parlamentti|Kansanedustuslaitos]] menetti merkityksensä. Poliittinen [[oppositio]] vaiennettiin. Lehdistöltä oli viety vapaus ja poliittiset klubit oli kielletty. Sosialistijohtajat olivat maanpaossa. Opposition äänitorvi, kirjailija Victor Hugo oli maanpaossa [[Guernsey]]n saarella. Keisaria hän kutsui pilkkanimellä
Tammikuussa 1853 vietettiin keisarin ja 26-vuotiaan espanjalaista syntyperää olevan kreivitär Eugénie de Monyijon häitä. Louis Napoleon oli kosinut häntä jo vuonna 1847 ja oli saanut rukkaset. Keisarin puolisoa on kuvattu kylmäksi naiseksi joka käytti viehätysvoimaansa saadakseen valtaa. Kansalaisten huomio kiinnittyi siihen, että maakuntamatkoilla ja julkisissa tilaisuuksissa keisarinna käyttäytyi ikään kuin hänen puolisonsa ei olisi paikalla laisinkaan. Keisarinna halusi kaikin keinoin turvata poikansa Eugenen pääsyn Ranskan valtaistuimelle. Keisari antoi puolisonsa sotkeutua politiikkaan sillä ehdolla, että tämä ei puutu mitenkään hänen moniin naisseikkailuihinsa. [[Eugénie (Ranskan keisarinna)|Eugénie]] oli toisen keisarikunnan ehdoton ykkönen mitä tuli naisten pukumuodin luomiseen ja oli myös julkisten juhlatilaisuuksien keskipiste. Hänen monipuolinen hyväntekeväisyystyönsä on nykyään paljolti unohdettu.<ref>Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 19, 231-232, 1984</ref>,<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 143-144</ref>▼
▲Louis Napoleon teki [[vallankaappaus|vallankaappauksen]] 1851 ja kruunautti itsensä keisari Napoleon III:ksi 2. joulukuuta 1852. Senaatti oli ehdottanut hänen julistamistaan keisariksi saman vuoden marraskuussa. Ranskaa hänen keisarikaudellaan sanotaan [[Ranskan toinen keisarikunta|toiseksi keisarikunnaksi]] ({{k-fr|le Second Empire}}). Hallitusmuoto annettiin tammikuussa 1852. Keisarille annettiin toimeenpanovalta ja [[senaatti]] oli keisarin asettama. [[Parlamentti|Kansanedustuslaitos]] menetti merkityksensä. Poliittinen [[oppositio]] vaiennettiin. Lehdistöltä oli viety vapaus ja poliittiset klubit oli kielletty. Sosialistijohtajat olivat maanpaossa. Opposition äänitorvi, kirjailija Victor Hugo oli maanpaossa [[Guernsey]]n saarella. Keisaria hän kutsui pilkkanimellä "Napoleon pieni" ja kuvaili tätä rahvaanomaiseksi ja teatraaliseksi mieheksi, joka on kuitenkin syyllistynyt inhottaviin rikoksiin.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 258-259,1984</ref> Keisarin valtaa pönkitti myös tehokas poliisilaitos.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19 264,1984</ref>
▲Tammikuussa 1853 vietettiin keisarin ja 26-vuotiaan espanjalaista syntyperää olevan kreivitär Eugénie de Monyijon häitä. Louis Napoleon oli kosinut häntä jo vuonna 1847 ja oli saanut rukkaset. Keisarin puolisoa on kuvattu kylmäksi naiseksi joka käytti viehätysvoimaansa saadakseen valtaa. Kansalaisten huomio kiinnittyi siihen, että maakuntamatkoilla ja julkisissa tilaisuuksissa keisarinna käyttäytyi ikään kuin hänen puolisonsa ei olisi paikalla laisinkaan.Keisarinna halusi kaikin keinoin turvata poikansa Eugenen pääsyn Ranskan valtaistuimelle. Keisari antoi puolisonsa sotkeutua politiikkaan sillä ehdolla, että tämä ei puutu mitenkään hänen moniin naisseikkailuihinsa. [[Eugénie (Ranskan keisarinna)|Eugénie]] oli toisen keisarikunnan ehdoton ykkönen mitä tuli naisten pukumuodin luomiseen ja oli myös julkisten juhlatilaisuuksien keskipiste. Hänen monipuolinen hyväntekeväisyystyönsä on nykyään paljolti unohdettu.<ref>Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 19, 231-232, 1984</ref>,<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 143-144</ref>
