Ero sivun ”Klassinen liberalismi” versioiden välillä

5 679 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
Lisäsin tekstiä ja lähteitä
(Lisätty linkkejä; muokkasin lauserakenteita)
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisovelluksesta 
(Lisäsin tekstiä ja lähteitä)
Liberalismi saattaa Harisalon ja Miettisen (1997) mukaan olla aatesuunta jota on kritisoitu enemmän kuin yritetty ymmärtää, ja se saattaa heidän mukaansa olla yksi väärinymmärretyimmistä ajattelutavoista [[Yhteiskuntatiede|yhteiskuntatieteissä]] ja [[Politiikka|politiikassa]].<ref name=":0" /> Vastoin yleistä käsitystä liberalismi on kirjoittajien mukaan vakavasti otettava älyllinen suuntaus, joka on kestänyt ajan paineet 1700-luvulta alkaen ja kyennyt uudistumaan olosuhteiden muuttuessa.<ref name=":0" /> Liberalismin ihmiskuva on positiivinen ja se uskoo ihmisten voivan elää haluamallaan tavalla ja pystyvän ratkaisemaan yhteiskunnalliset ongelmat. Liberalismi ei kuulu niiden aatesuuntien joukkoon, jotka pyrkivät peräänkuuluttamaan luopumisen ja kurjuuden välttämättömyyttä, tai pakottavat [[Individualismi|yksilöitä]] alistumaan kulloinkin vallankahvassa olevan [[Kollektivismi|kollektiivin]] tahtoon, eikä liberalismi pyri pelottelemaan ihmisiä esimerkiksi [[Luonto|luonnon]] kostolla.<ref name=":0" /> Tuomiopäivän profetioiden ja tulevien vaikeuksien avulla pelottelun sijaan liberalismi tarjoaa vaihtoehdon, josta ihmiset voivat vakuuttua [[Logiikka|loogisen ajattelunsa]] avulla. Liberalismin ymmärtäminen ja omaksuminen edellyttää [[Rationaalisuus|järkevää ajattelua]], harkittua mielikuvitusta, [[Arvostelu|kriittistä pohdintaa]] ja vankkaa epäilyä. Se asettaa [[Tieteellinen menetelmä|tieteellisen diskurssin]] arkiajattelun, [[Ryhmäajattelu|ryhmäajattelun]] ja tavanomaisen poliittisen mielipiteenvaihdon edelle. Nämä ominaisuudet edesauttavat ihmisiä suhtautumaan kriittisesti erilaisten [[Utopia|yhteiskunnallisten utopioiden]] houkutuksiin, jotka lupaavat ihmisille enemmän mitä pystyvät lopulta tarjoamaan.
 
Liberalismin tavoite on laajentaa ihmisten vapauksia, vapaaehtoisuuden maksimointi ja julkisen pakon minimointi. Liberalismi suhtautuu kielteisesti uusien [[Laki|lakien]] säätämiseen ja poliittisten ohjelmien käynnistämiseen, sillä liberalistien mukaan poliittiset ohjelmat muuttuvat miltei aina vapauden keinotekoisiksi rajoitteiksi.<ref name=":0" /> Lähtökohtaisesti liberalismi hyväksyy lait, jotka kohtelevat kaikkia ihmisiä [[Tasa-arvo|tasa-arvoisesti]], mutta fyysisille esteille liberalismi ei voi mitään. Huonosta laulajasta ei tule oopperatähteä, eikä lyhyestä ja huonosta koripalloilijasta tule NBA-tason tähteä, eikä liberalismi halua että [[valtio]] alkaa lainsäädännöllä keinotekoisesti puuttumaan ihmisten erilaisiin olosuhteisiin ja tasapäistämään heitä.<ref name=":0" /> Liberalismia kiinnostavat nimenomaan sellaiset vapauden rajoitukset, jotka ovat ihmisten itse aiheuttamia ja joihin siksi on mielekästä puuttua. Tätä kriteeristöä vasten liberalismialiberalismi kiinnostaatarjoaa viitekehyksen jolla arvioida vallitsevia yhteiskunnallisia olosuhteita, varsinkin sesitä miten hyvin tai huonosti [[Yrittäjyys|yrittämisen vapaus]] toimii yhteiskunnassa, minkälaiset [[Perustuslaki|perustuslailliset järjestelyt]] rajoittavat vallan [[Korruptio|korruptoitumista]] ja kuinka vapaata on [[Markkinatalous|markkinoiden toiminta]] hintamekanismin ja muiden rajoitusten (tullit, tariffit, ulkomaankaupan sääntely EU:n ulkopuolelle) osalta.
 
