Ero sivun ”Andreas Wellinger” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kolmas tänään
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 14:
'''Andreas Wellinger''' (s. [[28. elokuuta]] [[1995]]) on saksalainen [[mäkihyppääjä]].<ref name="fis">{{FIS|JP|174244}}</ref>
 
Hän sai [[Nuorten talviolympialaiset 2012|Innsbruckin nuorten talviolympialaisissa 2012]] kultaa joukkuemäessä ja sijoittui neljänneksi normaalimäen kilpailussa. [[Talviolympialaiset 2014|Sotšin olympialaisissa 2014]] hän oli mukana kultaa voittaneessa Saksan joukkueessa ja sijoittui normaalimäessä kuudenneksi. Saman vuoden lentomäen MM-kilpailuissa [[Harrachov]]issa hän sijoittui 13:nneksi. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015|Falunin MM-kilpailuissa 2015]] hän oli normaalimäessä yhdestoista. Lentomäen MM-kilpailuissa [[Kulm]]issa 2016 hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 14:nneksi ja oli mukana Saksan hopeajoukkueessa. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017|Lahden MM-kilpailuissa 2017]] hän sai sekajoukkuemäestä kultaa ja normaalimäestä sekä suurmäestä hopeaa. Lentomäen MM-kilpailuissa 2018 [[Oberstdorf]]issa hän oli seitsemäs.<ref name="fis"/>
 
Wellinger kilpaili [[Mäkihypyn maailmancup|maailmancupissa]] ensimmäisen kerran [[Lillehammer]]in normaalimäessä marraskuussa 2012. Hän johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen ja sijoittui lopulta viidenneksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/urheilu/lillehammerin_yllatys_suli_-_freund_liiteli_voittoon/6389879 | Nimeke = Lillehammerin yllätys suli – Freund liiteli voittoon | Julkaisu = yle.fi | Ajankohta = 24.11.2012 | Viitattu = 25.11.2012}}</ref> Ensimmäisen palkintosijansa Wellinger saavutti viidennessä osakilpailussaan [[Sotši]]n normaalimäessä saman vuoden joulukuussa ollen kolmas. Myöhemmin samalla kaudella hän oli [[Engelberg]]in toisessa osakilpailussa toinen. [[Mäkihypyn maailmancup 2013–2014|Kaudella 2013–2014]] Wellinger saavutti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa [[Wisła]]ssa<ref>http://yle.fi/urheilu/koivuranta_hyppasi_kymmenen_parhaan_joukkoon_wislassa/7036634</ref> sekä sijoittui toiseksi [[Klingenthal]]issa ja Engelbergissä.<ref name="fis"/> Cupin kokonaispisteissä hän oli yhdeksäs. [[Mäkihypyn maailmancup 2014–2015|Kaudella 2014–2015]] hän oli [[Klingenthal]]in osakilpailussa kolmas.
 
[[Mäkihypyn maailmancup 2016–2017|Kaudella 2016–2017]] Wellinger voitti [[Willingen]]issä, oli [[Zakopane]]ssa, [[Sapporo]]ssa kerran sekä [[Oberstdorf]]in lentomäessä kahdesti toinen ja Wisłassa kolmas. [[Pyeongchang]]issa hän oli suurmäessä toinen ja normaalimäessä kolmas. [[Oslo]]ssa hän oli toinen ja [[Trondheim]]issa kolmas. [[Planica]]ssa hän oli kahdesti toinen ja maailmancupin loppupisteissä neljäs. [[Mäkihypyn maailmancup 2017–2018|Kaudella 2017–2018]] hän voitti [[Nižni Tagil]]issa ja sijoittui [[Titisee-Neustadt]]issa ja Zakopanessa toiseksi sekä [[Ruka]]lla, [[Innsbruck]]issa ja [[Bischofshofen]]issa kolmanneksi. Mäkiviikon kokonaistuloksissa hän oli toinen.<ref name="fis"/>
 
[[Mäkihypyn Continental Cup|Continental Cupissa]] Wellinger on voittanut Lillehammerin suurmäen kilpailun syyskuussa 2012.<ref name="fis"/>