Ranskan [[teollisuus|suurteollisuus]] kasvoi toisen keisarikunnan aikana voimakkaasti ja sen seurauksena rakennettiin laaja [[rautatie]]verkko. Rautatieverkon pituudeksi tuli toisen keisarikunnan aikana 25 000 kilometriä. Myös posti- ja lennätinlaitosta kehitettiin voimakkaasti. Pariisin pörssistä tuli merkittävä talodellisen eduntavoittelun ja keinottelun näyttämö.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 264-267 1984</ref> Ranskalaista pääomaa virtasi ulkomaille lainoina enemmän kuin koskaan ennen.<ref>Grimberg, C: Kansojen historia, osa 19, 272,1984</ref> Pinnan alla kyti vastarinta: Napoleon III selvisi murhayrityksestä 28. huhtikuuta 1855 ja lisäksi hän pakeni toista murhayritystä 14. tammikuuta 1858. Jälkimmäisen murhayrityksen tekijä oli italialainen Felice Orsini, joka katsoi keisarin pettäneen Italian vapauspyrkimykset. Orsini yritti murhata keisarin Pariisin oopperassa suurella pommilla. Pommin räjähdys surmasi kahdeksan henkilöä ja 150 haavoittui.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,283, 1984</ref>
Rivi 100 ⟶ 96:
1860-luvulla alkoi kansan vastustus kasvaa keisarikuntaa kohtaan. Napoleon III pelasi kaksilla korteilla. Hän ryhtyi miellyttämään niin porvaristoa kuin työläisiäkin. Työläisille annettiin lakko-oikeus vuonna 1864 ja oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen vuonna 1866. Lisäksi valtio ryhtyi maksamaan avustuksia niille yhtiöille, jotka rakensivat työläisille edullisia asuntoja. Vuonna 1863 pidettiin vaalit, joiden tulosta yritettiin etukäteen peukaloida muun muassa hajottamalla oppisitiolle suosiollisia vaalipiirejä. Hallituksen propagandarumpu pärisi sitä kannattavien ehdokkaiden puolesta. Hallitus sai vaaleissa jälleen äänienemmistön, mutta kaksi miljoonaa äänestäjää äänesti sitä vastaan. Oppositio sai nyt 35 paikkaa. Uusien lainsäätäjien joukossa oli Napoleon III:n sitkeä vastustaja, tuleva Ranskan tasavallan presidentti [[Adolphe Thiers]]<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19,277-278</ref> Keisarin mielestä tähän ei kannattanut uhrata ajatustakaan. Kuitenkin vastustus oli kasvavaa: teattereissa vihellettiin näyttelijöille joiden tiedettiin olevan hallituksen suosiossa ja kahviloissa luettiin ääneen keisarista kertovia pilkkarunoja.Vuonna 1867 päätettiin tulla oppositiota vastaan: poliittiset klubit sallittiin, lehdistösensuuria lievennettiin ja lainsäätäjille myönnettiin entistä suurempi oikeus tehdä välikysymyksiä.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 277-278, 1984</ref>
Keisarin terveys oli alkanut horjua ja hän näytti vanhalta mieheltä. [[Émile Zola]] kirjoitti armottoman kuvauksen jonka mukaan Napoleon III oli
1860-luvun loppuvuosina keisari heräsi [[Preussi]]n muodostamaan kasvavaan uhkaan. [[Saksa]] oli muodostumassa yhtenäisvaltioksi Preussin johdolla. Keisari ja hänen hallituksensa yrittivät päästä tilanteen herroiksi uudistamalla Ranskan armeijan. Tehtävä annettiin marsalkka Nielille joka kuitenkin kuoli yllättäen. Armeijan konservatiivinen johto torjui uudistukset.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,369,1984</ref> Kasvavia oppositiovoimia päätettiin lähestyä muodostamalla tammikuussa 1869 liberaalihallitus [[Émile Olliver]]in johdolla. Se päätti järjestää kansanäänestyksen siitä, että hyväksyykö Ranskan kansa liberaalihallituksen uudistuspolitiikan. Keisari ilmoitti, että on tarve