Klassisen liberalismin synty liittyy [[Teollinen vallankumous|teolliseen vallankumoukseen]] ja [[kapitalismi]]n nousuun. Hayekin ohella myös toista itävaltalaista taloustieteilijää, [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesia]], voidaan pitää klassisen liberalismin merkittävänä puolestapuhujana. Misesin mukaan esikapitalistisella aikakaudella ei ollut markkinoita, vaan kartanot ja tilat tuottivat [[hyödyke|hyödykkeitä]] myynnin sijaan pääosin omaan käyttöönsä, ja valtio takasi yrityksille [[monopoli|monopoliaseman]].<ref name=":0" /><ref name=":3">{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=Liberalism: In the Classical Tradition|Vuosi=1985|Sivu=|Selite=Saksankielinen alkuperäisteos vuodelta 1927, käännetty englanniksi Ralph Raicon toimesta vuonna 1985|Julkaisupaikka=Irvington, NY|Julkaisija=The Foundation for Economic Education|www=https://www.mises.org/library/liberalism-classical-tradition}}</ref> Tälle aikakaudelle olikin tunnusomaista [[Kilpailu (taloustiede)|kilpailun]] kieltäminen. Klassisen liberalismin vaikutus on ollut niin laaja-alaista, että suurin osa [[länsimaat|länsimaista]] katsotaan nykyään liberaalidemokratioiksi, vaikka vastoin klassisen liberalismin ihannetta "liberaaleina" itseään pitävissä valtioissa [[julkinen sektori|julkisen talouden]] osuus kansantaloudessa on kasvanut lähes poikkeuksetta jatkuvasti.<ref name=":0" /> Alunperin liberalismin klassinen aatesuunta tarjosikin tilaisuuden tarkastella [[valtio]]n järkevää roolia, sen kohtuullista kokoa ja tarkasti rajattuja tehtäviä yhteiskunnassa uudelleen. [[Ludwig von Mises]] luonnehti klassista liberalismia seuraavalla tavalla:<blockquote>"Liberalismi ei ole poliittinen oppi, johon puolueet voisivat saada yksinoikeuden. Se ei ole uskonto, koska siihen ei liity mitään mystistä. Se ei ole maailmankuva, koska sen tavoitteena ei ole ylittää ihmisen järkeä eikä tietoisuutta. Se ei ole erityisintressi, koska se ei tavoittele mitään, mitä ei voitaisi antaa samalla kaikille muille. Liberalismi on oppi ihmisten keskinäisistä suhteista todellisessa yhteiskunnassa. Se ei lupaa mitään, mitä ei saataisi aikaan yhteiskunnassa. Se yrittää antaa ihmisille vain yhden asian, aineellisen hyvinvoinnin rauhanomaisena ja häiriöttömänä prosessina ja poistaa kipua ja kärsimystä aiheuttavat ulkoiset tekijät siinä määrin kun se on mahdollista yhteiskunnallisille instituutioille." </blockquote><blockquote>- Ludwig von Mises (1927)<ref name=":3" /></blockquote>
 
== Aatehistoriaa ja ajattelijoita ==
 
Historiallisesti tarkasteltuna voidaan sanoa, että tietyt liberalismin keskeisistä pääpiirteistä ja periaatteista juontavat juurensa [[Antiikin Kreikka|antiikin Kreikan]] poliittisiin innovaatioihin. Roomalaisen sanonnan ''"liberta - santissima liberta"'' mukaan ihmisen toivotuin lahja on tasavaltainen hallinto.<ref name=":0" /> Lisäksi roomalaiset suhtautuivat myönteisesti yksityisomistukseen ja olivat luonteeltaan hyvin individualistisia. Isonomian periaatetta voidaan pitää yhtenä antiikin Kreikan merkittävimmistä innovaatioista, sillä se loi pohjan länsimaiselle [[Demokratia|demokratialle]]. Se on oppi kansalaisten tasa-arvosta lain edessä. [[Stoalaisuus|Stoalaisten filosofien]] myötä nämä opit juurtuivat myös aikakauden yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun. Isonomian periaate tarkoittaa sitä, että lainsäätäjien tulisi saattaa voimaan ainoastaan sellaisia lakeja, jotka kohtelevat kaikkia kansalaisia [[Tasa-arvo lain edessä|tasa-arvoisesti lain edessä]] eli samalla tavalla ilman erityisoikeuksia. Liberalistisen aatesuunnan edistäjiksi Rooman valtakunnassa katsotaan [[Cicero|Marcus Cicero]], [[Livius|Titus Livius]] ja [[Marcus Aurelius]]. Tästä kaikesta huolimatta [[Antiikki|antiikin aikaiset]] liberalistiset periaatteet olivat vielä varsin hauraita ja mielivaltaista hallitusvaltaa tavoittelevien itsevaltiaiden taivuttamia.
 