Kansanäänestys toukokuussa 1869 oli keisarille valtava voitto. Oppositiossa [[Léon Gambetta]] puhui kiivaasti keisaria vastaan vaatien tasavaltaa ja Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen ihanteiden täyttämistä. Keisari siirsi tehtäviään pääministerille 2. tammikuuta 1870 alkaen. Ranskassa vallitsi erittäin optimistinen tunnelma ja sanottiin, että on siirrytty uuteen,
Napoleon III järjesti kansalle leipää ja sirkushuveja. Säännöllisesti järjestettiin hovijuhlia ja maailmannäyttelyjä. Vuoden 1855 ja 1867 Pariisin maailmannäyttelyt olivat omana aikanaan huomiota herättäviä tapahtumia. Erityisesti jälkimmäisestä pyrittiin tekemään loistava näytelmä joka todistaisi kaikille Ranskan vauraudesta. Näyttelyä kävivät katselemassa monet Euroopan hallitsijat ja merkkihenkilöt.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 363, 1984</ref> Hienoihin julkisivuihin kiinnitettiin huomiota ja ensimmäiset tavaratalot avasivat ovensa. Kuuluisuutta saavuttivat muotihuoneet ja [[kurtisaani]]t. Émilie Zola kirjoitti myöhemmin, että keisarivalta oli muuttamassa Pariisia Euroopan bordelliksi.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 267-269, 1984</ref>
Rivi 115 ⟶ 111:
Sardinian kuningaskunnan pääministeri, [[Camillo Cavour]] vieraili salaisesti Napoleon III:n luona vuonna 1858. Neuvottelut olivat niin salaiset, että Cavour matkusti väärän passin turvin eikä keskusteluista tehty mitään pöytäkirjaa. Keskusteluissa päädyttiin siihen että [[Itävalta]] piti häätää sodalla ulos [[Italia]]sta ja pyrittäisiin luomaan italialainen valtioliitto.Keisari ajatteli voitokkaan sodan nostavan ranskalaisissa kansallishenkeä ja häivyttävän mielistä vuoden 1857 talouskriisin aiheuttaman pessimismin.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19,281, 283-284, 1984</ref>
Italian kansallismieliset, joita Sardinia tuki, ryhtyivät järjestämään Itävallanvastaisia provokaatioita. Cavour solvasi julkisesti Itävallan hallitusta. Itävalta esitti huhtikuussa 1859 uhkavaatimuksen, jossa se kehotti Sardiniaa lopettamaan varustelunsa. Vaatimus torjuttiin, ja Itävallan joukot ylittivät Sardinian rajan. Napoleon III:n armeija kiirehti avuksi mukanaan keisarillinen julistus, jossa luvattiin
Ranskan armeija voitti itävaltalaiset joukot [[Magentan taistelu]]ssa. [[Solferinon taistelu]] muodostui verilöylyksi jonka Ranska voitti vain vaivoin. Sekä Napoleon III että Itävallan [[Frans Joosef]] olivat kypsiä tekemään rauhan. Keisarit tapasivat heinäkuun 11. päivä Villafrancassa. Tunnin kestäneiden neuvottelujen jälkeen päädyttiin, siihen että Itävalta sai edelleen pitää halussaan [[Venetsia]]n. Omia kirkollis-konservatiivisia piirejään rauhoittaakseen Napoleon III jätti Ranskan joukot varmistamaan paavin vallan [[Kirkkovaltio]]ssa. Tämän päätöksen johdosta, mikä viivästytti Italian yhdistymistä, Cavourin ja keisarin välit katkesivat ja keisari solvasi Cavouria
Keisari kiinnitti huomionsa myös Ranskan ulkomaankauppaan ja näkyvyyteen maailmalla. Hänen valtakaudellaan vallattiin uusia siirtomaita. [[Uusi-Kaledonia]] otettiin Ranskan hallintaan, sen pääkaupunki [[Nouméa]] perustettiin vuonna 1854. Afrikasta vallattiin [[Senegal]] vuosina 1854–1865 ja Aasiasta vallattiin [[Indokiina]] vuosina 1858–1868.
Onnettomasti päättynyt Meksikon sotaretki vähensi merkittävästi Napoleon III:n suosiota. Saksan rautakansleri [[Otto von Bismarck]] luonnehti viisi vuotta kestänyttä seikkailua
Ranskassa maanpaossa olevat meksikolaiset konservatiivi- monarkistit olivat keskustelleet keisarin puolison Eugénien kanssa joka puolestaan keskusteli keisarin kanssa siitä, että Meksikosta oli tehtävä keisarikunta, joka olisi Ranskan vasallivaltio. Keisari piti puolisonsa ideaa hyvänä. Meksikon keisariksi kutsuttiin vuonna 1864 Habsburgin suvun arkkiherttua [[Maksimilian I (Meksiko)|Maksimilian]]. Lupaavan alun jälkeen tämä piankin huomasi, että ei ole toivottu hallitsija Meksikossa.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,364-365, 1984</ref> Meksikolaiset tekivät sitkeää vastarintaa uutta keisariaan ja ranskalaisia vastaan.
Rivi 138 ⟶ 134:
Ranskassa heräsi pelko, että se joutuu nyt Preussin ja preussilaismielisen Espanjan saartamaksi. Se halusi kaikin tavoin estää tilanteen syntymisen.<ref>Grimberg,C.:, Kansojen historia, osa 19, 373,1984</ref> Preussi oli ottanut salaisesti yhteyttä Ison-Britannian hallitukseen, jotta se ei puuttuisi tilanteeseen. Tätä salaista diplomatiaa auttoi hallitsijahuoneiden läheinen sukulaisuussuhde.<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot,325,1961</ref> Monimutkaisten juonittelujen ja Ranskan taitamattoman diplomatian johdosta tilanne kärjistyi kesäkuussa 1870 sodan partaalle.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,374,1984</ref>
Toinen heinäkuuta vuonna 1870 Ranskan hallitus sai tiedon, että Hohenzollernin prinssi Kaarle oli valittu sittenkin Espanjan kuninkaaksi. Ranskan ulkoministeri piti puheen, että
Vaimonsa tuella keisari teki nyt kohtalokkaan virheensä. Hän päätti läksyttää Preussin kuningasta ja pyysi tätä vakuuttamaan, että ei tue enää ketään Espanjan valtaistuimelle. Ranskan lähettiläs ojensi keisarin sähkösanoman Preussin kuninkaalle [[Vilhelm I
Keisari päätti seurata armeijaansa taistelukentälle. Tämän hän teki vastoin sukulaistensa ja lääkärinsä toivetta. Lääkäri oli todennut keisarin niin sairaaksi, että tämä ei kestäisi sodan rasituksia. Käytyään messussa ja varmistettuaan, että poika on turvassa, hän lähti seuraamaan armeijaansa. Siviiliasiat hän jätti puolisonsa hoidettaviksi.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 334-337,1961</ref>
Ranskalaisten isänmaallisesta innosta ei ollut mitään hyötyä sodassa joka epäonnistui jo liikekannallepanossa. Kaavaillun 500 000 miehen sijaan joukkoihin saatiin vain 250 000 miestä. [[Saarbrücken]]issä saavutettiin pientä menestystä, mutta ylimielisesti kaavailtu
Taistelukentällä keisarista ei ollut ollut armeijalleen juuri mitään hyötyä, vaan melkein päin vastoin. Hänellä oli mukanaan hovivirkamiehiä ja keittiömestareita hopeakattiloineen ja shamppanjapulloineen. Sairastelu esti sodanjohdon.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,s.385,1984</ref> [[Sedanin taistelu]]ssa hän osoitti henkilökohtaista rohkeutta kulkemalla sotilaiden mukana saksalaisten pommituksessa vaarantaen oman elämänsä.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia osa 19,385</ref>
Tieto antautumisesta tuli pian myös Pariisiin. Eugénie purskahti itkuun ja totesi että
Napoleon III oli viety sotavankeuteen [[Kassel]]in lähistölle [[Wilhemshöhe]]n linnaan, missä keisarin aiemmin ylenkatsoma Bismarck toimi eräänlaisena yhdistettynä vanginvartijana sekä seuranpitäjänä. Vankeutta kesti seuraavaan vuoteen, jolloin Ranska ja Saksa tekivät rauhansopimuksen. Luettuaan sanolehdistä rauhanehdoista entinen keisari tuumi, että ankara rauhansopimus on