Samalla kun [[teollinen vallankumous]] oli alkamassa 1700-luvun [[Yhdistynyt kuningaskunta|Isossa-Britanniassa]], nousivat ensimmäiset [[liberalismi]]n näkemykset. Ensimmäinen liberaalinen filosofi oli [[John Locke]], joka puolusti [[Uskonnonvapaus|uskonnonvapautta]] tärkeässä teoksessaan ''[[A Letter Concerning Toleration]]'' (1689). Kuitenkaan hän ei ulottanut uskonnonvapaudesta esittämäänsä näkemystä [[Katolinen kirkko|katolisiin]] ja [[Ateismi|ateisteihin]] saakka. Locke toi esille käsitteen ”luonnolliset oikeudet”, jotka hän yksilöi: ”henki, vapaus ja omaisuus”. [[Luonnonoikeus]]teoria oli nykyaikaisen [[ihmisoikeus]]käsityksen edeltäjä. Lockelle omaisuus oli tärkeämpi luonnollinen oikeus kuin oikeus osallistua yhteiseen päätöksentekoon: hän ei antanut varauksetonta hyväksyntäänsä [[demokratia]]n käytölle hallitsemisessa, sillä hän pelkäsi, että ”[[enemmistön tyrannia]]” eväisi ihmisiltä heidän oikeuksiaan omaisuuteen. Tästäkin huolimatta luonnollisten oikeuksien ajatus oli aatteellisesti avainasemassa [[Amerikan vallankumous|Amerikan vallankumoukselle]] ja [[Ranskan vallankumous|Ranskan vallankumoukselle]], vaikka ne ainakin jossakin määrin kasvattivat kansanvaltaa ja nostivat uuteen asemaan kansan enemmistön vallankäytön.{{Lähde|teksti=}}
Liberalistisen aatesuunnan yleistyessä valtiolta kiellettiin oikeus puuttua [[Kansainvälinen kauppa|vientiin ja tuontiin]], ihmiset alkoivat vapautua [[Sääty|säätylaitoksen]] [[Papisto|papistolle]] ja [[Aateli|aatelistolle]] myönnetyistä [[Erioikeus|privilegioista]] ja muista rajoitteista. Liberalismi kannusti hallitusta antamaan ihmisille vapauden joko tehdä työtä itse tai tarjota taitojaan yrityksille tuotannollisiin tarkoituksiin ilman pakkotyötä. Vapaamman [[Markkinatalous|markkinatalouden]] ja liberalismin ansiosta poliittisen ja taloudellisen elämän vallan keskittyneisyys alkoi hiljalleen murtua.<ref name=":0" /> Vanhat menestyksen osatekijät kuten [[Sääty|synnyinsääty]], [[Sukulainen|sukunimi tai sukulaissuhteet]] ja perityt ominaisuudet menettivät tehonsa, ja ihmiset olivat vapaita nousemaan köyhyydestä vauraampaan elintasoon ja kilpailemaan markkinoilla paremmuudestaan omien oivalluksiensa ja kädentaitojensa avulla.<ref name=":0" /> Hiljalleen yhteiskunta alkoi järjestyä uudelleen markkinoilla. Privilegiot ja valtion suomat monopoliasemat eivät enää taanneetkaan poliittiselle, taloudelliselle ja uskonnolliselle [[Eliitti|eliitille]] vaurautta, vaan sen säilyttämiseksi heidän oli mentävä [[Markkinat (taloustiede)|markkinoille]] kilpailemaan kuluttajien suosiosta muiden tavoin.<ref name=":0" /> Markkinoiden vapaus ja liberalismi edesauttoivat ihmisiä, jotka aiemmin kuuluivat osattomien suureen enemmistöön, nousemaan köyhyydestä vaurauteen.
 
Huolimatta vapaamman markkinatalouden suunnattomista ihmiskunnalle suomistaan edistysaskelista, kuten omistuksen keskittyneisyyden ja köyhyyden vähenemisestä, [[Kapitalismi|kapitalismia]] on talousjärjestelmänä arvosteltu voimakkaasti. [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesin]] mukaan on erityisen tärkeää ymmärtää, miksi tietyt ihmiset kokevat kapitalismin niin vastenmielisenä järjestelmänä, sillä tästä tunteesta ei Misesin mukaan voida niinkään syyttää ihmismassoja eikä työntekijöitä, vaan saavutettuun etuasemaan tottuneita [[Aristokratia|aristokraatteja]], jolta liberalismin, markkinatalouden ja kapitalismin nousu riisti privilegiot ja valtion myöntämät monopoliasemat.<ref name=":0" /> MahtisukujenMisesin kartanonomistajatmukaan jayksi monopoliyrittäjätsyy syyttivätkinsiihen kapitalismiamiksi siitä,ihmiset etteieivät seusko palvellutliberalismiin enääon heidänse saavutettujamiten etujaan,[[Karl Marx]] ja ettämarxilaisuus uudetyleistivät yrittäjätvirheellisen tarjosivatkäsityksen työntekijöillesiitä parempaaettä palkkaaliberalistisille minkäperiaatteille vuoksirakentuva heidänyhteiskunta olijohtaisi vaikeaväistämättä pitääihmisten työntekijöitäenemmistön palveluksessaanköyhtymiseen avoimemmillaja epäinhimilliseen työmarkkinoillaorjuuttamiseen.<ref name=":5" /> Sen sijaan Karl Marxin omien käsitysten mukaan [[1900-lukusosialismi]] [[Kommunismi|1900-luvunkommunismin]] ihmistenesivaiheena elintasoon oliainoa alhainen,keino olosuhteet ja johtaminenratkaista [[TehdasKapitalismi|tehtaissakapitalismin]] useinongelmat, hirvittävääja Marx koki liberalismin yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttajana ja yritti tarjota siihen ratkaisuja. Harisalo ja Miettinen (1997) toteavat kirjassaan, asunnotettä surkeitayhä edelleen on olemassa ihmisiä, jotka uskovat vankasti siihen että liberalismi vapaine markkinoineen tekee väistämättä ihmisistä köyhiä, alistaa työntekijöitä ja kaupungitsallii likaisiaheikkojen luhistumisen.<ref name=":0" /> Ludwig von Misesin mukaan nämä harhaiset mielikuvat "kapitalismin kahlitsemattomuudesta" ja siitä seuraavasta oletetusta markkinatalouden "julmuudesta" edesauttavat valtion palkka- ja hintasääntelyä sekä muiden haitallisten [[SlummiInterventio|slummejainterventioiden]], muttapoliittisen liberalismihyväksynnän eikäsaavuttamista.<ref kapitalisminname=":5" nousu/> itsessäänSosialismia aiheuttanutyhteiskuntajärjestelmänä näitäja olosuhteitaKarl Marxin filosofiaa kritisoivassa massiivisessa teoksessaan Mises pyrki osoittamaan miten sosialismi on sekä teoriassa että käytännössä kelvoton aatesuunta, jota on mahdotonta korjata "oikealla sosialismilla".<ref name=":06" /> NämäLudwig järkyttävätvon olosuhteetMisesin olivatmukaan jäännekaikista esikapitalistisentiedossa aikakaudenolevista vanhentuneistatalous- käytännöistä,ja jotkayhteiskuntajärjestelmistä olivatkapitalismi muovautuneeton aikojenainoa saatossatoimiva ennenja varteenotettava vaihtoehto, koska se hyväksyy [[MarkkinatalousYrittäjyys|markkinoitayrittäjyyden]] ja, [[KapitalismiOmistusoikeus|kapitalisminyksityisomistuksen]] nousuaja vapaan hintajärjestelmän.
 
Liberalistisen viitekehyksen yleistyessä teollisen vallankumouksen aikoihin mahtisukujen kartanonomistajat ja monopoliyrittäjät syyttivätkin kapitalismia siitä, ettei se palvellut enää heidän saavutettuja etujaan, ja että uudet yrittäjät tarjosivat työntekijöille parempaa palkkaa minkä vuoksi heidän oli vaikea pitää työntekijöitä palveluksessaan avoimemmilla työmarkkinoilla. [[1900-luku|1900-luvun]] ihmisten elintaso oli alhainen, olosuhteet ja johtaminen [[Tehdas|tehtaissa]] usein hirvittävää, asunnot surkeita ja kaupungit likaisia [[Slummi|slummeja]], mutta liberalismi eikä kapitalismin nousu itsessään aiheuttanut näitä olosuhteita.<ref name=":0" /> Nämä järkyttävät olosuhteet olivat jäänne esikapitalistisen aikakauden vanhentuneista käytännöistä, jotka olivat muovautuneet aikojen saatossa ennen [[Markkinatalous|markkinoita]] ja [[Kapitalismi|kapitalismin]] nousua. Liberalismi kerryttikin aatesuuntana poliittista kannatusta kehittymättömissä yhteiskunnissa juurtuen etenkin mielivaltaisesti hallittuihin, köyhiin ja kurjiin maihin. Liberalismin edistysaskeleet olivat vaiheittaisia: [[aliravitsemus]] ja [[nälänhätä]] väheni, [[lapsikuolleisuus]] laski, ihmisten [[lukutaito]] karttui, [[taikausko]] ja tietämättömyys väheni. Aineellinen edistys ja markkinatalouden kehitys läntisessä Euroopassa 1700-luvun lopulta 1800-luvun loppuun ei liberalistien mukaan selity englantilaisten tai amerikkalaisten luonteenpiirteillä tai erinomaisuudella, vaan ajan myötä hitaasti ja vaiheittain kumuloituneella liberalistisella viitekehyksellä. Vaikka liberalistinen viitekehys oli vielä tuohonkin aikaan verrattain kaukana liberaalien teoreettisista maksimeista ja muista yhteiskuntapoliittisista tavoitteista, niin aatesuunnalle tärkeintä ei ole täydellisyyteen yltäminen vaan liberalistisen viitekehyksen jatkuva tavoittelu ja vapauden periaatteiden puolustaminen hallituksen autoritäärisiä muutosvaatimuksia vastaan.<ref name=":0" /> Klassinen liberalismi ei vaatinut luopumista valtiosta, vaan ainoastaan muutosta siihen mitä tehtäviä sille kuuluu ja miten ihmiset käyttävät valtiovaltaa.
 
Liberalismin historiallinen kehitys jaetaan yleensä karkeasti ottaen kahteen leiriin: ''skottilaisen valistuksen'' piiriin ja ''mannermaiseen liberalismiin''.<ref name=":0" /> Liberalismia on mahdotonta ymmärtää tuntematta sen kahta leiriä, jotka eroavat yhtäläisyyksien ohella merkittävästi toisistaan. Klassista liberalismia kutsutaan usein myös [[Skotlantilainen valistus|skottilaiseksi valistukseksi]], sillä sen johtavat ajattelivat - [[David Hume]], [[Adam Ferguson]] ja [[Adam Smith]] - työskentelivät [[Skotlanti|Skotlannin]] yliopistoissa 1700-luvulla.<ref name=":0" /> Sen sijaan mannermaista liberalismia kutsutaan usein myös [[Valistus#Ranska|ranskalaiseksi valistukseksi]], sillä sen henkiset juuret ovat Skotlannin sijaan läntisen Euroopan mantereella, ja koska huomattava osa tämän leirin ajattelijoista oli ranskalaisia: [[René Descartes]], [[Jean-Jacques Rousseau]], [[Voltaire]], [[Anne Robert Jacques Turgot|Turgot]], Concordet ja [[Montesquieu]].<ref name=":0" />
 