==Maanpakolainen==
Rivi 160 ⟶ 155:
Suurimman osan tuloistaan entinen keisaripari sai myymällä Eugénien koruja sekä laittamalla myyntiin entisen keisarin kiinteistöjä. Iloa vanhenevan pariskunnan elämään toi Eugen-pojan menestys opinnoissan. Elämänsä lopulla entistä keisaria piinasivat kovat kivut, joita sen ajan lääketiede ei voinut helpottaa. Napoleon III kuoli 9. tammikuuta 1873.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961 345-353</ref>
Napoleon III poika Eugene liittyi Ison-
==Yksityishenkilö==
Yksityishenkilönä Ludvig Napoleonia pidettiin avuliaana, hyväsydämisenä, herkkätunteisena ja melankolisena. Häntä pidettiin myös älykkäänä ja haaveiluun taipuvaisena. Itse asiassa koko nuoruutensa hän haaveili tulevaisuudestaan Ranskan hallitsijana ja kertoi siitä kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 208,1984</ref> Opiskelu kiinnosti häntä läpi koko elämänsä ja keisarina ollessaan piti sitä rentoututumiskeinona hallitustoimista. Häntä kiinnostivat erityisesti historia, politiikka, sotilasasiat ja mekaniikka.<ref>Bury, J.P.T.: Napoleon III, 4-5,1968</ref>
Vanhemmiten Louis Napoleonia vaivasi eräänlainen tylsyys ja hallitustoimia vaikeutti halu käydä käsiksi todellisiin ongelmiin. Tällöin kasvoi hänen puolisonsa Eugénien osuus valtakunnan politiikan suuntaviivoissa ja asioden hoitamisessa.<ref>Grimberg,K.:Kansakuntien historia,osa 19,232,1984</ref> Tavattuaan keisarin Pariisin maailmannäyttelyssä 1855 Otto von Bismarck kuvaili hänen olevan
Keisarina ollessaan Napoleon III jakoi ihmisten mielipiteitä: konservatiiveille hän oli tavoiltaan liian rahvaanomainen ja mielipiteiltään liian vasemmistolainen. Sosialistit puolestaan pitivät häntä liian populistisena.<ref>''[[Aamulehti]] 3.6.2010 - Pekka Masonen: Liian kiltti diktaattoriksi'' s.2</ref> Keisaria itseään vaivasi lapsellinen luulo siitä, että johtaja joka on kaapannut valtansa verisesti saavuttaisi kaikkien kunnioituksen ja rakkauden. Lisäksi hän uskoi voivansa yhdistää suurkapitalistien edut ja sosialismin. Hän puhui jatkuvasti köyhyyden poistamisesta, mutta työläiset menettivät uskonsa keisarin puheisiin.<ref>Grimberg,C.:Kansakuntien historia, osa 19,271-272,1984</ref>
Rivi 171 ⟶ 166:
Napoleon III jäi historiaan myös naistenmiehenä. Hän tosin itse väitti vain antautuneensa naisten hyökkäyksille. Hänen naissuhteensa eivät olleet vain pikku juttuja, vaan ne vaikuttivat myös hallitustoimiin ja keisarin maineeseen ympäri Eurooppaa. Louis Napoleon on yhdistetty ainakin seuraviin naisiin:
* Mathilde Bonaparte, serkku
* Maria Anna Schiess von Allensbach. Suhteesta syntyi poika Bonaventur Karrer
* Alexandrine Éléanore Vergot, Hamin vankilalinnoituksen pyykkäri. Suhteesta syntyivät pojat Alexandre Louis Eugéne ja Louis Ernest Alexandre
* Elisa Rachel Felix,
* Harriet Howard, Louis Napoleonin merkittävä taloudellinen tukija
* Virginia Oldoni, Castiglionin kreivitär, valokuvaaja ja Italian hallituksen Ranskaan lähettämä vakooja
* Marie-Anna Waleska, todennäköisesti, ei varmennetusti, keisarin rakastajatar
* Justine Marie La Boeuf, alias Marguerite Bellanger, akrobaatti ja näyttelijätär
* Kreivitär Louise de Mercy-Argententau. Suhde oli luultavasti täysin platoninen. Kirjoitti teoksen
<gallery>
File:Portrait of Mlle Rachel by William Etty YORAG 988.jpg|Näyttelijätär Elisa Rachel Felix (1823–58).
| |||