=== Skottilainen valistus ===
On hyvä huomata, että historiallisesti tarkasteltuna liberalismin klassinen traditio on vanhempaa perua kuin itse liberalismin käsite.<ref name=":0" /> Alunperin liberalismi tarjosikin perustan arvioida valtion alati kasvavaa roolia yhteiskunnassa uudelleen. Sen mukaan valtiovallan mielivaltainen toiminta, [[Erioikeus|privilegiot]] eli erityisoikeudet ja [[Monopoli|monopolit]] selittivät suuren osan yhteiskuntien taloudellisista, sosiaalisista, poliittisista ja moraalisista ongelmista.<ref name=":0" /> Klassisen liberalismin tunnetuin taloustieteilijä on ollut skottilainen moraalifilosofi [[Adam Smith]] (1723–1790), joka ajoi suurin piirtein ''[[laissez-faire]]'' -opin asiaa eli vähintä mahdollista hallituksen sekaantumista [[talouselämän]] toimintaan. ''Laissez faire'' -iskulauseella liberalistit tarkoittivat etenkin kiireellistä luopumista mielivaltaisesta hallituksen vallasta, eivätkä sitä että he vaatisivat ihmisille vapautta toimia yksinomaan oman mielensä mukaan täysin muista piittaamatta.<ref name=":0" /> ''Laissez faire'' -periaatteella skottilaisen valistushengen liberalistit tarkoittivat ainoastaan sitä, ettei [[valtio]] saanut puuttua mielivaltaisesti yksilöiden omaehtoisiin valintoihin markkinoilla.<ref name=":0" /> Adam Smith kehitti motivaatioteorian, joka pyrki sovittamaan inhimillisen omaneduntavoittelun sääntelemättömään yhteiskunnalliseen järjestyksen (pääasiassa teoksessa ''[[Moraalitunteiden teoria]]'' (1759)). Hänen kiistatta kuuluisin teoksensa ''[[Kansojen varallisuus]]'' (1776) pyrki selittämään, kuinka sääntelemättömät markkinat luonnollista kautta ohjaisivat itse itseään aggregoitujen yksilöllisten päätösten muodostaman ”[[näkymätön käsi|näkymättömän käden]]” voimasta. Adam Smithille oman edun tavoittelu oli laaja käsite, joka kattoi sekä "alhaiset" että "ylevät" asiat. Alhaisina hän piti [[Hedonismi|hedonismia]], heikkojen alistamista, osattomien vähättelyä ja tavoitteiden tyydyttämistä seurauksista piittaamatta. Sen sijaan ylevää oman edun tavoittelua Smithin mukaan oli kunniantunto, pyyteetön auttaminen, rehellisyys ja sanansa pitäminen, huolenpito itsestä ja omaisista sekä yhteisten arvojen ja pelisääntöjen noudattaminen.<ref name=":0" /> On siis virheellistä ajatella Adam Smithin muotoilemaa oman edun tavoittelun käsitettä pelkästään negatiivisena asiana. Smith ei kuitenkaan ulottanut elinkeinovapautta [[Osakeyhtiö|osakeyhtiöihin]], koska hänen näkemyksensä mukaan niiden johtajat käyttävät toisten ihmisten rahoja ja tekevät siksi sijoituksia kohteisiin, joita he pitävät liian riskialtteina oman rahan sijoittamiseen. Hänen mielestä [[valtio]]n tulisi hoitaa kaikki ne tehtävät, jotka ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia, mutta yksityisille toimijoille kannattamattomia. <ref>Saastamoinen, K. (2011) Adam Smith ja näkymätön käsi, teoksessa Talous ja yhteiskuntateoria 1 (toim. Heiskala & Virtanen) </ref>
 
Klassisen liberalismin mukaan ihmisen [[järki]] ei yksinkertaisesti riitä ratkaisemaan sitä mihin suuntaan yhteiskunnan kehitystä olisi ohjattava, vaan järjen sijaan klassinen liberalismi luottaa asteittain kumuloituvaan työnjaon [[Spontaani järjestys|spontaaniin prosessiin]] ja hajautettuun vapaaseen markkinatalouteen, jossa taloudelliset toimijat tavoittelevat kaikki omaa etuaan, mutta hyödyttävät samalla myös muita kuitenkaan tähän tietoisesti pyrkimättä tai suunnittelematta.<ref name=":0" /><ref name=":4">{{Kirjaviite|Tekijä=Raico, Ralph|Nimeke=Classical Liberalism and the Austrian School|Vuosi=2012|Sivu=38|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig von Mises Institute|Tunniste=792741380|Isbn=9781610160032|www=https://www.worldcat.org/oclc/792741380}}</ref> Klassiset liberalistit eivät usko valtiovallan voivan tarjota yksilöille ylhäältä annetun [[Moraali|moraalin]] ja [[Arvo|arvot]], vaan ne ovat ihmisten henkilökohtaisten valintojen tahattomia tai ennakoimattomia seurauksia.<ref name=":0" /> Monet ihmisten hyvinvoinnin kannalta olennaiset instituutiot kuten [[raha]], [[yksityisomaisuus]], [[Markkinat (taloustiede)|markkinat]] ja [[valtio]] ovat syntyneet ja kehittyneet täysin [[Spontaani järjestys|spontaanisti]] yksilöiden omaehtoisten valintojen kumuloituneena seurauksena, eikä niitä kannata klassisten liberalistien mukaan ohjata "ylhäältä käsin" kuten sosialistisessa [[suunnitelmatalous|suunnitelmataloudessa]].<ref name=":0" /><ref name=":4" /> Tämän vuoksi ihmiset eivät voi liberalistien mukaan nousta tietoineen ja taitoineen yhteiskunnallisen järjestyksen ulkopuolelle ja ryhtyä ohjailemaan rationaalisena voimana yhteiskunnan kehitystä oman mielensä mukaan "kokonaisuuden parhaaksi".<ref name=":0" /> Ne ihmiset jotka tätä yrittävät aiheuttavat väistämättä muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle kokonaisuudessaan enemmän harmia kuin hyötyä. Klassinen liberalismi näkee, että ihmiset ovat tiedoiltaan rajallisia, taidoiltaan puutteellisia ja ominaisuuksiltaan vajavaisia. Siksi yksilön tulisi saada tehdä niitä asioita, jotka hän parhaiten osaa tai jota hän pitää itselleen ja lähipiirilleen tarpeellisina, eli noudattaa omaa etuaan. Itseriittoinen yksilö ei kuitenkaan ole klassisen liberalismin hyväksymä näkemys, eikä aatesuunta hyväksy muista piittaamatonta individualismia. Klassisen liberalismin mukaan taloudellinen toimija voi yksilöityä terveesti ainoastaan suhteessa toisiin ihmisiin.<ref name=":0" /> Markkinamekanismissa pärjätäkseen yksilöt eivät voi tavoitella omaa etuaan niin sanotusti "tyhjiössä", vaan suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen muihin toimijoihin. Hajautettu vapaa markkinatalous voidaankin nähdä itse itseään korjaavana järjestelmänä, jossa yhteistyön, kilpailun ja vuorovaikutuksen seurauksena taloudelliset toimijat hyödyttävät yhteiskuntaa kokonaisuudessaan tavoittelemalla omaa etuaan.<ref name=":0" /> Kuten [[Ludwig von Mises]] on todennut, esikapitalistisella aikakaudella ei ollut markkinoita, vaan kaikki pitivät huolen ainoastaan itsestään ja lähiomaisistaan. [[Markkinat (taloustiede)|Markkinat]] ovat yhteistyön ja vuorovaikutuksen muoto, joka olisi mahdoton, jos ihmiset yksilöityisivät ainoastaan itseensä ja käyttäytyisivät muista piittaamatta. Ihminen joka kasvattaa ruokaa sekä omaan että muiden käyttöön menestyy markkinoilla. Yksikään ihminen ei tule toimeen ilman toisten apua.
 
''Skottilainen liberalismi'' (eli liberalismin alkuperäinen "klassinen" aatesuunta) vastustaa autokraattista [[Itsevaltius|absolutismia]] ja yhteiskunnallisen vallan keskittämistä, suhtautuen dogmaattisen kielteisesti valtiojohtoisuuteen. Varoittavana esimerkkinä skottilainen liberalismi pitää mielivaltaisia, helposti [[korruptio|korruptoituvia]] ja [[opportunismi|opportunistisia]] valtiollisia johtajia ja hallituksia.<ref name=":0" /> [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesin]] mukaan kaikkien [[Totalitarismi|totalitaaristen ideologioiden]] taustalla on lähes poikkeuksetta sama väärä kuvitelma siitä, että vallankahvassa olevat johtajat olisivat "jumalallisia yli-ihmisiä" jotka suuressa viisaudessaan tietäisivät paremmin kuin muut miten yhteiskuntaa tulisi johtaa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=Omnipotent Government - The Rise of the Total State and Total War|Vuosi=1944|Sivu=6|Julkaisija=Yale University Press}}</ref> Skottilaisen liberalismin mukaan kansalaiset voivat odottaa hallitukselta vain hyvin vähän, ja heidän tulisikin ensisijaisesti ponnistella markkinoilla hyvinvointiaan kasvattaakseen, eikä pyrkiä toteuttamaan tätä tavoitetta (hyvinvointia) ensisijaisesti poliittisen prosessin avulla.<ref name=":0" />
Mannermaista liberalismia kutsutaan usein myös ''ranskalaiseksi valistukseksi''. Ranskassa liberalismin juuret olivat 1700-luvun [[Valistus|valistusajan]] filosofiassa, joka painotti [[Sananvapaus|sananvapautta]] ja kyseenalaisti hallitsijan, aatelin ja kirkon vallankäytön eli ''[[Ancien régime]]n''. Ranskan vallankumousta vuosisadan lopussa pidetäänkin liberaalina vallankumouksena, vaikka sen seuraukset myöhemmin johtivatkin väliaikaisesti takaisin [[Itsevaltius|yksinvaltaan]].{{Lähde|teksti=}} Ranskalaisten valloitusten myötä liberaalit ajatussuunnat levisivät kaikkialle manner-Eurooppaan, millä tulikin olemaan tärkeä rooli vuoden 1848 tapahtumissa.{{Selvennä}} Vaikka mannermainen liberalismi tunnustaakin yksilön, niin sille on kuitenkin tunnusomaista, että yksilö nähdään ensisijaisesti kollektiivin osana ja että yksilön tulee toimia nimenomaan yhdessä yhteisön kanssa. Tämä oli [[Friedrich von Hayek|Friedrich Hayekin]] mukaan suurin eroavaisuus, missä ranskalaisen valistuksenajan henki eroaa klassisesta liberalismista, sillä se hyväksyy [[Kollektivismi|kollektivismin]]. Hayekin mukaan juuri tämän vuoksi mannermainen liberalismi korostaa niin voimakkaasti juuri [[politiikka]]a keinona ratkoa ihmisten ja yhteiskunnan ongelmia. Tässä asiassa mannermainen liberalismi eroaa merkittävästi klassisesta liberalismista, jossa [[demokratia]] nähdään ensisijaisesti keinona suojella kansalaisia valtiovallalta ja sen hallitsijoiden pyrkimyksiltä.<ref name=":0" /> Ranskalainen valistus korostaa ihmisten välistä luonnollista tasa-arvoa, ja tämän vuoksi se sallii valtion tasoittavan ihmisiä erottavia tekijöitä ja olosuhteita.<ref name=":0" /> Mannermaisen liberalismin voidaankin sanoa korostavan ennemminkin [[Tasa-arvo|tasa-arvoa]], kuin itse vapautta.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=Liberalism|Vuosi=1927|Sivu=38|Selite=Englanninkielinen käännös: Ralph Raico|Julkaisupaikka=Auburn, Alabama|Julkaisija=Mises Institute}}</ref> Syvä ero klassiseen liberalismiin on periaatteellinen. Klassiselle liberalismille ihmiset yksinkertaisesti ovat erilaisia, ja he käyttävät omaehtoisesti aikaansa eri tavoin ja tekevät elämässään erilaisia valintoja.<ref name=":0" /> Klassinen liberalismi ei anna valtiolle ikinä oikeutta puuttua näihin yksilön ponnisteluihin markkinoilla ja niistä seuranneisiin saavutuksiin, sekä mielivaltaisesti ja keinotekoisesti tasoittavan palkkoja ja ihmisten saavutuksia.<ref name=":0" /> Mannermainen liberalismi pitää pyrkimyksiä tasa-arvoon yhteiskunnallisena saavutuksena ja korkeampana päämääränä, kun taas klassisen liberalismin mukaan kaikki nämä pyrkimykset hallitustasolla ovat poliittista [[Despotismi|despotismia]] ja [[Totalitarismi|totalitarismia]].<ref name=":0" /> Mannermaisessa liberalismissa vapaus merkitsee oikeutta osallistua poliittiseen prosessiin, kun taas klassisen liberalismin edustajat katsovat että vapaus on sitä, että ihmiset voivat tehdä valintansa itsenäisesti ja mahdollisimman omaehtoisesti ilman hallituksen ohjailua. Klassisten liberalistien mukaan poliittiset lupaukset ovat tyhjiä ja poliittiset ohjelmat muuttuvat aikanaan väistämättä kansalaisten vapauksia rajoittaviksi keinotekoisiksi esteiksi ([[Tulli|tullit]], [[Tariffi|tariffit]], [[Kieltolaki (Suomi)|kieltolaki]] ja [[sääntely]]).<ref name=":0" /> Mannermaisen liberalismin mukaan valtiolle tulee antaa rajoittamaton valta kehittää yhteiskuntaa. Sen sijaan klassiset liberalistit edellyttävät, että tämän vallan tulee olla hallitustasolla rajattua, ja puolestaan [[Markkinatalous|vapailla markkinoilla]] ihmisten välinen keskinäinen kilpailu ja yhteistyö vieköön ihmiskuntaa eteenpäin [[Spontaani järjestys|spontaanisti]] ja omaehtoisesti.<ref name=":0" /> Ranskalaisessa valistuksessa valtio edustaa yhteisön kollektiivista viisautta ja korkeampaa eettisyyttä, johon ihmiset eivät pelkästään markkinoilla toimien voi heidän mukaansa yltää.
 
[[Suomi|Suomessa]] klassista liberalismia ovat edustaneet esimerkiksi Adam Smithiä edeltänyt [[Anders Chydenius]] sekä [[Peter Forsskål]], kuka jäi tosin melko tuntemattomaksi varhaisen kuolemansa takia. [[Saksa|Saksassa]] klassista liberalismia edustivat filosofi [[Immanuel Kant]], [[Wilhelm von Humboldt]] ja runoilija [[Friedrich Schiller|Friedrich Shiller]]. Kant ymmärsi järjen rajallisuuden ja hän kannatti yksilönvapautta, [[Laissez-faire|vapaata markkinataloutta]] sekä muita klassisen liberalismin arvoja. Myös amerikkalaisilla ajattelijoilla on ollut vahvan liberaaleja ajatuksia. [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] presidenteistä sekä [[Thomas Jefferson]] (1743–1826) että [[James Madison]] (1751–1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla ''checks and balances'' -järjestelmää (tarkistukset ja tasoitukset), [[osavaltio]]iden oikeuksia ja [[kaksikamarinen kongressi|kaksikamarista kongressia]]. Liberaalisten ajatuksien leviämiseen Yhdysvaltain hallituksessa vaikutti merkittävästi teos ''The Federalist'' (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä ''[[The Federalist Papers]]''. Teoksen tekijöitä olivat Madison, [[Alexander Hamilton]] ja [[John Jay]]. Englantilaisen filosofin ja taloustieteilijän [[John Stuart Mill]]in (1806–1873) esittämät ajatukset merkitsivät käännekohtaa liberalismin historiassa. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin viimeisenä edustajana tai [[sosiaaliliberalismi]]n isänä.{{Kenen mukaan}} Hän vastusti [[Kollektivismi|kollektivistisia]] taipumuksia, ja antoi myös yksilön elämänlaadulle suuren arvon. Hän kannatti myös [[Naisten äänioikeus|naisten äänioikeutta]] ja [[Osuuskunta|osuuskunti]]a.
 
Harisalo ja Miettinen (1997) toteavatkin kirjassaan, että mannermainen liberalismi onnistui tekemään valtiosta, joka oli aiemmin [[Orjuus|orjuuttanut]] ja hallinnut kansalaisiaan mielivaltaisesti, hyväntekijän ja sai ihmiset vielä uskomaan tähän käsitykseen.<ref name=":0" /> Liberalismi ei kyennytkään vastustamaan 1800-luvun lopulla mannermaisen liberalismin, eikä varsinkaan uusien valtiojohtoisuutta korostavien [[Kollektivismi|kollektivisten]] ja [[Sosialismi|sosialististen]] aatesuuntien houkutusta. Yksi äänekkäimmistä [[Kollektivismi|kollektivismin]] vastustajista on ollut Ludwig von Mises, jonka mukaan ihmisten keinotekoinen kategorisoiminen erilaisiin intressiryhmiin johtaa väistämättä näiden eri eturyhmien väliseen vastakkainasetteluun, mitä hyödyntävät omissa poliittisissa pyrkimyksissään sekä vasemmiston luokkasotaa (työväenluokka vastaan omistava luokka) lietsovan marxilaisen aatesuunnan opportunistiset johtajat, että oikealla olevat opportunistiset natsijohtajat.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=The Clash of Group Interests|Vuosi=1945|Sivu=1–8|Julkaisija=Ludwig von Mises Institute|Isbn=978-1-61016-117-6}}</ref> Mannermaista liberalismia tuskin voitaneen syyttää valtiojohtoisuuden ja kollektivismin tuhoisista vaikutuksista 1900-luvulla, ([[Lokakuun vallankumous]] Venäjällä 1917 sosialistisen [[Bolševikit|bolševikkipuolueen]] toimesta ja [[Vladimir Lenin|Vladimir Leninin]] ja [[Josif Stalin|Josif Stalinin]] nousu valtaan, sekä [[Natsi-Saksa|Natsi-Saksassa]] 1930- ja 1940-luvuilla toimineen [[Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue|kansallissosialistinen työväenpuolueen]] ja [[Adolf Hitler|Hitlerin]] nousu valtaan tuhoisin seurauksin), mutta se joutuu kuitenkin kantamaan osan siitä vastuusta että nämä aatesuunnat kasvoivat niinkin tuhoisiksi. Yhdysvaltalainen David Horowitz (1991) pohti kirjassaan mitä olisi mahtanut tapahtua jos klassinen liberalismi olisikin pystynyt vastustamaan kollektivististen ideoiden ja mannermaisen liberalismin voittokulkua 1900-luvun alun politiikassa, sekä etsi itsetutkiskelun avulla syitä siihen miksi hän päätti luopua [[Sosialismi|sosialismista]]:<blockquote>''"Tässä vasemmiston todellinen minäkuva itsestään; pyhimysten armeija marssilla epäoikeudenmukaisuutta vastaan, vailla kykyä pahuuteen. Vasemmisto näkee vallankumouksen tulipatsaina, jotka valaisevat ihmiskunnan aavikoita, mutta eivät polta sivilisaatioita ohi kulkiessaan. Mieti nyt kuitenkin tätä: jollei kukaan olisi uskonut Marxin aatteeseen, bolsevikkivallankumousta ei olisi tapahtunut. Venäjä olisi siinä tapauksessa saattanut kehittyä moderniksi demokratiaksi ja teollisuusvaltioksi. Hitler ei olisi päässyt valtaan. Kylmää sotaa ei olisi koettu. On vaikea olla päätymättä johtopäätökseen, että enin osa 1900-luvun verenvuodatuksesta olisi ehkä jäänyt tapahtumatta."'' </blockquote><blockquote>- David Horowitz 1991<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=David Horowitz|Nimeke=Sosialismi - syyllinen kaikkeen mistä syytetty|Vuosi=1991|Sivu=5|Julkaisija=Kanava}}</ref></blockquote>
 
== Koulukunnat ==
 
===Itävaltalainen koulukunta ===
[[Itävaltalainen taloustiede|Itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijät]] elvyttivät klassisen liberalismin teoreettisen perinnön, ja jalostivat sekä kehittivät monia sen ideoista (kuten [[rajahyöty]]) eteenpäin. Liberalismin itävaltalaisen koulukunnan merkittävimpiä edustajia olivat: [[Karl Menger]], [[Friedrich von Wieser]], Eugen von Böhm-Bawerk, [[Ludwig von Mises]], [[Friedrich von Hayek|Friedrich Haeyk]] ja Ludwig Lachmann. Itävaltalainen koulukunta on yksi sitkeimmistä valtiojohtoisuuden, [[Kollektivismi|kollektivismin]] ja [[sosialismi]]n vastustajista<ref name=":5">{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Marxism Unmasked - From Delusion to Destruction|Vuosi=2006|Sivu=8–9, 28|Julkaisupaikka=Irvington-on-Hudson, N.Y.|Julkaisija=Foundation for Economic Education|Tunniste=173434322|Isbn=1572462108|www=https://www.worldcat.org/oclc/173434322}}</ref><ref name=":6">{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Socialism - An Economic and Sociological Analysis|Vuosi=1922|Sivu=|Julkaisija=Yale University Press}}</ref>, ja onkin kokenut uuden renessanssin [[1980-luku|1980-luvulla]] [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]], [[Eurooppa|Euroopassa]], [[Venäjä|Venäjällä]] ja muissa vanhoissa sosialistimaissa.<ref name=":0" /> Ominaisia piirteitä itävaltalaisen koulukunnan ajattelijoille ovat muun muassa: keskuspankkien [[Interventio|interventioiden]] vastustaminen<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Murray N. Rothbard|Nimeke=The Case Against the Fed|Vuosi=1994|Sivu=118–119|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig Von Mises Institute|Tunniste=32938131|Isbn=094546617X|www=https://www.worldcat.org/oclc/32938131}}</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Planned Chaos|Vuosi=1972|Sivu=13|Julkaisupaikka=Irvington-on-Hudson, NY|Julkaisija=The Foundation for Economic Education|Tunniste=426178311|Isbn=9780910614009|www=https://www.worldcat.org/oclc/426178311}}</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=A Critique of Interventionism|Vuosi=1929|Sivu=|Selite=Englanninkielinen käännös: Hans F. Sennholz.|Julkaisupaikka=Auburn, AL|Julkaisija=Foundation for Economic Education|Tunniste=942664654|Isbn=9781610161954|www=https://www.worldcat.org/oclc/942664654}}</ref>, metodologinen dualismi, apriorismi ja [[prakseologia]]<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Human Action - A Treatise on Economics|Vuosi=1998|Sivu=69–70|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig Von Mises Institute|Tunniste=40712873|Isbn=0945466242|www=https://www.worldcat.org/oclc/40712873}}</ref>, subjektivismi, [[metodologinen individualismi]]. Monet itävaltalaisen koulukunnan ajattelijoista vastustavat nykyistä keskusjohtoisesti suunniteltua [[vähimmäisvarantojärjestelmä]]än perustuvaa rahoitusjärjestelmää, ja osa kannattaa [[kultakanta]]an paluuta.{{Selvennä}}
 
=== Chicagon koulukunta ===